Viime aikojen monikulttuurisuuskeskustelujen yhteydessä en ole voinut olla ajattelematta kirjallisuuden ja lukemisen roolia avarakatseisuuden edistäjänä. Tarinoissa, jotka kumpuavat tai kertovat erilaisista kulttuureista ja ihmisistä, on voima avartaa näkökulmia ja lisätä ymmärrystä ja empatiakykyä kohdata erilaisista traditioista lähtöisin olevien ihmisten kokemuksia. Oli kyse sitten fiktiosta tai faktakirjallisuudesta, samastuminen toisen ihmisen elämään tarinoiden avulla saa näkemään, että maailmassa on monenlaisia totuuksia, joista se oma ei yksiselitteisesti ole aina se paras ja arvokkain. Joku muukin oli ajatellut samaa ja ilokseni huomasin Korkeavuorenkadulla kirjalaatikon, josta sai napata mukaansa kirjan tai pari. Laatikon kyljessä luki, että se sisältää paljon monikulttuurisuutta käsitteleviä kirjoja. Itse nappasin mukaan summassa yhden, Michael Thomasin palkitun Man Goes Down, joka kertoo sekalaisen kulttuuriperimän omaavan mustaihoisen miehen selviytymistarinan keskellä valkoisinta Amerikkaa. Kirja odottaa nyt sopivaa lukuhetkeä, kiitos sinä tuntematon kirjanlahjoittaja!

Olen sitä mieltä, että tietyt monikulttuurisuutta kuvaavat kirjat voisivat olla pakollista luettavaa kaikille. Tällainen kirja on esimerkiksi Kamila Shamsien Poltetut varjot. Se on todellinen monikulttuurinen soppa, onhan Shamsie itsekin pakistanislais-brittiläinen. Kirja on ajankohtainen myös toisella tapaa, sillä se alkaa Nagasakin atomipommista – tragediasta,  josta on sunnuntaina kulunut tasan 70 vuotta. Monipolvisen tarinan keskushenkilö on Hiroko Tanaka, japanilainen kääntäjä ja opettaja, jolle kielten oppiminen on lähes yhtä vaivatonta kuin hengittäminen. On elokuun 9. päivä vuonna 1945 ja Hiroko sekä hänen saksalainen rakastettunsa ovat juuri viettäneet merkityksellisen hetken yhdessä, kun taivas repeää ja maailma muuttuu valkoiseksi. Hirokon silkkinen kimono palaa kiinni hänen ihoonsa jättäen ikuisiksi ajoiksi selkään jäljet kuin mustat linnut. Konradista jää jäljelle vain rasvainen musta varjo kiveen.

Hiroko menee verannalle. Kaulasta alaspäin hänen vartalonsa on valkoinen silkkipilari, jonka selkäpuolella liihottaa kolme mustaa kurkea. Hän tähyilee vuorille, ja nyt kaikki näyttää kauniimmalta kuin aamulla. Hänen silmissään Nagasaki on kauniimpi kuin koskaan ennen. Hän kääntää päänsä ja näkee Urakamin katedraalin tornit – samat, joita Konrad juuri katselee ja huomaa, että pilven keskelle repeää aukko. Siitä virtaa auringonvaloa, joka puskee pilviä erilleen.

Hiroko.

Ja sitten maailma on pelkkää valkoista.

Atomipommin merkitsemä Hiroko matkustaa Delhiin Konradin siskopuolen ja hänen brittiläisen miehensä luokse. Eletään siirtomaavallan viimeisiä hetkiä ja aikaa juuri ennen Intian jakautumista kahtia. Delhissä brittiläisen jäykkyyden tylsistyttämä Hiroko rakastuu yllättäen intialaiseen mieheen Sajjadiin ja vastoin kaikkien odotuksia he menevät naimisiin. Tarina hyppää 80-luvulle Pakistaniin, jonne Hiroko ja Sajjad ovat joutuneet muuttamaan, koska muslimina Sajjadia ei enää päästetty rakastamaansa Intiaan. Pariskunnalla on teini-ikäinen poika Raza, joka kipuilee sekalaisen kulttuuriperimänsä kanssa. Isä odottaa hänestä lakimiestä, mutta paniikki iskee lopputenteissä ja sysää pojan syrjäytymisuhan alle. Äitinsä tapaan kielistä kiinnostunut Raza haaveilee toisenlaisesta tulevaisuudesta. Tenttikauhuun hän saa yllättäen apua Konradin siskon pojalta Harry Burtonilta, jonka vihjataan olevan CIA:n palveluksessa. Harry lupailee hänelle yliopistopaikkaa Yhdysvalloista, mutta kun lupaus osoittautuu katteettomaksi Raza turhautuu jälleen. Hän ystävystyy erään afganistanilaispojan kanssa ja päähänpistosta teeskentelee itsekin olevansa afgaani. Kohtalokas valhe vie hänet muslimijoukkojen koulutusleirille Afganistaniin.

Afganistanin osuudet eivät ihan yllä Khaled Hosseinin tasolle, mutta ovat silti kiinnostavia. Kirjan viimeisessä osassa sukkuloidaan Yhdysvaltain ja Afganistanin välillä. Hiroko on miehensä kuoltua muuttanut New Yorkiin Konradin siskon Ilsen luokse. Kuvioissa on mukana myös edelleen Harry sekä hänen tyttärensä Kim. Ja tietenkin Raza. Kirjan loppu on hengästyttävä jännitysnäytelmä täynnä kohtalokkaita käänteitä, CIA:n petoksia, sala-ampujia ja hurjia pakomatkoja. Välillä tuntuu, että lukisi täysin eri kirjaa verrattuna alkupuolen verkkaisempaan ja henkeäsalpaavan kauniiseen kerrontaan. Kirja on kuitenkin kokonaisuudessaan vangitseva lukuromaani, joka herättää paljon ajatuksia.

Tarinan keskushenkilö Hiroko on sitkeä selviytyjä. Hän ei halua piilotella palojälkiä selässään, mutta ei myöskään halua olla ihmisten silmissä pelkkä hibakusha, atomipommin uhri. Hänellä riittää ymmärrystä ja avarasydämisyyttä kohdata ihmiset ihmisinä. Hän jopa haluaa asua maassa, joka on vastuussa hänen kotikaupunkinsa, isänsä ja sulhasensa tuhosta. Hän jaksaa yhä uskoa ihmisen hyvyyteen ja vilpittömyyteen kaiken yhteiskunnallisen myllerryksen keskellä. Kaikki eivät samaan pysty. Erityisesti traaginen loppuratkaisu sai pohtimaan, kuinka paljon annamme omien ennakkoluulojemme vaikuttaa kohdatessamme eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Teemmekö liian helposti päätelmiä ihmisistä heidän perimänsä, syntymäpaikkansa, ihonvärinsä, uskontonsa tai yhteiskunnallisen aseman mukaan, ilman että edes näemme yksilöä näiden karkeiden määrittelyjen takana.

“Olen kuullut, että englantilaiset sanovat: ihmisen pitää antaa olla surunsa kanssa yksin. Mutta urdun kielessä ei sellaista sanontaa ole. Urdun puhujat ymmärtävät vain ajatuksen, että keräännytään yhteen, ja kaikista tulee ‘ghum-kaur’ – surunsyöjiä – jotka syövät kukin osansa ihmistä kohdanneesta surusta. Kumpaa sinä nyt haluat: puhunko minä englantia vai urdua?”

Hiroko empi hetken, ja sitten hän sanoi: “Tämähän on urdun tunti, sensei”, palasi bridgepöydän ääreen ja tarttui kynään, valmiina kirjoittamaan muistiin sanan “ghum-kaur”.

Kamila Shamsie: Poltetut varjot
Burnt Shadows (2009), suom. Kristiina Drews ja Tommi Uschanov
Gummerus 2010.

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

Jätä vastaus.