Mitä muutakaan minä tällä kaikella tekisin? ajattelee Nell astellessaan kotia kohti. Kaikella tällä, johon kuuluu ahdistusta ja vihaa, kyseenalaisia hyviä aikomuksia, toisiinsa kietoutuneita kohtaloita, verenvuodatusta. Minä voin kertoa siitä, tai voin haudata sen. Lopulta meistä kaikista tulee tarinoita. Tai sitten energioita. Ehkä se on sama asia.

Reader, why did I marry him? -blogin Omppu laittoi käyntiin novellihaasteen ja tartuin siihen ilomielin. Haaste käynnistyi 9.11. ja päättyy 7.5.2017, jolloin on tarkoitus laskea montako novellia bloggaajat ovat haasteen aikana yhteensä lukeneet. Oma veikkaukseni oli 947, mutta taisi mennä veikkaus alakanttiin – sen verran moni bloggaaja on jo haasteeseen ilmoittautunut. Aloitan kerryttämällä pottia yhdellätoista novellilla. Kanadalaisen Margaret Atwoodin novellikokoelma Poikkeustila on siinä mielessä erilainen novellikokoelma, että kaikki sen novellit kertovat samasta henkilöstä, Nellistä. Jokainen novelli valottaa Nellin elettyä elämää pikkutytöstä vanhuuteen saakka, tosin ei kronologisessa järjestyksessä. Myös kertojaääni vaihtelee. Välillä Nell on minäkertoja, välillä hänen elämäänsä seurataan kolmannessa persoonassa ulkopuolisen kertojan äänellä. Näin novelleista kasvaa kiehtova kokonaisuus, läpileikkaus yhden naisen sielunelämästä, jossa vuorottelevat onnellinen arki ja kasvukipuja aiheuttavat poikkeustilat.

Ensimmäisessä novellissa Huonot uutiset Nell ja hänen aviomiehensä Tig ovat jo elämän ehtoopuolella, mutta vielä hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Sijoittamalla juuri tämän novellin ensimmäiseksi Atwood ikään kuin rauhoittaa lukijaa etukäteen: kaikenlaista on koettu, mutta kaikesta on selvitty. Kunhan keskitytään tekemään yhtä asiaa kerrallaan.

Nämä ovat ne aikamuodot, jotka meitä nyt määrittävät: mennyt aika, ennen muinoin; tuleva aika, ei vielä. Me elämme ahtaassa kolossa niiden välissä, tilassa jota olemme vasta hiljattain oppineet ajattelemaan määreellä yhä, eikä se tosiasiassa ole yhtään sen ahtaampi kuin kenenkään muunkaan kolo.

Aloitusnovellin jälkeen hypätään Nellin lapsuuteen. Novellissa Keittotaito ja kotitalous Nell on 11-vuotias ja odottaa jännittyneenä pikkusiskonsa syntymää. Nell kutoo vauvalle vaatteita ja auttaa kaikin mahdollisin tavoin ensin raskauden ja lopulta vauva-ajan uuvuttamaa haurasta äitiään. Atwood kuvaa hienosti murrosikää lähestyvän tytön hämmennystä ja tasapainoilua erilaisten roolien välillä. Yhteenotosta äidin kanssa tulee käännekohta, joka saa Nellin vapautumaan palvelijan roolistaan ja sallimaan itselleen myös teinin elämään kuuluvia irtiottoja ja nautintoja. Päätön ratsumies alkaa samasta vuodesta johon edellinen novelli päättyy ja keskittyy Nellin ja hänen sisarensa väliseen suhteeseen. Sisko on herkkä ja pelokas lapsi ja äidin uupumuksen vuoksi siskolle sallitaan paljon sellaista, jota Nellille ei olisi sallittu. “Aterioilla hän ei yleensä istunut pöydässä vaan pöydän alla – sitomassa muiden kengännauhoja yhteen.” Sisarusten suuresta ikäerosta johtuen sisko suhtautuu Nelliin kuin toiseen äitiin ja vielä epätasapainoisena ja masennukseen taipuvaisena aikuisenakin hakee usein lohtua siskoltaan. Novellissa vuorottelevat Nellin muistot menneisyydestä ja niistä siskon kanssa käyty keskustelu automatkalla katsomaan vanhaa sairasta äitiä. Kiinnostava huomio novellissa on myös se, miten jostain esineestä voi kehittyä voimakas portaali, joka kuljettaa muistojen ja niihin liittyvien tunteiden äärelle. Tässä tapauksessa tuo esine on päättömän ratsumiehen pää. Aika laskostuu ja kerrostuu, ja vasta myöhemmin voi nähdä mikä asia, esine tai tapahtuma oli merkityksellinen.

Nyt me seisomme ovella. Aineellisten ilmiöiden kestävyys alkaa olla minusta ihme. Tämä on se sama ovi – sama josta minä kuljin sisään ja ulos vuosi toisensa jälkeen arkivaatteissani tai erilaisissa juhla- ja naamioasuissa lainkaan ajattelematta, että jonain päivänä seisoisin tämän täsmälleen saman oven takana harmaatukkaisen pikkusiskoni kanssa. Toisaalta kaikki usein kuljetut ovet ovat reittejä tuonpuoleiseen.

Novellissa Viimeinen herttuatar Nell löytää tarinoiden voiman opettajansa Miss Bessien ja onnettomien seurustelukokemusten myötävaikutuksella. Nell on vaihdellut poikaystäviä tiuhaan tahtiin ja aina suhteen päättyessä hoitanut suruaan lukemalla onnettomasti päättyviä romaaneja, joita lukiessa voi itkeä. Koulun loppukokeiden lähestyessä Nell yrittää huonolla menestyksellä auttaa uusinta poikaystäväänsä ymmärtämään Robert Browningin runoa Viimeinen herttuatar. Runon tulkinnasta kumpuavat erimielisyydet päättävät suhteen eroon ja sysäävät Nellin voimakkaan tunnekuohun valtaan. Älytön väittely siitä, oliko runon herttuatar typerä bimbo vai oliko herttua täysi roisto, on kerrassaan riemastuttava. Loppujen lopuksi Nell kokee suurempaa menetyksen tuskaa siitä ajatuksesta, ettei enää seuraavana vuonna olisi Miss Bessien oppilas. Yksinäinen tulevaisuus pelottaa ja alkaa päämäärätön vaellus, jota kuvataan novellissa Se toinen paikka.

Tässä asunnossa, nyt kun lopultakin olin huonetoverien katseiden ja vanhempieni ajatussäteiden ulottumattomissa, minä kävin läpi kaikkein äärimmäisimmät versiot vaihtoehdoista piireissä vai marginaaleissa, kyllä vai ei, pysyä vai lähteä, ylevää vai arkipäiväistä, yksin vai yhdessä, haltioitumista vai epätoivoa.

Novellit Monopoli, Poikkeustila, Valkoinen hevonen ja Energiat muodostavat mielessäni yhtenäisen kokonaisuuden, joka tunnelmaltaan hieman poikkeaa kirjan muista novelleista. Kaikki neljä novellia sijoittuvat maaseudulle, jonne Nell muuttaa miesystävänsä Tigin perässä. Perhekuvio on jokseenkin erikoinen. Tig on edelleen naimisissa lastensa äidin Oonan kanssa, joka on kuitenkin järjestänyt Tigin ja Nellin yhteen saadakseen itse viettää vapaampaa elämää. Lasten takia Oonalla on Tigin talossa oma huone, mutta Nell joutuu siivoamaan tunnontarkasti kaikki jäljet itsestään ja häipymään paikalta lasten tullessa isänsä luo. Vähitellen Nellin asema perheessä vakiintuu ja hän saa tutustua poikiin. Hän päättää jäädä. Maatila vaihtuu toiseen ja pihapiiriin alkaa ilmestyä yhä enemmän eläimiä ja elämää. Karkailevat lehmät ja vihaiset riikinkukot aiheuttavat arjen hankaluuksia ja elämä on välillä leppoisaa ja välillä raskasta. Tig ja Oona riitelevät edelleen avioerosta asianajajien välityksellä ja Nellin sisko Lizzie kääntyy taas ahdingossaan siskon puoleen. Kovia kokenut valkoinen hevonen Gladys suo Nellille mahdollisuuksia irrottautua hetkittäin raskaasta arjesta. Novellissa Energiat Nellin erikoinen suhde miehensä exään saavuttaa lopulta kulminaatiopisteensä.

Kokoelman viimeiset novellit Labradorin fiasko ja Labran pojat kertovat koskettavasti siitä, millaista on kohdata omien vanhempien ikääntyminen ja lähestyvä poismeno. Vanhempien muistin heiketessä Nell janoaa muistojen perään. Kun varmoja vastauksia ei  vanhemmilta enää saa mieltä askarruttaviin menneisyyden mysteereihin, on paikattava tarinoiden aukkoja omilla kuvitelmilla. Atwoodin novelleista tulee kyllä mieleen toinen kanadalainen novellitaituri, Nobel-palkittu Alice Munro. Molemmat kirjoittavat elävästi ja samastumisen tunteita herättäen arkisen elämän ihanuudesta ja traagisuudesta, erityisesti naisen näkökulmasta. Vaikka Poikkeustila on vähän epätasainen novellikokoelma, se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Löysin kirjasta vielä uusia syvyyksiä nyt kun kertailin sitä kirjoittaessani. Hieno aloitus omalle novellihaasteelleni!

Margaret Atwood: Poikkeustila
Moral Disorder (2006), suom. Kristiina Drews
Otava 2007

#novellihaaste
11 novellia

#novellihaaste Margaret Atwood novellikokoelma Poikkeustila