Olisiko tämä poikkeuksellisen kylmä kesä, joka sai minut tarttumaan tähän lumiseen tarinaan. Alaskassa asuvan Eowyn Iveyn esikoiskirja Lumilapsi on kauan ollut lukulistallani ja nyt se sattui osumaan sopivasti käteen kesäpaikkakuntani Inkoon tyhjiä kirjaston käytäviä samoillessani. Inkoon kirjasto on tänä vuonna siirtynyt uusiin tiloihin ja muuttunut itsepalvelukirjastoksi. Kirjaston ovet aukeavat kirjastokortilla myös kirjaston ollessa suljettu. Pojan kanssa testasimme palvelua eräänä perjantai-iltana. Automaattiovet tottelivat korttia, koodia ja seesam aukene -käskyämme ja päästivät meidät sisään salattuun maailmaan: kokonainen kirjasto vain meitä kahta varten!

Taianomaisen kirjastovierailun jälkeen pääsin siis matkustamaan tarumaiseen 1920-luvun Alaskaan ja rakastuin päätä pahkaa tähän maagisen kauniiseen tarinaan. Jack ja Mabel asuvat uudisraivaajina Alaskan villin luonnon keskellä, Wolverine-joen varrella. He ovat jättäneet taakseen itärannikon vaurauden ja pakenevat kuolleena syntyneen lapsen jättämää pohjatonta surua. Tilallisen elämä Alaskassa on kaikkea muuta kuin helppoa ja vähitellen kaikesta ääneen lausumattomasta surusta, kaipauksesta ja pettymyksistä alkaa muodostua jäinen railo pariskunnan välille. Jack raataa tilalla pitääkseen heidät hengissä ja Mabel yrittää keksiä syitä pitää kiinni elämästä. Kaiken murheen ja raadannan keskellä pientä lämpöä ja ilonpilkahduksia tarjoavat naapurissa asuva Bensonin perhe ja varsinkin perheen rempseä äiti Esther.

Mabel oli taas ikkunassa. Lunta satoi entistä vinhemmin ja sankemmin. Hänen siinä katsellessaan Jack tuli navetasta lyhtyä kantaen, ja lumi kieppui tämän ympärillä valokehässä. Jack käänsi päätään aivan kuin olisi tuntenut Mabelin katseen, ja he kaksi katsoivat toisiinsa välimatkan yli, kumpikin omassa valoaukossaan, lumi valuvana harsona välissään. Mabel ei muistanut, milloin he viimeksi olisivat katsoneet toisiaan niin tieten tahtoen. Hetki oli kuin lumi, hidas ja leijuva.

Uuvuttavan syksyn jälkeen sataa ensilumi, josta hetken elävöityneinä Jack ja Mabel muovaavat lumesta lapsen. Seuraavana päivänä tämä jäästä, lumesta ja kaipauksesta tehty lumityttö on poissa, mutta pian metsästä ilmestyykin ihka oikea tyttö. Tytön nimi on Faina ja hän tuntee villin luonnon kuin omat taskunsa ja kirmaa lumella erikoisen seuralaisensa, punaketun, kanssa. Kuka on tuo salaperäinen tyttö, joka vaikuttaa olevan yhtä kesyttämätön kuin luonto hänen ympärillään? Onnistuivatko Jack ja Mabel synnyttämään kaipauksestaan oikean tyttären vai löytyykö tytön ilmestymiseen jokin muu selitys? Mabel muistaa venäläisen tarun, jota hänelle on luettu lapsena. Siinä vanha lapseton pariskunta muovaa lumesta lapsen, joka herää henkiin. Onko Alaskan karu luonto saanut Mabelin mielen järkkymään vai onko sartu todella herännyt henkiin?

Lukija voi itse päättää haluaako uskoa satuun vai realistisempaan versioon. Kirja antaa aineksia molempiin ja oma mielikuvitus voi lopussa keittää haluamansa sopan. Itse romantikkona ja satujen rakastajana haluan antaa mahdollisuuden edes ripaukselle taikaa. Kirjan kerronta on lumoavaa. Verkkaisesti etenevä kerronta leijailee kuin kauniit lumihiutaleet suoraan sydämeen. Välillä suru tuntuu raskaana lumivaippana, välillä ilo pulppuaa kuin keväinen vuoripuro. Sydämen salatuihin sopukoihin etsiytyvien henkilöhahmojen lisäksi pääosassa on Alaskan kunnioitusta ja pelkoakin herättävä jylhä ja rikas luonto. Tässä on kirja, jonka tunnelmasta ei haluaisi päästää irti. Onneksi itse luin sen loppuun keskellä saaristoluontoa, saunan portailla istuen. Siihen oli hyvä jäädä fiilistelemään.

Eowyn Ivey: LumilapsiEowyn Ivey: Lumilapsi
The Snow Child (2012), suom. Marja Helanen.
Bazar Kustannus 2013.

 

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.