menu Menu
Kyung-sook Shin: Hovitanssija | Naistenviikkohaaste 2019
Etelä-Korea, Into Kustannus, Käännöskirjallisuus, Shin Kyung-sook 24/07/2019 0 kommenttia
Shaun Bythell: The Diary of a Bookseller Edellinen Barbara Pym: Excellent Women | Naistenviikkohaaste 2019 Seuraava

Kukaan ei ollut kysynyt Jiniltä hänen nimeään pitkään aikaan.
Rouva Seo kutsui häntä Lapsoseksi, Yeon Kieloksi, Soa Jinjiniksi. Kuningatar taas nimitti häntä nuorempi hovineiti Seoksi. Rouva Seo oli kertonut, että Jinin äiti oli kutsunut tätä Ihwaksi. ”Kotisi edessä oli valtavasti päärynäpuita. Kun ne kukkivat, taloa ei näkynyt lainkaan.” Jinillä ei ollut muistikuvia äidistään. Hän ei myöskään muistanut, että häntä olisi kutsuttu Ihwaksi. Jin olisi uskonut, jos rouva Seo olisi sanonut olevansa hänen äitinsä, mutta tämä oli aina tehnyt selväksi, että Jinillä oli biologinen äiti. Rouva Seo piti omana syynään sitä, ettei hän tiennyt oliko Jinin sukunimi Park vai Yu vai jokin muu. Hän kertoi, että jostakin syystä Jinin vanhemmat olivat halunneet salata nimensä. He eivät olleet koskaan kertoneet sitä, eivät edes asuttuaan vuosia Banchonissa. Toisinaan rouva Seo huokaisi syvään, kun Jin luki hänelle. ”En tiedä, mistä olet kotoisin, mutta kodissasi on varmasti ollut paljon kirjoja. Olet niin nopea oppimaan.”

Sukunimestä tuli myöhemmin ongelma, kun Jinistä tehtiin kuningattaren käskystä hovineiti. Virallisen hovineidin perhetausta tuli olla selvä. Asiaa pohdittiin pitkään ja lopulta hänet päätettiin merkitä rouva Seon nuoremman sisaren, vanhempi hovineiti Seon ottotyttäreksi. Silloin Jin kysyi rouva Seolta, miksei tämä ollut antanut hänelle nimeä. Rouva Seo vastasi: ”Ajattelin, että jonakin päivänä joku tulisi hakemaan sinua. Ja se joku antaisi sinulle sinulle kuuluvan nimen.”
– Ei palatsin hovineidillä ole nimeä.

Kyung-sook Shin: Hovitanssija

Valitsin yllä olevan lainauksen Kyung-sook Shinin romaanista Hovitanssija, sillä se sopii hyvin päättämään tämän naistenviikon nimipäiväjuhlinnan ja samalla oman panokseni Tuijatan naistenviikkohaasteessa. Tänään vietän myös itse nimipäivää. Oma nimi voi tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta tämän romaanin päähenkilölle se ei sitä ole. Orpotytön nimi ei ole ollut tiedossa, kun hän on päätynyt lempeän rouva Seon huomaan ja myöhemmin hänestä tulee Korean kuningatteren hovineiti, jolla ei ole oikeutta omaan nimeen. Tämä hovin lumoavin hovitanssija kiinnittää kuitenkin ranskalaisen lähettilään Victorin huomion ja tämä uskaltautuu julkeasti pyytämään kuninkaalta ja kuningattarelta lupaa viedä kaunis hovitanssija mukanaan Ranskaan. Kuningatar on huomannut myös kuninkaan silmien syttyvän viehkeän hovitanssijan nähdessään ja mustasukkaisuuden puuskassaan suostuttelee kuninkaan antamaan lähettiläälle luvan. Niin kuningas antaa ennenkuulumattomalla tavalla hovista lähtevälle tanssijalle nimen Yi Jin. Eletään 1800-luvun viimeisiä vuosia ja suurvallat taistelevat vaikutusvallasta Korean niemimaalla. Joseon-dynastia vetelee viimeisiään, kun Yi Jin astuu Victorin kanssa laivaan ja totuttelee uudenlaiseen vapauteen la belle époquen Pariisissa.

Kyung-sook Shin on kirjoittanut lumoavan historiallisen romaanin naisesta, joka voisi hyvin liittyä Mia Kankimäen yönaisten joukkoon. Fiktiivisellä Yi Jinillä on oikeasti elänyt esikuva, mutta kirjailija myöntää jälkisanoissaan, että hänestä oli melko mahdotonta löytää tietoa. Yi Jinin tarina on saanut innoituksensa puolitoista sivua pitkästä tekstistä, jonka kirjailijan ystävä löysi Joseon-dynastiaa käsittelevästä kirjasta. Tarina kertoi ensimmäisestä Koreaan lähetetystä diplomaatista, joka rakastui hovitanssijaan ja vei tämän mukanaan Pariisiin. Erikoista tarinassa oli myös se, että korealaisen hovitanssijan kerrottiin puhuvan erinomaista ranskaa, ja että ranskalaisesta vapaudesta ja miehen palavasta rakkaudesta huolimatta ennen niin hehkuva hovitanssija näivettyi Pariisissa lähes tunnistamattomaksi ja palattuaan Koreaan lopulta päätti päivänsä syömällä kultapaperia. Näistä aineksista Kyung-sook Shin on luonut verevän ja vangitsevan kuvan tästä erikoislaatuisesta naisesta. Samalla hän herättää eloon tuon ajan historiallisia henkilöitä ja tapahtumia. Koreassa keskeisen roolin saa ristiriitainen kuningatar Myeongseong ja Pariisissa tavataan mm. kirjailija Guy de Maupassant.

Tämän romaanin kerrontaa voi hyvin kuvata sanalla aistivoimainen, vaikka se usein kirjojen markkinointijargonissa aiheuttaakin puistatusta. Kerronta on parhaimmillaan kuvatessaan ympäristöä, luontoa ja kulttuurillisia erityispiirteitä, oltiin sitten Koreassa tai Pariisissa. Romaanissa on monta pakahduttavaa kohtaa, kuten kuvaus hovitanssijasta tanssimassa Kevään kuhankeittäjän tanssia kukkivan aprikoosipuun alla daegeum-bambuhuilun soidessa ja lootuskruunu päässään. Tarina on hyvin melodramaattinen ja traaginen, eikä sitä voi suositella onnellisten loppujen ystäville. Minuun tämä lumoava tarina kuitenkin iski lujaa. Olen vaikuttunut Kyung-sook Shinin kerronnasta ennenkin ja saanut kunnian tavatakin hänet muutama vuosi sitten, kun hän oli Suomessa kertomassa menestyskirjastaan Pidä huolta äidistä. Hovitanssija on alunperin julkaistu jo vuonna 2007, siis vuosi ennen tuota menestysromaania. Tämänkin kirjan on suoraan koreasta suomentanut Taru Salminen.

Olen lukenut viime aikoina useita romaaneja, jotka käsittelevät Korean niemimaan historiaa. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tutustua myös näihin:
Mary Lynn Bracht: White Chrysanthemum
Lisa See: The Island of Sea Women
Han Kang: Vegetaristi
Han Kang: Ihmisen teot
Myös Pariisin ystävät ja sinne matkaavat löytävät tästä romaanista paljon ihasteltavaa. Haluan jakaa kirjasta vielä yhden lainauksen, joka sai aikaan kylmät väreet muistellessani tänä keväänä tapahtunutta järkyttävää Notre-Damen katedraalin paloa.

Jin oli nauliutunut paikoilleen käydessään Victorin kanssa Notre-Damen katedraalissa Île de la Citén saarella. Hänestä oli uskomatonta, että tuo taidokas ja mahtava goottilainen rakennus oli ihmisten kätten työtä. Hänen kätensä olivat tärisseet hämmästyksestä. Victor oli kertonut hänelle tyynesti, että peruskiven muuraamisesta kirkon valmistumiseen oli kestänyt yli sata vuotta ja että sen terävähuippuinen torni oli nähnyt Ranskan koko historian. Yli sata vuotta. Jin oli ollut niin häkeltynyt, että hänestä tuntui suorastaan tyhjältä. Hän mietti, että katedraali katselisi ihmisiä vielä pitkään sen jälkeen, kun hänen oma elämänsä olisi päättynyt. Jin ei pystynyt irrottamaan katsettaan taivasta halkovasta tornista ja lukemattomista kuninkaiden kivipatsaista, jotka katselivat alas väkijoukkoon. Sitten hän näki kahdentoista apostolin ympäröimän Neitsyt Marian pääsisäänkäynnin luona. Hänelle tuli yhtäkkiä ikävä piispa Blancia ja hän ajatteli, että hänen täytyisi käydä kasteella. Päästyään sisälle katedraaliin Jin seisoi pitkään ruusuikkunan edessä, jonka lasimaalauksissa oli sinistä, punaista ja tummansinistä. Sen kauneus tuntui ottavan hänen sielunsa valtaansa.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 32 – Kirjan nimessä on ammatti.

Kyung-sook Shin: Hovitanssija
Yi Jin (2007),
suom. Taru Salminen
Into Kustannus 2019
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjahilla

#naistenviikkohaaste Etelä-Korea helmethaaste Hovitanssija Into Kustannus Kyung-sook Shin Pariisi


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up