Äiti päästi minut varovasti rutistuksestaan. Irrotti hellästi käteni jotka pitivät kiinni hänestä. Sitten hän otti minua hartioista ja työnsi minut kauemmaksi niin että pystyi katsomaan minua silmiin. Nyt se alkaa, hän sanoi ja katsoi minua. Kaikki muuttuu hyväksi. Ymmärrätkö sinä? Minä nyökkäsin. En voinut muutakaan kun hän piti minusta kiinni sillä lailla ja katsoi sisimpääni asti. Mitä minä tekisin? Mikä oli auki ja mikä kiinni? Oliko yksi vaihtanut huomaamatta paikkaa toisen kanssa ja olinko minä nyt avoin kaikille? Nähtiinkö minuun suoraan sisään? Jalat tärisivät ja tunsin kuinka putosin. Aina sinne saakka missä laidat paloivat punaisina. Viimeisenä mieleeni tulivat sanat: sinä olet hukassa.

Nyt minäkin voin sanoa lukeneeni Knausgårdia. Nimittäin sitä kauniimpaa ja upean tiivistämisen lahjan omaavaa Knausgårdia. Sen jaarittelevamman Knausgårdin Taisteluni-sarjan ensimmäinen osa on odottanut hyllyssäni jo pari vuotta, enkä vieläkään kelpuuttanut sitä edes Hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Antaa lämmetä vielä vähän. Karl Oven suuri rakkaus, neljän lapsen äiti ja ilmeisesti soon to be ex-vaimo Linda on saanut enemmän huomiota miehensä romaanihenkilönä kuin omana itsenäisenä taiteilijana. Siksi olin iloinen, että saatoin lähestyä Linda Boström Knausgårdin romaania Tervetuloa Amerikkaan ilman noita Taisteluni-saagan ennakkotietoja. Vasta kirjan lukemisen jälkeen luin tästä Juha Itkosen kolumnista, että romaanissa on paljon omakohtaista, jota Karl Ove on jo ehtinyt kirjoissaan ruotia. Minulle Tervetuloa Amerikkaan oli ennen kaikkea upeasti kirjoitettua proosaa ja vaikuttava kuvaus synkkyyden keskellä sinnittelevästä perheestä, ihan sama oliko omakohtaista vai ei.

Mielenterveysongelmista kärsivä isä on vainonnut perhettä kauan. Nyt isä on kuollut, mutta ilmestyy edelleen Ellenin uniin ja huoneeseenkin. Tyttö uskoo tappaneensa isänsä, koska rukoili sitä Jumalalta. Ellen lakkaa puhumasta, koska kasvaminen vie liikaa tilaa, ei voi puhua ja kasvaa samaan aikaan. Ellen on ollut hiljaa jo kauan, ei edes kirjoita äidin antamaan kirjoitusvihkoon. Pelottava veli naulaa ovensa kiinni, pissaa pulloihin ja pakenee musiikkiinsa. Valoa hehkuva näyttelijä-äiti vaan edelleen väittää: Olemme valoisa perhe. Aiemmin äiti saikin valollaan silitettyä pimeyden pois tytön vatsasta. Ellenillä oli tapana mennä mukaan teatterille. Vapaudenjumalattarena hehkuva äiti peilinsirpale otsassaan oli ihana näky. Nyt valo ei enää tanssi seinillä, se katosi puheen mukana. Kun oma mieli on musta, toisen valoisuus häikäisee kipeästi.

Linda Boström Knausgårdin lauseet ovat täydellisen hiottuja ja Petri Stenmanin suomennos säilyttää hienosti niiden kirkkauden. Vaikka olenkin tiiliskivikirjallisuuden ystävä, ihailen kirjailijoita, jotka osaavat tiivistää sanottavansa pienoisromaanin tai novellin muotoon, kaapata lukijan matkaansa ilman ylimääräisiä selittelyjä. Tervetuloa Amerikkaan on vain 96 sivua, mutta enempää ei tarvita. Lyhyet, harkitut lauseet on ladattu täyteen tunnetta ja merkityksiä.

Viime aikoina olen miettinyt omaa lukutapaani. Luen kaikki samalla vauhdilla (eli hotkien), novellejakaan en malta annostella yksi per päivä vaikka niistä ehkä nauttisi silloin enemmän. Pienoisromaanien kanssa sama ongelma. Olen todennut, että mitä lyhyempi kirja, sitä hitaammin se pitäisi lukea, makustella rauhassa jokaista lausetta. Mutta kun ei malta. Tämänkin kirjan hotkaisin yhdessä illassa pitäessäni välipäivää yhdestä tiiliskivestä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään kevyestä “hotki ja niele sulattelematta” -välipalakirjasta, vaan kirjan herättämät tunnelmat ja ajatukset jäivät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa.

Linda Boström Knausgård on vieraana Helsinki Litissä perjantaina 12.5. Hän keskustelee Savoy-teatterin lavalla Märta Tikkasen ja Juha Itkosen kanssa. Helsinki Litiin on tulossa tänä vuonna muitakin huippukiinnostavia kirjailijavieraita. Täältä löytyy kaikki lukemani Helsinki Lit -vieraiden kirjat: #helsinkilit

Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan
Välkommen till Amerika (2016), suom. Petri Stenman
Like 2017
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Helmi Kekkonen
Kirjapolkuni
Kirjasähkökäyrä
Kirjavinkit
Kirsin Book Club
Lukuisa
Nannan kirjakimara
Pikkuseikkoja
Tekstiluola
Tässä kaupungissa tuulee aina

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

4 Kommenttia

  1. Mai Laakso says:

    09/05/17 @ 14:01 

    Heips, täällä toinen kirjanhotkija. Toisinaan kirjan sisäistäisi paremmin, jos sen lukisi hitaasti, mutta minkäs sitä luonteellen voi. Jos kirja jää yöoöydälle joksikin aikaa, niin se jää myös lukematta.
    Tervetuloa Amerikkaan oli pieni suuri kirja. Kirja oli äärimmäisen täynnä pakahduttavia tunteita.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      09/05/17 @ 14:13 

      Hei vaan hotkijakollega 🙂 Kirjat ei lihota, joten jatketaan me vaan hotkimista. Suurien suurien kirjojen välissä aina näitä pieniä suuria 🙂

      Vastaa
  2. Arja says:

    22/05/17 @ 16:58 

    Samoim hotkin ja ihailen tiivistettyä ilmaisua. Tämä on sen lajin parhaita, täynnä latausta! Eikä minustakaan omakohtaisuudella ole väliä, ainakaan sen suhteen, onko kirja hyvä vai ei. Tunnelma ja teksti sen tekevät.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      23/05/17 @ 10:05 

      Tervetuloa hotkijoiden kerhoon, Arja! Tässä oli tosiaan tiivis tunnelma. Olen muuten tosi hidas syömään, mutta kirjoja hotkin kuin viimeistä päivää 🙂

      Vastaa

Jätä vastaus.