menu Menu
Alex Schulman: Polta nämä kirjeet
Käännöskirjallisuus, Nemo, Ruotsi, Schulman Alex 27/04/2020 2 kommenttia
Jenny Erpenbeck: Päivien loppu Edellinen Saara Cantell: Kesken jääneet hetket Seuraava

Minä rakastan Olof Lagercrantzia ja Karin Stolpea. Rakastan heidän ensi tapaamistaan, heidän uteliaisuuttaan ja varovaista lähestymistään. Rakastan heidän rakkauttaan. Ja rakastan heidän rohkeuttaan. Sillä he molemmat tietävät, että jossakin päin säätiötä istuu Sven Stolpe ja tarkastelee tapahtumia valppain epäluuloisin silmin.

Minä olen se kaikkitietävä kertoja, joka tietää miten tarina etenee.

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

Tätä kirjaa on jo ehditty hehkuttaa ja liityn ilomielin hekuttajien joukkoon. Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet on viiden tähden lukuelämys, tai minulle kuuntelukokemus, sillä kuuntelin äänikirjaversion Kuisma Eskolan lukemana. Jos luottaisin ruotsin kielen taitooni olisin kuunnellut alkuperäisen kirjan Bränn alla mina brev, jonka lukee Schulman itse. Se olkoon vinkkinä teille, jotka kuuntelette sujuvasti ruotsiksi.

Schulman yllätti ja hurmasi minut jo ensimmäisellä suomennetulla romaanillaan Unohda minut. Se kertoo hänen omasta lapsuudestaan, jota varjosti äidin alkoholismi. Schulman on kirjoittanut kirjan myös isästään, suomenruotsalaisesta toimittajasta Allan Schulmanista. Sitä ei valitettavasti ole vielä suomennettu. Näköjään Alex Schulmanin suvussa riittää romaanin (ja trauman) aiheita, sillä Polta nämä kirjeet kertoo Alexin äidinpuoleisten isovanhempien traagisen tarinan.

Kaikki alkaa siitä, kun Alex huolestuu omista vihan purkauksistaan ja lähtee terapeutin kanssa selvittämään mistä hallitsematon aggressiivisuus kumpuaa. Terapeutti kehottaa piirtämään suvusta kartan, jossa ihmisten välisiä suhteita kuvataan erilaisin viivoin. Alex oivaltaa, että kaikki vihamielisiä suhteita kuvaavat siksakviivat osoittavat samaan henkilöön, Alexin äidin isään Sven Stolpeen. Suomalaiselle Sven Stolpe ei ehkä sano mitään, mutta Ruotsissa Stolpen nimeä tuskin voi ohittaa. Hän on yli sata teosta kirjoittanut kirjailija, toimittaja ja kirjallisuuskriitikko.

Schulman rakentaa romaaninsa taitavasti, kerronta vaihtelee kolmen aikatason välillä. Nykyhetkessä Alex tutkii isovanhemmistaan löytämiään dokumentteja, mm. Sven Stolpen mittavaa arkistoa Ruotsin kansallisarkistossa. Hän myös perehtyy huolella isoisänsä mittavaan tuotantoon, jossa samat teemat tuntuvat toistavan itseään. Vuodessa 1988 hän on itse pikkupoika ja viettää usein aikaa Filipstadissa mummon ja vaarin luona. Lempeä Karin-mummo keittelee kaakaota pikku-Alexille aina kun Sven-vaarin kiivas käytös saa pojan hämilleen. Poika ei voi ymmärtää, miksi vaari on usein niin ilkeä ja epäreilu mummolle. Etenkin eräiden kirjeiden löytyminen vanhoja postimerkkejä etsiessä saa vaarin aivan suunniltaan. Vasta nyt aikuisena Alex ymmärtää mistä siinä epäonnisessa sattumuksessa oli kyse.

Kolmas aikataso on kesä 1932. Nuori aviopari Sven ja Karin Stolpe ovat Sigtuna-säätiön kartanossa, jossa säätiö tarjoaa majoitusta ja rauhallista kirjoitusmiljöötä lupaaville kirjailijoille. Vasta 27-vuotias, mutta jo etabloitunut kirjailija Sven on siellä luennoitsijana. Karin on silloin 25-vuotias ja itsekin kirjallisuuteen kallellaan. Hän on taitava kääntäjä, joka haaveilee omasta itsenäisestä urasta. Kartanossa majailee sinä kesänä myös lupaava nuori kirjailijaopiskelija, 21-vuotias Olof Lagercrantz. Karinin ja Olofin tapaaminen Sigtunassa johtaa kolmiodraamaan, joka jättää jälkensä kaikkien elämään loppuelämäksi ja joka vaikuttaa jälkijäristyksinä myös tuleviin polviin. Sen seuraukset tulevat näkymään niin Alex Schulmanin äidin alkoholismina (Stolpen tyrannimaista käytöstä Lisetteä kohtaan käsiteltiin jonkin verran jo kirjassa Unohda minut) kuin Alexin itsensä vihanhallintaongelmina. Petetyn Sven Stolpen viha sataa kymmenien vuosien ajan kaikkien tielle osuvien päälle.

Miten nuoria he ovatkaan olleet kolmiodraaman alkaessa! Huimaa kun miettii minkälaisen aseman kirjallisuusmaailmassa Stolpe oli saavuttanut jo 27-vuotiaana. Ja miten uskomattomalta tuntuu, että Olofin ja Karinin nuorten kiihkolla kokema lyhyt rakkauden kesä kurjisti kaikkien osapuolten elämää vuosikymmeniä. Erittäin pitkävihainen ja narsistinen Sven ei koskaan antanut sitä anteeksi ja Stolpe ja Lagercrantz pysyivät ikuisina vihamiehinä, naljaillen toisiaan julkisesti jopa kirjoissaan. Silti kaiken vihan alku ja juuri tuntuu olleen Schulmanin suvussa vaiettu salaisuus. Kirjan perusteella saa sen kuvan, että Karinin ja Olofin suhteesta ei ole Alexin suvussa tiedetty mitään, mutta Lagercrantzeilla se on ollut avoimesti puhuttu asia. Alex saa Olofin päiväkirjat tavattuaan tämän pojan David Lagercrantzin, joka on itsekin kirjailija (tunnettu mm. Millenium-sarjan jatko-osista ja palkitusta Zlatan-elämäkerrasta).

Tähän korona-aikaan kiinnostava yksityiskohta on se, että sekä Sven Stolpe että Olof Lagercrantz sairastavat tuberkuloosia, sen ajan vaarallista tartuntatautia. Stolpe myös käyttää tilaansa Karinin kiristämiseen: uhkailee että jos Karin jättää hänet, hänen muutenkin huono kuntonsa heikkenee ja hän kuolee varmasti. Toivottavasti tämän päivän narsistit eivät käytä koronaa tällaisiin tarkoituksiin.

Polta nämä kirjeet on todella vaikuttava kirja. On aivan sama, ovatko Sven Stolpe, Karin Stolpe, Olof Lagercrantz tai itse Alex Schulman lukijalle tuttuja henkilöitä, tarina ja se miten se on kerrottu koskettaa yhtä lailla. Tietysti tieto siitä, että he kaikki ovat todellisia henkilöitä, tekee tarinasta vielä riipaisevamman. Pienimuotoinen naapurikateushan tässä iskee, kun ruotsalaiskirjailijat tuntuvat nyt kirjoittavan niin trillerimäisen koukuttavia faktapohjaisia kirjoja, oli sitten kyseessä omaelämäkerrallinen romaani tai tietokirja. Schulmanin lisäksi tulee mieleen esimerkiksi Matilda Gustavssonin Yhdeksästoista jäsen, Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti ja Tom Malmquistin Joka hetki olemme yhä elossa. Malmquistilta on muuten tulossa ihan näillä näppäimillä uusi suomennettu romaani nimeltä Ilma joka meitä ympäröi. En malta odottaa.

Alex Schulman:
Polta nämä kirjeet
Bränn alla mina brev (2018),
suom. Jaana Nikula
Nemo 2020
Äänikirjan lukija: Kuisma Eskola
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Helmi Kekkonen
Kirja vieköön!
Kirsin Book Club
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Alex Schulman Karin Stolpe kolmiodraama Nemo Olof Lagercrantz Polta nämä kirjeet Sven Stolpe tositapahtumiin perustuva


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämä oli aivan huippu ❤︎ En täysin innostunut Schulmanin teoksesta Unohda minut, mutta tämä vei. Juurikin noiden näkökulmien vaihtelulla lukijan jännitys säilyi eikä notkahtanut misään.

    1. Minä pidin kovasti myös tuosta aiemmasta kirjasta, mutta tämä kyllä peittoaa sen. Todella koukuttava myös äänikirjana. Tuli tehtyä pitkiä lenkkejä, siivottua paljon ja valvottua yömyöhään kirjaa kuunnellessa. Ei millään malttanut lopettaa.

keyboard_arrow_up