menu Menu
Paola Pigani: Nokkosia ja ihmisiä
Aviador, Käännöskirjallisuus, Pigani Paola, Ranska 15/12/2020 0 kommenttia
Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020: 16. luukku Edellinen Emma Donoghue: The Pull of the Stars Seuraava

Kartanon kulmilla äkkään nokkosryppään. Leivän mutustelun jälkeen minuun iskee halu pidellä sylillistä yrttejä, vaikka ne olisivat äksyjä. En tiedä, mitä päässäni oikein liikkuu, mutta revin kahmaloittain nokkosia, ja ne polttavat kuin tulenlieskat. Eivät niinkään ihoani, kun sormeni ahertavat, sukeltavat vihreään, hamuavat lapsuutta, viattomuuden väriä. Poltteessa piilee jotain syvempää, alta puskevaa synkkyyttä. Se pyrkii läpäisemään vuodenkiertojen paletin ja uskon vanhempiin ja heidän työhönsä, täkäläisiin ihmisiin. Isä ja äiti ovat uupuneita, ja helpotusta ankeaan arkeen tuo vain silloin tällöin helkähtävä nauru.

Paola Pigani: Nokkosia ja ihmisiä

Kirjaston suositushyllystä nappasin Helmet-haastetta varten kirjan, jonka nimi herätti kiinnostuksen. Paola Piganin Nokkosia ja ihmisiä on julkaistu viime vuonna ja onnistunut täysin livahtamaan kirjallisen tutkani ohi, kuin myös koko kirjailija. Paola Piganilta on kansiliepeen mukaan aiemmin suomennettu esikoisromaani Älä astu sieluuni kengät jalassa (Aviador 2017), joka voitti Ranskassa ilmestymisvuonnaan 2013 seitsemän eri kirjallisuuspalkintoa. Molemmissa romaaneissa suomentajana on Einari Aaltonen. Nokkosia ja ihmisiä sijoittuu 70-luvulle lounaisranskalaiseen maalaiskylään, jossa kirjailija on itse asunut lapsena italialaislähtöisen maahanmuuttajaperheensä kanssa. Kirjassa on siis varmasti paljon omakohtaista, vaikka fiktiota onkin.

Romaani kuvaa Italiasta lähtöisin olevan maahanmuuttajaperheen elämää ranskalaisessa maalaiskylässä, jossa sinnitellään maaseudun murrospaineissa. Minäkertojana toimii yksi perheen tytöistä ja häntä seurataan noin 10-vuotiaasta aikuisuuden kynnykselle asti. Pia ja hänen neljä sisarustaan ovat tottuneet auttamaan pitkiä päiviä kotitilan töissä ja hankkimaan lisätienestejä erilaisilla hanttihommilla. Kouluakin on käytävä ja siinä piilee myös mahdollinen pakotie pois pientilallisen ahdingosta. Viidestä lapsesta kukaan ei näe tulevaisuuttaan tilalla, ei edes veli Adamo, joka käy maatalouslyseota. Seudun tilalliset kokoontuvat vähän väliä puimaan kiristyvää tilannetta ja erilaisia maatyöläisten yhteistyöjärjestöjä ja ammattiyhdistysliikkeitä vilisee lyhenteinä ja alaviitteinä. Tehotuotannon ja erikoistumisen paineet ja poliittiset kuohunnat ulottuvat syrjäkylien pientilallisiin asti. Sääkin tuntuu olevan heitä vastaan, kun yksi kesä kärvistellään jatkuvassa kuumuudessa ja kuivuudessa.

Perheen lapset ovat syntyneet Ranskassa ja italialaiset juuret ovat heille lähinnä mausteita vanhempien ja isovanhempien puheessa tai ruokapöydässä. Isän lempikirosana on porca miseria, hiivatin halvattu, ja autossa hän laulaa Io sono un povero negro, Olen köyhä musta. Joskus on nimitelty makaroniksi, mutta aika hyvin kyläläiset ovat ottaneet italialaiset omikseen. Sen sijaan seudun romaneja kohtaan ennakkoluulot istuvat lujassa. Erilaisuutta kirjassa edustaa myös kyttyräselkäinen Joël, josta Pia koskettavasti kantaa huolta. Pia on luonteeltaan utelias haaveilija, hänen tuntosarvensa ovat herkät ja tavoittelevat vaikutteita myös kodin ulkopuolelta. Vaikka hän osaa nauttia maaseutuelämästä eikä kaihda ruumiillista työtä, on selvää, ettei hänen kohtalonsa ole sitoa itseään maatilan töihin. Hän sopeutuu myös siskoaan paremmin harmaiden sisarten ylläpitämään sisäoppilaitokseen, nousee sen muurien yläpuolelle musiikin ja runouden siivin.

Tässä romaanissa minua viehätti erityisesti sen lyyrinen kerronta, joka parhaimmillaan teki arkisesta ylevää ja käänsi inhorealismin runoudeksi. Pidin erityisesti siitä, miten kirjan nimessäkin esiintyvät nokkoset palaavat yhä uudelleen symboloimaan eri asioita. Välillä ajatelmat menivät kuitenkin niin kiemuraisiksi, että punainen lanka pääsi livahtamaan karkuun. Varsinaista juonta romaanissa ei ole, mutta monenlaisia käänteitä kyllä, jotka pitävät jännitettä yllä. Pienistä puroista syntyy rehevä teos, joka on samaan aikaan nuoren tytön kasvutarina, maaseudun murroksesta kertova aikalaiskuvaus, siirtolaisidentiteetin tutkielma ja monenlaisia ennakkoluuloja luotaava teos. Romaanissa on paljon kiinnostavaa, mutta sen mehukkainta ydintä on vaikea tavoittaa.

Kirjan lopussa on muuten suomentajan laatima suosituslista kirjan henkeen sopivaa musiikkia, joka on jaoteltu romaanin kolmen osan mukaan. Osa artisteista tai kappaleista on mainittu itse kirjassa, osa on muuten teemaan tai aikakauteen sopivaa. Nämä soittolistat ovat lisääntyneet kirjoissa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun törmäsin suomentajan laatimaan listaan. Hauska idea! Milloinkohan muuten tulee äänikirjoja, joissa soitetaan välissä myös kirjaan liittyvää musiikkia? Joissakin äänikirjoissa, etenkin ulkomaisissa, on kirjan alussa ja lopussa tai jopa joka luvun välissä lyhyesti tunnelmaan sopivaa musiikkia, mutta yleensä jotain instrumentaalista fiilistelyä, ei mitään tunnistettavia kokonaisia biisejä.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 50 – Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Paola Pigani:
Nokkosia ja ihmisiä
Des orties et des hommes (2019),
suom. Einari Aaltonen
Aviador 2020
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

70-luku helmethaaste kasvutarina maaseutu Nokkosia ja ihmisiä Paola Pigani Ranska siirtolaisuus


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up