Quimet sanoi, että jos haluan mennä töihin se on oma asiani. Se itse yrittäisi kehittää kyyhkystenhoitoa. Me rikastuisimme kyyhkyskaupalla, niin se sanoi. Menin Enriqueta-rouvan luo kylään ja selostin käyntiä isäntäväen talossa. Matkan varrella minusta tuntui kuin kadut – jotka oli ihan samanlaisia kuin ennenkin – olisivat nyt jotenkin ahtaampia. Antoni iski heti silmänsä hummeritauluun. Enriqueta-rouva sanoi että hän pitäisi huolta lapsista, veisi ne Smartin kulmaan ja istuttaisi viereensä jakkaroille. Poika tuli alas tuolilta jolta oli kurkottanut hummeritauluun ja sanoi että halusi pysyä kotona. Minä sanoin Enriqueta-rouvalle, että pojan voisi vielä jotenkin saada istumaan tuolilla, koska se totteli kun oikein tahtoi, mutta Rita, tyttöparka, oli liian pieni viettämään koko aamupäivää kadulla. Tyttö oli nukahtanut puheenpörinään, polvilleni. Ja poika oli kiivennyt uudestaan tuolille tuijottamaan hummereita. Ulkona sataa tihuutti. En tiedä mistä se johtuu, mutta melkein aina kun kävin Enriqueta-rouvan luona, ulkona satoi. Sadepisarat valuivat pitkin pyykkilankoja, kunnes pulleimmat alkoivat venyä ja tippuivat lopulta maahan kuin kyyneleet.

Klassikkohaaste on edennyt jo osaan 7 ja tämä on jo neljäs peräkkäinen kerta, kun osallistun haasteeseen. Tällä kertaa klassikon valitseminen oli helppoa. Olen lukenut kuukauden sisällä useampia klassikoita, joista tähän haasteeseen halusin ehdottomasti nostaa kataloniankielisen Mercè Rodoredan (1909-1983) romaanin Timanttiaukio. Rodoredan alkuperäisteos on julkaistu vuonna 1962 ja Otavan kirjasto julkaisi sen vuonna 1988 Jyrki Lappi-Seppälän suoraan katalaanin kielestä suomentamana. Itse löysin kirjan Saara Turusen esseestä uusimmassa Imagessa, jossa neljä kirjailijaa kirjoittaa heille tärkeistä kirjailijoista ja teoksista. Barcelonassa opiskellut Turunen on viehättynyt Rodoredan romaanista ja kirjoittaa esseessään siitä niin vangitsevasti, että halusin heti lukea tämän lempikaupunkiini sijoittuvan romaanin. Turunen mainitsee Timanttiaukion myös romaanissaan Sivuhenkilö, jossa kertoja listaa oman kirjallisuuskaanoninsa vastineeksi sikamiesten monopolisoimiin klassikkolistoihin.

Timanttiaukio  – La plaça del Diamant – on olemassa oleva aukio Barcelonassa. Tuolla aukiolla järjestetyissä juhlissa kirjan päähenkilöä ja minäkertojaa Natàliaa tanssittaa Quimet, joka antaa tytölle uuden nimen – Colometa, Kyyhkystyttö – ja ilmoittaa menevänsä naimisiin tämän kanssa. Tuosta noin vain, melko röyhkeästikin. Vaikka Natàliaa ärsyttää, hän ei voi vastustaa määrätietoista nuorta miestä. Pariskunta menee naimisiin ja saa kaksi lasta, pojan ja tytön. Kiltti ja taipuisa Colometa menee monelle mutkalle ollakseen hyvä vaimo ja äiti, mutta itsekeskeinen, tuhlaileva ja mustasukkaisuuteen taipuvainen mies ei tee sitä helpoksi. Mistään väkivaltaisesta alistamisesta ei ole kyse, vaan miehen vähättelevästä ja mitätöivästä asenteesta, joka vähitellen syö Colometaa sisältä ja murentaa itsetuntoa ja identiteettiä. Silti pahinta on, kun puhkeava sisällissota vie miehen ja Colometan on löydettävä keinot selviytyä yksin.

Vaikka sisällissota pauhaa taustalla, kirjan näkökulma pysyy tiukasti yhden naisen ja perheen arkisessa selviytymistaistelussa. Enimmäkseen jopa kodin seinien sisäpuolella, jossa kyyhkyslakasta myös sisälle villiintyneet kyyhkyset saavat Kyyhkystytön hermot kiristymään entisestään. Vaikka kirja sijoittuu vahvasti sotakontekstiin, suurimmat taistelut käydään miehen ja naisen välillä, naisen ja kyyhkyjen välillä sekä naisen oman pään sisällä. Sodan läsnäolo näyttäytyy poissaolevina miehinä ja kuristavana köyhyytenä ja nälkänä. Toki kirjan lukemista helpottaa, jos tietää jotain Espanjan sisällissodasta. Se onkin sekava soppa, johon olen kirjallisuuden kautta yrittänyt tutustua jo monesti, esimerkiksi Ernest Hemingwayn, Victoria Hislopin, Arturo Pérez-Reverten ja barcelonalaissuosikkini Carlos Ruiz Zafónin matkassa. Rodoredan romaani on näiden joukossa virkistävä poikkeus, jossa ei mesota sotatantereilla, vaan yritetään niukoista aineksista rakentaa edes jotenkin säädyllistä elämää kaupungissa.

Rodoreda kirjoittaa omintakeisella tavalla, kietoen elämän kauneuden ja rumuuden yhdeksi solmuiseksi vyyhdiksi. Minäkerronnan rytmi vaihtelee lyhyistä toteamuksista hengästyttävän pitkiin vuodatuksiin. Ympäristöä havainnoidaan tarkasti ja huomio pysähtyy yhä uudestaan samoihin esineisiin ja yksityiskohtiin: nuket näyteikkunassa, Enriqueta-rouvan erikoinen hummeritaulu, rappukäytävän seinään piirretty vaaka. Ne ovat kuin ankkureita, jotka pitävät Colometan kiinni elämässä, joka on monella tapaa tuuliajolla. Epätoivo uhkaa usein tulvia yli äyräiden – varsinkin silloin kun poika pitää lähettää siirtolaan kun ruoka ei riitä molempien lasten ruokkimiseen – mutta sitkeys ja muiden ihmisten sopivasti ajoitettu ystävällisyys pitävät pään juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Ajan kuluessa ja kyyhkysen askelin Colometa löytää tiensä takaisin Natàliaksi, omaksi itsekseen.

Tämä romaani kujersi vaivihkaa tiensä sydämeeni ja teki sinne pysyvän pesän. Huhun mukaan Gabriel García Marquez opetteli katalaania pelkästään siksi, että voisi lukea Timanttiaukion ja on sanonut kirjaa kauneimmaksi Espanjassa sisällissodan jälkeen julkaistuksi romaaniksi. Romaanin julkaisemisen ja Marquezin kehujen jälkeen on varmasti julkaistu paljon kaunista espanjalaista kirjallisuutta, mutta Timanttiaukio on minustakin kaunein ja vähäeleisin sisällissodan ajasta kertova romaani, jonka olen lukenut. Tällaista “kotirintamien sotakirjallisuutta” – arjen sankareiden tarinoita – soisi julkaistavan enemmänkin. Kataloniankielinen kirjallisuus on edelleen aika marginaalista ja varsinkin Francon diktatuurin aikaan sen asema oli heikko. Hienoa, että tällainen helmi on suomennettu!

Mercè Rodoreda: Timanttiaukio

Mercè Rodoreda: Timanttiaukio
La plaça del Diamant (1962),
suom. Jyrki Lappi-Seppälä
Otava 1988
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Hyönteisdokumentti
Ihminen välissä

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

8 Kommenttia

  1. hdcanis says:

    31/07/18 @ 12:04 

    Vähän harvinaisempi valinta klassikoksi mutta mainio kirja, sotakirjojen joukossa kiinnostavasti rajattu teos ja tunnelmaltaan vahva…

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      31/07/18 @ 13:32 

      Kataloniassa tämä kirja taitaa olla yksi rakastetuimpia klassikoita. Erilaista sotakirjallisuutta tosiaan. Sota on tässä vain taustakohinaa, vaikka merkittävästi päähenkilön elämään vaikuttaakin.

      Vastaa
  2. Elina / Luettua elämää says:

    31/07/18 @ 12:52 

    Kiitos vinkistä! Tästä en ollut kuullutkaan, mutta nyt varaan sen heti kirjastosta. Kuulostaa kiinnostavalta.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      31/07/18 @ 13:37 

      Elina, kiva että kiinnostuit tästä kirjasta. Jään odottamaan millaisia ajatuksia kirja sinussa herättää. Minulle tämä oli tämän kesän kiehtovimpia lukuelämyksiä.

      Vastaa
  3. Riitta k says:

    31/07/18 @ 15:59 

    Olen törmännyt monessakin yhteydessä Timanttiaukion ylistyksiin. Mutta minulta jäi melko alussa kesken. Ilmeisesti parani pidemmälle ehdittyään.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      31/07/18 @ 17:56 

      Juuri ajattelin, että sinä varmaan pitäisit tästä 😊 Mihin sinulla tökkäsi lukeminen? En osaa sanoa paraneeko erityisesti loppua kohden. Minut imaisi mukaan jo alusta saakka. Tunnelma kyllä muuttuu, kun päästään alun deittailuista ja sota alkaa.

      Vastaa
  4. Tuomas says:

    14/10/18 @ 11:40 

    Tämä oli kyllä kaunis teos, kerronnan rytmissä oli jotain hyvin omanlaistaan. Mukana sopivasti jotakin alitajuista, mitä ei täysin selitetty, ja toisaalta esineiden ja arkisten tapahtumien maailma hyvin tarkasti kuvattuna, kuten kirjoitit. Sodan kuvausta tällä tavoin kotiympäristöstä katsottuna on tuotu kirjallisuudessa esiin todella vähän, kun tämäkin tuntui niin tuoreelta näkökulmalta edelleen.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      14/10/18 @ 16:18 

      Kiva että luit tämän! Todellakin mainio teos tunnelmaltaan ja sota-ajan kuvauksena raikas, jos niin voi sanoa.

      Vastaa