menu Menu
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Adichie Chimamanda Ngozi, Käännöskirjallisuus, Nigeria, Otava 22/07/2017 6 kommenttia
Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä Edellinen Anni Kytömäki: Kultarinta Seuraava

Hiljaisuuden mureneminen sai alkunsa Nsukkassa Ifeoma-tädin pienessä puutarhatilkussa, jonka hän oli kasvattanut verantansa eteen. Tulin ajatelleeksi, että Jajan uhmakkuus muistutti Ifeoma-tädin kokeellista purppuranpunaista hibiskusta, harvinaista kukkaa, jonka tuoksussa häivähti vapaus. Mutta ei se vapaus, josta hallitusaukiolla vihreitä lehtiä heiluttava väki lauloi vallankaappauksen jälkeen. Tämä oli vapautta olla, vapautta tehdä.

Minun omat muistoni eivät kuitenkaan alkaneet Nsukkasta. Ne alkoivat kauempaa, ajasta jolloin kaikki hibiskukset meidän pihallamme hehkuivat hätkähdyttävän punaisina.

Joskus kirjat avautuvat ihan eri tavalla riippuen siitä, mitä lukee ennen tai jälkeen. Luin peräkkäin kotimaisen romaanin, Anni Kytömäen Kultarinnan, joka kuvaa 1900-luvun alun Suomea, ja sitten tämän nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien esikoisromaanin Purppuranpunainen hibiskus, joka kertoo nuoren tytön kasvutarinan vahvasti uskonnollisen isän ikeen alla kuohuvassa Nigeriassa. Niin eri maailmoista olevat tarinat ja silti niissä oli niin paljon samaa. On aivan sama nieleskeleekö tyttö epämääräistä tunnetta kurkustaan pyöritellessään lautasellaan kaurapuuroa pohjalaisessa pirtissä vai maissipuuroa nigerialaisessa keittiössä. Pohjimmiltaan tunteet ja tarpeet ovat samat, tyttö toivoo tulevansa hyväksytyksi omana itsenään ja olevansa rakastamisen arvoinen.

Olen lukenut aiemmin Adichien kaksi muuta romaania, Puolikas keltaista aurinkoa suomeksi ja Americanah englanniksi (suomennettu nimellä Kotiinpalaajat), ja ne ovat tehneet suuren vaikutuksen. Adichien esikoisteos on kauan ollut lukulistallani ja sattui onnekseni nyt käteen kesäpaikkakunnan kirjastossa. Purppuranpunainen hibiskus on hieno esikoinen, mutta ei ihan yltänyt Adichien uudempien romaanien tasolle. Niin hyvä kuitenkin, että olisin varmasti jatkanut kirjailijan seuraamista, jos tämä olisi ollut ensimmäinen häneltä lukemani teos.

Purppuranpunainen hibiskus kertoo 15-vuotiaasta Kambilista ja hänen isoveljestään Jajasta, jotka elävät taloudellisesti turvattua mutta pohjimmiltaan turvatonta ja onnetonta elämää ankaran uskonnollisen isän patriarkaalisessa otteessa. Isä on arvostettu vapaustaistelija ja lehtimies ja lahjoittaa jatkuvasti varojaan kirkolle ja hyväntekeväisyyteen, mutta kotona vaanii koko ajan väkivallan uhka. Isä vaatii vaimoltaan ja lapsiltaan täydellisyyttä ja tiukkaa katolista kuria, josta pienikin poikkeaminen voi johtaa vakaviin kurinpitotoimiin. Lapset noudattavat kotona isän laatimaa lukujärjestystä, jossa läksyt ja rukoilu ovat pääosassa. Koulussa lasten on oltava luokan priimuksia, muuten ei kotona hyvä heilu. Isä on jopa katkaissut välinsä omaan isäänsä eikä anna lasten tavata pakanallista isäänsä kuin 15 minuuttia vuodessa.

Lasten tilanne muuttuu, kun he pääsevät lomalle tätinsä Ifeoman luo yliopistokaupunki Nsukkaan. Täti on leski ja kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka elää taloudellisessa ahdingossa, mutta löytää silti aiheita iloita ja antaa naurun helskyä talossa. Tädin ja serkkujen luona lapset löytävät täysin uuden maailman, joka on täynnä naurua, laulua ja huumaavaa purppuranpunaisten hibiskusten vapauden tuoksua. Kambili saa kokea tunteita, joita hän ei ole ennen tuntenut, etenkin tavatessaan nuoren katolisen papin, isä Amadin. Nuoren tytön ensimmäisen ihastuksen puhkeaminen ja isä Amadin erilainen tapa suhtautua uskontoon saavat tytön hämmennyksen valtaan.

Adichien värikylläinen kerronta hivelee kaikkia aisteja. Kirjassa puhutaan paljon ruoasta ja oli kiehtovaa kuvitella millaisia makuelämyksiä voisivat olla maissimuhennos fufu, jollof-riisi, okpa-piiraat tai naudanlihalla, kuivatulla kalalla ja karvasvernoniapensaan lehdillä höystetty keitto onugbu. Akuja, paistettuja siivettömiä termiittejä en välttämättä haluaisi maistaa, vaikka olisivat kuinka rapeita!

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Purple Hibiscus (2003), suom. Kristiina Savikurki
Otava 2010
Kirjastolaina

#naistenviikkohaaste Chimamanda Negozi Adichie Nigeria Otava Purppuranpunainen hibiskus


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämä oli minulle ensimmäinen Adichien kirja ja luin heti perään Puolikas keltaista aurinkoa ja novellikirjan Huominen on liian kaukana ja sitten sai vähän aikaa odottaa Kotiinpalaajia. Kirjailija, jonka kirjat aion lukea vastakin, sillä pidin varsinkin niistä osista missä oltiin Afrikassa.

  2. Adichie on nyt puhuttanut koululaisille jaetulla feministipamfletillaan. Siinä oli nasevaa asiaa. Hänen romaaninsa ovat minuun kolahtaneet, taitava kertoja!

    1. Taitava kertoja tosiaan. Puolikas keltaista aurinkoa on jäänyt mieleen todella vaikuttavana teoksena, luin sen aikoinaan englanniksi, ehkäpä luen joskus uudestaan suomennettuna. Feministipamflettiinkin olisi kiinnostava tutustua.

  3. Hienoja kirjoja sinulla luvussa. Kultarinta on huikea ja minä pidin paljon tästä Purppuranpunaisestakin… Itse olen lukenut kaksi Adichien romaania, tämän lisäksi Puolikkaan keltaista aurinkoa. Nyt ihmettelen, miksi minulla on taas taukoa Adichien kanssa: Kotiinpalaajat on ollut lainassa ystävältäni jo ainakin parin vuoden ajan. Olisi siis korkea aika lukea tämä!

    1. Kotiinpalaajat oli hieno, kannattaa lukea pian (varsinkin ettei ystävä hermostu pitkästä lainasta). Luin kirjan englanniksi heti sen ilmestyttyä, en malttanut silloin odottaa suomennosta. Huomasin muuten Goodreadsissa, että suomennos taitaa olla ainoa käännös, jossa kirjan nimi on muutettu. Muissa kieliversioissa se on alkuperäinen Americanah. Miksiköhän tällainen poikkeava ratkaisu..

keyboard_arrow_up