Khawla talked and talked. She would never stop talking, she said to her father, the way Maya had stopped talking when they married her off without anyone asking her opinion. Mayya had not had an education but Khawla had, and she would kill herself if her father insisted on this marriage. She was vowed to her cousin, the son of her late uncle, and he was equally vowed to her cousin, the son of her late uncle, and he was equally vowed to her and no creature on earth had a right to overlook this fact.

Azzan listened to his daughter until she had said all she had to say. It hurt badly, listening to her and knowing how little he had gotten to know this daughter who was barely sixteen but knew herself well enough to want to kill herself for the sake of a cousin who no one had heard from for several years.

Khawla, try no to worry, he said to her. It will be all right. He left the girls’ room and returned to the sitting room. He did not stop or turn to speak to anyone, but continued on, into his own room. The rain stopped and Azzan lay wide awake until morning.

Jokha Alharthi: Celestial bodies

Kirjallinen maailmanvalloitukseni eteni taas yhden askeleen, kun sain lukea ensimmäistä kertaa omanilaisen romaanin. Jokha Alharthi on ensimmäinen omanilainen naiskirjailija, jonka romaani on käännetty englanniksi. Celestial Bodies voitti tämän vuoden International Booker -palkinnon ja on samalla ensimmäinen arabiaksi kirjoitettu romaani palkinnon historiassa. Alharthi jakoi palkinnon romaanin kääntäneen yhdysvaltalaisen Marilyn Boothin kanssa.

Celestial Bodies sijoittuu omanilaiseen al-Awafin kylään ja seuraa erityisesti kolmen siskoksen ja heidän läheistensä elämää. Mayya ei ole ehtinyt toipua suuresta sydänsurustaan, kun hänet jo naitetaan rikkaan kauppiaan pojan kanssa vastoin tahtoaan. Vaikka Abdallah tuntuu aidosti rakastavan vaimoaan, Mayya ei pysty tarjoamaan vastarakkautta. Hän kapinoi antamalla esikoistyttärelleen nimen London, mikä on monelle omanilaisia perinteitä vaalivalle kauhistus. Mayyan on vaikea nauttia äitiydestä, sen sijaan keskimmäinen sisko Asma unelmoi äitiydestä ja suuresta perheestä. Se unelma mielessään hän suostuu vanhempien järjestämään avioliittoon, vaikka taiteilijamiehen elkeet ja hevostaulut vähän pelottavat. Pikkusisko Khawla taas torjuu kiivaasti kaikki kosinnat ja avioliittoehdotukset. Hän on lupautunut serkulleen, joka on muuttanut parempien mahdollisuuksien perässä Kanadaan. Khawla on horjumaton lupauksessaan eikä välitä siitä, ettei tuhlaajapojasta ole kuultu moneen vuoteen mitään.

Nämä kolme naista ja heihin eri tavoin liittyvät ihmiset elävät maassa, joka käy läpi rajuja yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia. Oman on ollut yksi perinteisimmistä arabimaista ja pysyi pitkään hyvin suljettuna, kunnes nykyinen sulttaani ajoi vanhoillisen isänsä maanpakoon vallankaappauksessa 70-luvulla. Alharthi tarttuu romaanissaan rohkeasti Omanissa edelleen tabuna pidettyyn aiheeseen, orjuuteen, joka kiellettiin vasta 70-luvulla. Mayyan aviomies Abdallah on kasvanut talossa, jossa orjia on aina ollut. Yksi heistä on Zarifa, joka on jäänyt taloon vaikka virallisesti onkin vapaa. Hänellä on monimutkainen suhde perheeseen. Hän on kasvattanut Abdallahin ja ollut tämän isän rakastaja. Hänellä on kuitenkin myös mies ja poika, jotka molemmat ovat häipyneet muualle. He eivät voi ymmärtää miksi Zarifa haluaa jäädä, vaikka on orjuudesta vapaa.

Naisten kohtalot ovat koskettavia, mutta yllättäen vahvimmaksi ääneksi nousee Mayyan aviomies Abdallah, jonka minämuotoinen tilitys huokuu vuoroin ylitsevuotavaa surua ja vihaa. Hänen isänsä on sairaalassa ja lähestyvä kuolema saa pojan pohtimaan ristiriitaisia tunteitaan jyrkkää isää kohtaan ja muistelemaan menneitä. Abdallah käy monologeissaan myös läpi muita myllertäviä tunteita ja niiden aiheuttajia: katkeruutta vaimosta, joka ei pysty rakastamaan häntä, avuttomuuden ja väsymyksen tunteita autistisen pojan isänä ja huolta esikoistyttärestä, joka yrittää toipua väkivaltaisesta suhteesta. Etenkin Abdallahin näkökulmassa perinteet ja moderni aika kohtaavat kiehtovalla tavalla. Yhdessä hetkessä hän muistelee miten isä rankaisi häntä roikottomalla kaivossa palmuköyteen sidottuna ja toisessa hetkessä huokailee kun tytär kinuaa uusinta BMW:tä. Hätä autistisen pojan pärjäämisestä elämässä ja ne tunteet kun haluaisi vain lopettaa toisen kärsimyksen kuvataan kirjassa sydäntäsärkevästi.

Celestial Bodies on yhtä aikaa hauras ja väkevä kudelma risteäviä kohtaloita, jotka heijastelevat omanilaisten historiallisia ja kulttuurisia muutoksia. Kovin helppo romaani se ei ole kerrontansa puolesta. Henkilöitä on paljon, heidän välisistä suhteista on vaikea saada selkoa kirjan alussa olevasta sukupuusta huolimatta ja kertojanäkökulma vaihtelee usein. Muut näkökulmat ovat kolmannessa persoonassa, paitsi Abdallahin, jonka minämuotoinen kerronta on myös erotettu erilaisella fontilla. Myös aikatasot limittyvät ja lomittuvat. Tarkkana saa olla, kun lapsi saattaa yhtäkkiä kasvaa aikuiseksi ja seuraavassa hetkessä olla taas vastasyntynyt. Minua auttoi kokonaisuuden hahmottamisessa tiivis lukutapa. Koska kirjan laina-aika oli menossa umpeen, luin kirjan kahden päivän aikana. Voi olla, että pidempi väli lukemisessa olisi saattanut pudottaa kärryiltä. Kiinnostava tuttavuus tämä romaani kyllä oli. On aina hienoa, kun voi kirjallisuuden kautta tutustua itselleen vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Alharthin teoksia on käännetty englannin lisäksi ainakin serbiaksi, koreaksi, italiaksi ja saksaksi. Nähtäväksi jää, saadaanko Alharthia joskus nauttia myös suomeksi. Onhan meillä Suomessa jo loistava arabiaa taitava suomentaja: Hassan Blasimin teoksia kääntänyt Sampsa Peltonen. Vink, vink!

Jokha Alharthi: Celestial Bodies
سيدات القمر / Sayyidat al-qamar (2010),
trans. Marilyn Booth
Sandstone Press 2018
Kirjastolaina

Sinua voisi myös kiinnostaa

Amita Trasi: The Color of Our Sky

Mohsin Hamid: Exit West

Kamila Shamsie: Home Fire

Nadeem Aslam: The Golden Legend

Nadia Hashimi: The Pearl That Broke Its Shell

Seuraa Kirjaluotsia

Celestial Bodies International Booker Jokha Alharthi Oman