menu Menu
Pikaluotsaus: Carol Shields x 3
HarperCollins, Käännöskirjallisuus, Kanada, Otava, Shields Carol, Ulkomainen kaunokirjallisuus 23/08/2018 0 kommenttia
Leena Krohn & Kansallisteatteri: Tainaron Edellinen Joyce Carol Oates: Blondi Seuraava

On taas pikaluotsauksen aika. Pikaluotsaus on sarja, jossa käsittelen kerralla useamman lukukokemuksen tiivistetymmässä muodossa. Tällä kertaa kaikki kolme kirjaa ovat samalta kirjailijalta, sillä onnistuin hurahtamaan Carol Shieldsin kirjoitustyyliin ja nautiskelin kolme hänen teostaan peräjälkeen. Carol Shields (1935- 2003) syntyi Chicagossa, Yhdysvalloissa, mutta eli koko aikuiselämänsä Kanadassa. Hän on julkaissut lukuisia romaaneja, novellikokoelmia, näytelmiä ja runoja, joista 11 teosta on myös suomennettu. Palkittu kirjailija kuoli rintasyöpään vuonna 2003.

Kolme lukemaani kirjaa – Kivipäiväkirjat, Larryn juhlat ja Unless (Ellei) – muistuttivat niin monella tapaa toisiaan, sekä kerronnan että teemojen puolesta, että ne uhkasivat mennä päässäni sekaisin. Varsinkin kaksi ensin mainittua tuntuivat sisarteoksilta: toisessa seurataan Daisyn elämäntarinaa syntymästä kuolemaan, toisessa Larryn vaiheita lapsuudesta keski-ikään. Näitä kahta fiktiivistä elämäkertaa yhdistää mosaiikkimaisen kerronnan lisäksi yksi erityinen yksityiskohta: molemmat päähenkilöt ovat innokkaita puutarhureita ja ansaitsevat sillä myös ajoittain elantonsa. Daisy toimii paikallislehden puutarhakolumnistina, Larry taas rakentaa erikoisia puutarhasokkeloita. Kivipäiväkirjoissa Daisyn isä myös rakentaa kivistä korkeaa tornia edesmenneen vaimonsa muistoksi. Samanlaista ”kylähulluutta” on aistittavissa Larryn juhlien puutarhalabyrinteissa.

Kaikkia kolmea romaania yhdistää myös sukupuoliroolien pohdiskelu ja vanhenemisen kuvaus. Lähestyessäni itse neljänkympin rajapyykkiä, minua suorastaan huvitti, miten jokaisessa romaanissa käytiin läpi jonkinasteista keski-iän kriisiä. Vaikka itse en (ainakaan toistaiseksi) pode ikääntymiskriisiä, ymmärrän hyvin miksi Shields tulla kolahti elämääni juuri nyt. Myönnettävä se on, että nelikymppisten sielunelämä ja arjen haasteet alkavat olla yhä lähempänä omaa kokemusmaailmaani. Onneksi on Shieldsin kaltaisia kirjailijoita, joiden puoleen voi kääntyä, kun etsii samastumispintaa 😉

Voisi melkein sanoa, että puutarha on hänen lapsensa, hänen rakkain lapsensa, hänen jälkeläisistään kaunein ja tottelevaisin, mutta sellainen joka hallitsee omaa tilaansa täydellisesti omalla itsepäisellä kasvintahdollaan. Kenties hän haluaa tuntea puutarhansa sisimmän todellisuuden, mutta vielä kiihkeämmin hän haluaa itse olla osa sen arvoituksellisuutta. Hän tuntee sen vihreistä salaisuuksista ehkä neljänneksen, ei yhtään enempää. Puutarha taas ei tiedä mitään hänestä, ei hänen historiaansa, nimeään, ikäväänsä, ei mitään – ja juuri siksi hän kykenee rakastamaan sitä niin puhtaasti kuin rakastaa, siksi hän on avannut sille sylinsä, ottanut sen vastaan sellaisena kuin se on, jokaisen lehden, jokaisen varren, jokaisen juuren ja muodon.

Pulitzer-palkittu Kivipäiväkirjat lienee Shieldsin tunnetuin teos. Tämä fiktiivinen elämäkerta kertoo Daisy Goodwillin, ihan ”tavallisen” naisen elämästä. Daisy syntyy vuonna 1905 dramaattisissa olosuhteissa: hänen äitinsä Mercy ei edes ymmärrä olevansa raskaana ja kuolee synnytykseen. Surun murtama aviomies, Daisyn kivenhakkaajaisä Cuyler, rakentaa kivistä monumenttia rakkaalleen ja Daisy päätyy vuosiksi naapurin tädin hoiviin. Myöhemmin Daisy palaa isänsä luo ja muuttaa tämän kanssa Kanadasta Yhdysvaltoihin. Daisyn elämään mahtuu kaksi avioliittoa, joista ensimmäinen jää dramaattisen lyhyeksi ja Daisysta tulee nuori leski. Toisen miehensä kanssa hän saa kolme lasta ja elää kotirouvana puutarhaansa hoidellen. Vasta miehen kuoleman jälkeen hän pääsee kiinni ansiotyöhön ja saa tunnustusta omista kyvyistään. Kun se riistetään häneltä pois, tyhjyyden tunne johtaa masennukseen. Lopulta tasapaino onneksi löytyy.

Shieldsin kerronta on kiehtovaa. Vaikka näennäisesti tarinassa kuljetaan kronologisesti eteenpäin, menneet tapahtumat täydentyvät ja kirkastuvat matkan varrella useaan otteeseen. Sirpaleinen kerronta ei kuitenkaan tunnu sekavalta, vaan pikemminkin luonnolliselta. Yhden ihmisen elämään mahtuu monia tärkeitä ihmissuhteita, joten henkilögalleria on laaja ja värikäs. Daisyn elämää valotetaan monelta kantilta ja monella eri äänellä, sekä Daisyn omalla että ulkopuolisten havainnointina. Hieman arvoitukseksi Daisy kuitenkin jää – myös itselleen. Shields käsittelee henkilöitään paljastavalla pikkutarkkuudella, mutta myös lämmöllä ja ymmärryksellä. Ihmisen kokoisia kohtaloita ja arjen suuria ja pieniä haasteita, tasapuolisesti iloa ja surua – niistä on tämä kaunis ja oivaltava romaani tehty.

Carol Shields: KivipäiväkirjatCarol Shields: Kivipäiväkirjat
The Stone Diaries (1993),
suom. Hanna Tarkka
Otava 2000
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirja vieköön!
Leena Lumi

Larry muisti myöhemmin, että hän oli sulkenut silmänsä Lucylta ja kalpealta auringonvalolta joka väritti tasaiseksi jyrättyä pihaa. Ei hänen mieltään epäusko vallannut; päinvastoin, hän uskoi silmiään heti. Hän ymmärsi. Hän tiesi. Se mitä hän tunsi oli sanojen tylyä, tasaista tykitystä ruumista vasten: tieto, tuska, häpeä, tyhjyys, suru, ja kumma kyllä, kuin sade joka lankeaa kaupungin toiselle laidalle, tuli vielä happipitoinen sana huojennus. Jokin osa siitä mitä hän tiesi oli ohi. Loppu.

Silloin Lucy tuli häntä kohti iltapäiväaurinko kasvoillaan, silmillään, liikkuvilla huulillaan, hampaissaan. Anteeksi, anteeksi, hän tuntui sanovan halki tyhjän avaruuden.

Ja typertynyt, lyöty Larry avasi vihdoin suunsa, mutta ei puhuakseen vaan päästääkseen ilmoille kielen murskatut tavut ja ohenneet vokaalit: se oli sanoin kuvaamattomalla tavalla loukatun miehen vihlovaa huutoa ja ulvontaa.

Larry on hieman eksyksissä omassa elämässään – ehkä siksi hän on myös hurahtanut pensassokkeloihin. Floristiksi opiskellut Larry saa sokkeloherätyksen häämatkallaan Englannissa ja ensimmäinen pensaslabyrintti syntyy omalle pihalle. Monen vuoden urakka murskaantuu kirjaimellisesti ensimmäisen avioliiton raunioihin. Avioliitosta Dorrien kanssa jää kuitenkin poika Ryan, jonka kanssa Larry yrittää säilyttää läheisen yhteyden, pitkästä välimatkasta huolimatta. Larry muuttaa sokkelobisneksensä Kanadasta Yhdysvaltoihin, josta löytyy myös uusi vaimo. Beth on kunnianhimoinen naistutkija, joka kaipaa yhtä lailla omaa lasta ja omaa uraa. Kun lasta ei ala kuulua, ura ottaa voiton ja Larry saa jäädä. Kahden vaimon lisäksi Larryn elämässä on myös muita tärkeitä naisia: äiti, sisko, työkavereita ja naisystäviä. Heidän kanssaan Larry käy mielestään elämänsä tärkeimmät keskustelut. Sokkeloinen taival huipentuu Larryn järjestämiin juhliin, joissa keski-iän kriisin läpikäynyt Larry tuntee viimein pääsevänsä ulos henkisestä sokkelostaan.

Shieldsin lämmin huumori ja lempeä tapa tarkastella ihmistä ja maailmaa pääsevät oikeuksiinsa tässä romaanissa. Henkilöt ovat tavallisia ja silti erityisiä. Kivipäiväkirjoista tuttu spiraalimainen kerrontatapa viehättää edelleen. Henkilöt ja tapahtumat saavat koko ajan lisää lihaa luidensa ympärille. Menneeseen palataan usein vaikka suunta on eteenpäin. Shieldsiä lukiessa tuntee olevansa hyvissä käsissä ja tähän kirjalliseen sokkeloon olikin erityisen miellyttävää eksyä. Larryn juhlat sai vuonna 1997 arvostetun Orange-palkinnon (nykyinen Women’s Prize for Fiction), joka myönnetään vuosittain englanniksi kirjoittavalle naiselle parhaasta edellisvuonna Britanniassa julkaistusta romaanista.

Carol Shields: Larryn juhlat

Carol Shields: Larryn juhlat
Larry’s Party (1997),
suom. Hanna Tarkka
Otava 2000
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kujerruksia
Lukutuulia

 

It happens that I am going through a period of great unhappiness and loss just now. All my life I’ve heard people speak of finding themselves in acute pain, bankrupt in spirit and body, but I’ve never understood what they meant. To lose. To have lost. I believed these visitations of darkness lasted only a few minutes or hours and that these saddened people, in between bouts, were occupied, as we all were, with the useful monotony of happiness. But happiness is not what I thought. Happiness is the lucky pane of glass you carry in your head. It takes all your cunning just to hang on to it, and once it’s smashed you have to move into a different sort of life.

Kolmas Shields-putkeni kirja valikoitui sillä perusteella, että se oli ainoa Shieldsin teos, joka löytyi tällä hetkellä Storytelin äänikirjojen valikoimasta. Unless on myös suomennettu vuonna 2003 Otavan kustantamana ja Hanna Tarkan kääntämänä nimellä Ellei. Se on Shieldsin viimeiseksi jäänyt romaani. Romaanin minäkertoja on kirjailija-kääntäjä Reta Winters, jonka tähänastinen elämä on ollut perusonnellista. On kaunis talo lähellä Torontoa rauhallisessa ja vehreässä Orangetownissa, edelleen onnellinen avioliitto lääkäri-Tomin kanssa, kolme kaunista ja menestynyttä tytärtä ja koirakin vielä kaupan päälle. On läheisiä ystäviä ja toimiva suhde naapurissa asuvaan anoppiin. Työkseen Reta kääntää menestyneen feministikirjailijan teoksia ranskasta englanniksi ja kirjoittaa parhaillaan jatko-osaa omaan viihteelliseen romaaniinsa, joka on saanut ihan kelpo arvostelut. Kun vanhin tytär katoaa ja löytyy myöhemmin torontolaisesta kadunkulmasta kerjäämästä kyltin kanssa, jossa lukee HYVYYS, Retan elämä heittää häränpyllyä. Mitä on tapahtunut ja miksi hän ei ole äitinä huomannut, että tyttären mieli on järkkynyt? Hädän ja huolen keskellä Reta pohtii naiseutta ja hyvyyttä. Mitä oikeastaan on hyvyys?

Näyttelijä Joan Allen lukee romaanin vivahteikkaasti. Äänikirjan loppuun on myös kätketty mukava yllätys: Carol Shieldsin haastattelu lukupiirin tapaamisessa, jossa Shields myös lukee pätkän kirjan alusta. Oli kiinnostava kuulla Shieldsin pohdiskelua kirjan teemoista ja kirjoittamisprosessista heti tuoreeltaan kirjan kuuntelemisen jälkeen. Hän muun muassa kertoi halunneensa kirjoittaa onnellisesta avioliitosta, kun niin usein myös hänen omissa teoksissaan avioliitot ovat riitaisia ja päätyvät eroon. Hänelle oli myös tärkeää tuoda esiin naiskirjailijoiden asemaa. Tämä olikin näistä kolmesta kirjasta feministisin. Reta Winters kirjoittaa omana kekseliäänä terapiamuotonaan mainion kipakoita vastauksia erilaisiin mieskirjailijoiden hegemoniaa pönkittäviin kirjoituksiin. Yhdessä kirjoituksessaan hän kritisoi taas yhtä ”suurten kirjailijoiden” listaa, johon ei mahdu yhtään naiskirjailijaa. Hänen mielestään listalle olisi kuulunut mm. Joyce Carol Oates, jonka romaania Blondi olin juuri samaan aikaan lukemassa. En voisi olla Retan kanssa enempää samaa mieltä! Tosin lisäisin listalle kunniapaikalle myös Carol Shieldsin.

Carol Shields: Unless

Carol Shields: Unless
HarperAudio 2006
Alkuper. julkaisuvuosi 2002
Äänikirjan lukija: Joan Allen
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön!
Leena Lumi
Reader, why did I marry him?

 

#pikaluotsaus äänikirja Carol Shields feminismi Kivipäiväkirjat Larryn juhlat Otava perhe Pulitzer Unless


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up