menu Menu
Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo
Gappah Petina, Käännöskirjallisuus, Tammi, Zimbabwe 14/01/2020 2 kommenttia
Annastiina Storm: Kerro, kerro Edellinen Erin Morgenstern: The Starless Sea Seuraava

Susi hymyili minun suuntaani ja sanoi: “Halima on oikeassa. Ruumiissa on kova kuivattaminen, mutta kyllä se onnistuu.”
Carus Farrar sanoi: “Mitä sisäelimille tehdään, sydämelle ja muille? Kaikkea ei varmasti voi kuivattaa.”
“Haudataan sydän tänne”, Susi sanoi. Hän hymyili. “Se on erinomainen ratkaisu. Käsitellään ruumis kuljetusta varten, mutta haudataan sydän ja sisukset tänne. Ja jos hän joskus ilmestyy meille ja kysyy, miksi kannoimme hänet pois, me sanomme, että jätimme sinut sinne missä kuolit.”
“Ja jos hän ilmestyy meille ja kysyy, miksi jätitte minut tänne, me sanomme, että veimme sinut kotiin”, Wadi Saféné lisäsi.
Susi hymyili. “Juuri niin. On oikein, että hautaamme sydämen tänne ja kannamme luut hänen kotimaahansa. Halima keksi erinomaisen ratkaisun.”
Hymyilin kuullessani Susin hyväksynnän, mutta pyyhin äkkiä hymyn kasvoiltani, kun näin Amodan katsovan minua raivoissaan. Teeskentelin, että ihastelin Losille tekemääni kampausta. En niinkään piitannut Amodan tuimasta katseesta, mutta täytyy sanoa, että minusta oli hermostuttavaa jättää mitään bwana Daudin osia sille kauhealle suolle. Tiesin kuitenkin, ettei minun kannattanut jatkaa puhetta nyt kun olin tehnyt oman osuuteni. Ja niin miehet päättivät kuljettaa hänen ruumiinsa Sansibariin.

Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo

Zimbabwelainen Petina Gappah on löytänyt paikkansa Tammen Keltaisesta kirjastosta. Esikoisromaani Muistojen kirja hurmasi suomalaiset pari vuotta sitten ja niin hurmasi myös itse Gappah. Hän vieraili Helsinki Lit -festivaaleilla toukokuussa 2017 ja valloitti yleisön sydämellisellä ja ajatuksia herättävällä esiintymisellään. Gappah vieraili Suomessa myös viime syksynä puhumassa uudesta romaanistaan Pimeydestä loistaa valo. Olin kuuntelemassa keskustelua Akateemisessa kirjakaupassa ja vaikutuin taas Petinan tavasta olla läsnä ja kertoa tarinaa juuri sille yleisölle, jonka edessä hän on. Gappah puhui siellä tavastaan kirjoittaa näin: “En noudata sääntöä ’Kirjoita siitä minkä tunnet’, vaan kirjoitan siitä minkä pystyn kuvittelemaan hyvin.” Ja miten hyvin hän siihen pystyykään! Pimeydestä loistaa valo sijoittuu vuoteen 1873, joten kuvittelua tosiaan tarvitaan tämän tarinan kertomiseen. Oli virkistävää lukea tällaista elävästi kuvattua historiallista fiktiota kaiken autofiktiobuumin keskellä.

Pimeydestä loistaa valo johdattaa lukijan tutkimusmatkailija David Livingstonen viimeiselle vaellukselle Afrikkaan. Kokonaisuudessaan romaanin nimi kuuluu näin: Pimeydestä loistaa valo eli tarkka kolmiosainen selonteko tohtori David Livingstonen viimeisistä vuosista, maallisista päivistä ja viimeisestä matkasta sisämaasta Afrikan rannikolle hänen afrikkalaisten toveriensa kertomana. Eurooppalaisten kilpajuoksu Afrikkaan on alkamassa ja Livingstonen ja muiden valkoisten miesten löytöretket enteilevät siirtomaa-aikojen alkua. Mukaansatempaavan tarinan kautta Gappah kuvaa Livingstonen ristiriitaista merkitystä afrikkalaisille ja nostaa valoon niiden ihmisten tarinat, jotka näissä valkoisten miesten seikkailuissa usein jäävät pimentoon.

Lähes pakkomielteisesti Niilin lähdettä etsivä Livingstone on vastoinkäymisten ja trooppisten sairauksien nujertama. Kun hän sitten löytyy teltastaan rukoiluasentoon lyhistyneenä, hänen retkikuntansa on vaikean päätöksen edessä: pitäisikö tohtori haudata kuolinpaikkaansa Sambian Chitamboon vai pitäisikö ruumis kuljettaa rannikolle, jotta se voidaan viedä laivalla Englantiin? Matka on pitkä ja vaaroja täynnä, mutta uskolliset retkikuntalaiset päättävät kantaa bwana Daudin ruumiin yli 1500 kilometrin päähän Sansibariin. Ensin ruumis on käytännön syistä kuivatettava. Sydän ja sisäelimet (ja myös miehiset ulokkeet) haudataan Afrikan maahan. Sitten alkaa vaivalloinen matka kohti merta läpi kuivien savannien, petollisen suomaaston ja pahamaineisten orjanmetsästäjien maiden halki. Trooppiset taudit, vihamieliset kohtaamiset heimojen kanssa ja häijy juonittelija omassa joukossa verottavat seuruetta lähes vuoden kestävän matkan aikana.

Tapahtumia seurataan kahden retkikunnan jäsenen, kokki Haliman ja papiksi haikailevan Jacob Wainwrightin, äänen välityksellä. Molemmat ovat vapautettuja orjia, joilla on omat toiveensa ja motivaationsa tehtävän toteuttamisessa. Molemmat ovat kiitollisuudenvelassa Livingstonelle, mutta arvostusta nakertaa myös epäilys – erityisesti Livingstonen ristiriitainen toiminta suhteessa orjakauppaan. Livingstone vastusti suureen ääneen orjakauppaa ja vaati sen lakkauttamista, mutta samalla otti retkillään apua vastaan pahamaineisilta orjanmetsästäjiltä. Halimaa häiritsee miehessä myös se, että tämä on käytännössä hylännyt lapsensa reissujensa vuoksi. Jacob Wainwright taas on pettynyt siihen, että tohtori tuntuu hylänneen lähetyssaarnaajan kutsumuksensa eikä yritä käännyttää afrikkalaisia kumppaneitaan kristinuskoon. Wainwrightin on siis itse tartuttava toimeen. Tehtävä osoittautuu kuitenkin odotettua haastavammaksi, kun kaksi ensimmäistä käännynnäistä osoittautuvat viettelijäksi ja petturiksi.

Gappah osaa kirjoittaa niin, että tarinan maailmaan on helppo uppoutua ja unohtaa kaikki nykymaailman murheet. Sähäkän ja käytännönläheisen Haliman osuudesta pidin enemmän kuin uskontonsa pauloihin tiukkaan kietoutuneen Jacob Wainwrightin hurmoksellisesta paasauksesta. Kerronta on eläväistä ja swahilinkieliset sanat maustavat sitä sopivassa määrin. Kirjan lopussa on myös sanasto, mutta mielestäni sanat ymmärsi asiayhteydestä jo ilmankin. Lopussa on myös vaikuttava lista lähteitä, joten ihan pelkkää mielikuvituksen tuotosta tämä tarina ei tosiaankaan ole. Gappah kertoi vierailullaan Helsingissä, että katkelmia Jacob Wainwrightin oikeista päiväkirjoista julkaistiin sen jälkeen, kun hän oli jo saanut kirjan valmiiksi. Hän ei ollut silloin vielä ehtinyt tutustua niihin, mutta olisipa jännä tietää, kuinka lähelle hän pääsi kuvitellussa päiväkirjassaan. Tätä täytynee kysyä seuraavan kerran kun Gappah ilahduttaa meitä visiitillään!

Suosittelen tutustumaan myös Gappahin teräviin novelleihin kokoelmassa Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38 – Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu.

Petina Gappah:
Pimeydestä loistaa valo
Out of Darkness, Shining Light (2019),
suom. Aleksi Milonoff
Tammi 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Donna Mobilen kirjat
Kirjavinkit
Kirsin Book Club
Lumiomena
Oksan hyllyltä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Afrikka helmethaaste Keltainen kirjasto Livingstone Petina Gappah Pimeydestä loistaa valo Tammi Zimbabwe


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Gabbah on oma elämäniloinen lukunsa ja hän annostelee tekstiä lukijalleen kriittisen suunlämpöisesti. Tämän Livingstonen pitkän marssin olisi moni muu ryssinyt kantapäiden hiertymiksi lukijalleen, vaan ei Gappah.

    On vaivatonta uskoa, että hän tapaamisessaan on läsnä ja kertoo tarinaansa läsnäolijoille. “Kirjoitan siitä, minkä pystyn kuvittelemaan hyvin” toteutuu hänen teksteissään, joiden lukijana on vaivatonta astua niihin sisään ja antautua imaistavaksi suureen seikkailuun:)

    1. Vaivatonta ja imaisevaa tosiaan! Suuriin seikkailuihin uppoutuminen on ihanaa vastapainoa omaan arkinyhräämiseen. Ihailen suuresti kirjailijoiden kykyä kuvata itselleen ja meille lukijoille vieraita maailmoja ja historian vaiheita niin elävästi ja todentuntuisesti. Gappah on siinä todella taitava.

keyboard_arrow_up