menu Menu
Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat
Durastanti Claudia, Italia, Käännöskirjallisuus, Kustantamo S&S, Yhdysvallat 07/09/2022 2 kommenttia
Emma Kantanen: Jos sataa, älä tule Edellinen Veera Ikonen: Pimeässä syttyy majakka Seuraava

Perheen elämä muistuttaa enemmänkin topografista karttaa kuin romaania, ja biografia on sen läpikäymien geologisten ajanjaksojen summa. Itsestään kirjoittaminen merkitsee sen muistamista, että on syntynyt raivosta, että on ollut paksu katkeamaton laavavirta ennen kuin sen pinta on kovettunut ja halkeillut ja päästänyt esiin jonkinlaista rakkautta, tai anteeksiannon hyödytön voima on tullut hiomaan ja tasoittamaan painautumia. Itsestään lukeminen merkitsee sen tunnistamista, mitä on kokenut, omien kerrosten hahmottamista. Pohjalla onnen ja yksinäisyyden kristallit, haihtuneen muiston seuraukset, kaikki se, mitä on kaivettu ja mikä on täyttynyt vedellä surkeasti paljastaen, ettei se ole totta, että aika parantaa haavat, ja että on repeytymiä, jotka eivät tule milloinkaan täyttymään. Kuluva aika vain tuo mukanaan pölyä ja rikkaruohoja, ja repeytymä peittyy ja muuttuu erilaiseksi maisemaksi, kaukaiseksi, tarumaiseksi, missä puhutaan kieltä, jota et enää ymmärrä, yhtä uskottavaa kuin haltioiden kieli. Kävelet perheesi raunioilla ja huomaat, että joitakin sanoja on pyyhitty pois mutta toisia on säästetty, jotkut ovat kadonneet, kun taas toiset tulevat aina kaikumaan elämäsi taustaäänenä. Viimein pääset isäsi ja äitisi partaalle uskottuasi vuosikausia, että voisit päästä heidän tasolleen vain kuolemalla tai menettämällä järkesi. Ja siinä vaiheessa ymmärrät, että kaikki mikä veressäsi virtaa on vain kutsu ja että olet vain muinaisten myyttien kaikua.

Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat

Claudia Durastanti on Brooklynissa syntynyt italialainen kirjailija ja kääntäjä, joka on neljännellä romaanillaan La straniera noussut kansainväliseen menestykseen. Suomeksi nimellä Tuntemani vieraat julkaistu romaani sisältää omaelämäkerrallisia aineksia, mutta Durastanti hämärtää tarkoituksellisesti autofiktion rajat puhumalla heti alkuun perheensä mytologioista. Minäkertojan vanhemmat kertovat ensikohtaamisestaan aivan eri tarinoita. Äiti on kuulemma pelastanut isän hyppäämästä sillalta, isä taas väittää pelastaneensa äidin ryöstöyritykseltä. Oli niin tai näin, jonkinlainen kohtalonyhteys heillä on selvästi ollut, sillä molemmat ovat kuuroja. Durastanti piirtää sirpaleisen kuvan perheestään, jossa hän ja häntä muutaman vuoden vanhempi veli yrittävät tulla ymmärretyiksi ja ymmärtää vanhempiaan, jotka eivät suostu käyttämään viittomakieltä.

Erikoisen perheen elämää leimaa kohtaamattomuus ja kohtuuttomuus. Vanhempien elämänasenne on lähes anarkistinen, he eivät suostu asettumaan minkäänlaiseen muottiin, johon yhteiskunta ajaa vammaisia, vähävaraisia tai siirtolaisia. Kapinoiva asenne ulottuu myös perheen sisäisiin asetelmiin ja avioliitto päättyy lopulta myrskyiseen eroon. Arvaamaton isä jopa kidnappaa tyttärensä saadakseen huomiota ex-vaimoltaan. Myös äiti kaappaa tytärtään koulusta ja vie tämän monituntisille kävelylenkeille, joiden aikana varoittelee parisuhteen ja seksin väkivaltaisuudesta. Äiti muuttaa lasten kanssa Italian Basilicataan, jonka kiviseen maahan Brooklynin asfalttiin tottuneiden on erityisen vaikea juurtua. Muiden silmissä he pukeutuvat väärin, puhuvat väärin, käyttäytyvät väärin, ovat kerta kaikkiaan aivan vääränlaisia italialaisia. Vanhempien kapinoivuus tarttuu myös lapsiin ja molemmat keksivät monenlaisia syitä lintsata koulusta. Ulkopuolisuus, kohtaamattomuus ja väärinymmärrykset seuraavat kertojaa läpi elämän.

Romaani liikkuu tajunnanvirran mukana, poimien asioita sieltä täältä. Välillä ajatukset ovat kirkkaita, välillä höttöisempiä. Silti mukana pysyy hyvin ja mielellään, vaikka kyyti poukkoilevaa onkin. Kirja jakautuu kuuteen osaan, jotka on otsikoitu Perhe, Matkat, Terveys, Työ & Raha, Rakkaus ja lopuksi lyhyt jälkipuheen tyylinen Mikä olet horoskoopissa?. Vasta kirjan loppuun päästyäni, luin jostain, että Durastanti on tarkoittanut osat luettavaksi missä järjestyksessä tahansa. Sitä ei valitettavasti tässä suomennoksessa tuoda esiin, joten lukija etenee tietysti alusta loppuun odottaen jonkinlaista kronologiaa. Liikkeelle lähdetäänkin perinteisesti sukeltamalla amerikan-italialaisen suvun historiaan ja tarinoihin, mutta pian kerronta pirstaloituu välähdyksiin kertojan omista kokemuksista, joita rikastutetaan lukuisilla kulttuurillisilla viittauksilla ja anekdooteilla. Minua kiinnosti erityisesti kertojan vanhempien omalaatuinen elämä ja elämänfilosofia. Keskimmäinen osa Terveys sisältää paljon kiinnostavia pohdintoja ja kokemuksia kuuroudesta ja kuurojen vanhempien lapsena kasvamisesta. Se voi olla esimerkiksi San Remon laulukilpailujen katsomista kuuron äidin kanssa ja vastaamista kysymykseen: Miltä musiikki kuulostaa?

Durastantin tyylistä nousee mieleen monia viime vuosina lukemiani muistelmagenren ja autofiktion tuulettajia, kuten Deborah Levy, Vivian Gornick, Rachel Cusk ja Jhumpa Lahiri, joista jälkimmäinen on myös päätynyt kirjan kanteen kehuineen. Durastantia ja Lahiria yhdistää myös kieli- ja kulttuuri-identiteetin pohdinnat ja maailmankansalaisuus. Durastanti syntyi Brooklynissa, kasvoi Italian maaseudulla ja on myöhemmin asunut mm. Lontoossa ja Roomassa. Lahiri taas omaa intialaisia sukujuuria ja on asunut suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa kunnes päätti yhtäkkiä muuttaa Italiaan ja alkaa kirjoittaa pelkästään italiaksi. Oli siirtolaisuus sitten itse valittua tai pakon alaista, ulkopuolisuuden kokemukset, kulttuurien yhteentörmäykset ja ymmärretyksi tulemisen vaikeudet ovat yhteisiä.

Tuntemani vieraat on kirja, joka saa pohtimaan myös oman elämän mytologioita, joiden varaan on rakentanut oman elämäntarinansa ja identiteettinsä. Mitkä asiat, ihmiset, uskomukset ja väärinymmärrykset ovat muovanneet omaa käsitystä itsestä ja maailmasta. Koska olen Durastantia vain muutaman vuoden vanhempi, kirjasta löytyi myös tuttuja jaettuja kulttuurillisia vaikutteita. Kirjassa viitataan yhtä lailla klassikoihin kuin populaarikulttuurin enemmän tai vähemmän mieleenpainuviin tuotoksiin. Etenkin 80- ja 90-luvun elokuvia ja sarjoja mainitaan useita. Hieman häpeillen myönnän, että Beverly Hills 90210 -sarjan Dylan on saattanut vaikuttaa myös oman nuoren minäni käsitykseen rakkaudesta. Minun Dylanini tosin tervehti Hey, stranger eikä Ciao, straniera, kuten dubbaamiskulttuurissa kasvaneen Durastantin Dylan. Durastanti on kirjailijuuden ohella myös kääntäjä. Hän on kääntänyt italiaksi mm. Ocean Vuongin romaanin Lyhyt maallinen loistomme ja Naoise Dolanin romaanin Jänniä aikoja. Kieli ja käännöskukkaset ovatkin hänelle lähellä sydäntä, onhan hän joutunut koko elämänsä pohtimaan kommunikaation haasteita vanhempiensa kautta. Onneksi Taru Nyströmin suomennos on sujuvaa luettavaa ja tavoittaa myös nämä ulottuvuudet hyvin. Pauliina Mäkelän upea kansikuvitus on myös erityismaininnan arvoinen. Se tiivistää kirjan sanoman ja tunnelman upeasti kuvalliseen muotoon.

Claudia Durastanti:
Tuntemani vieraat
La straniera (2019)
suom. Taru Nyström
S&S 2022

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

autofiktio Claudia Durastanti kasvutarina kuurous muistelmat perhesuhteet siirtolaisuus Tuntemani vieraat ulkopuolisuus


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Sitaatti herätti heti mielenkiinnon! Tämän voisi ottaa lukulistalle. 🙂

    1. Tuo olikin vaikuttava sitaatti ja näyte Durastantin runollisemmasta puolesta. Koko kirja ei kulje noin syvissä vesissä, vaan mukaan mahtuu monenlaista – kevyempää ja syvällisempää. Tämä toimii hyvin myös sellaisena yöpöytäkirjana, johon voi palata ja poimia välillä jonkun ajatushelmen.

keyboard_arrow_up