menu Menu
Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia
Aula & co, Berlin Lucia, Käännöskirjallisuus, Yhdysvallat 07/01/2020 6 kommenttia
Erin Morgenstern: The Starless Sea Edellinen Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen Seuraava

Talo oli palapa, perinteinen meksikolainen talo, jossa oli palmunlehväkatto. Tai oikeastaan kolme kattoa, sillä korkean, suorakaiteen muotoisen keskiosan lisäksi talon kummassakin päädyssä oli puoliympyrän muotoinen laajennus. Rakennus oli majesteetillinen kuin vanha viktoriaaninen jokilautta, ja siitä se oli saanut nimensäkin: la barca de la ilusión, aavelaiva. Sisällä oli viileää ja katto korkealla; pitkät pystypalkit olivat kovaa puuta, ja kattoparrut oli sidottu yhteen maniokkiköynnöksellä. Talo oli kuin katedraali, etenkin yöllä, kun tähtien tai kuun valo hohti aukoista lehväkatosten yhtymäkohdissa. Seiniä ei ollut, paitsi tapancon alapuolella sijaitsevassa huoneessa, johon oli muurattu seinät savitiilestä.
Buzz ja Maya nukkuivat patjalla tapancolla, isolla makuuparvella, joka oli punottu palmunlehtien suonista. Kun sää oli oikein kylmä, Ben, Keith ja Nathan nukkuivat kerrossängyissä savitiilihuoneessa. Yleensä he kuitenkin nukkuivat riippumatoissa isossa olohuoneessa tai sitten ulkona pasuunakukan luona. Pasuunakukka kasvatti ylenpalttisesti valkoisia, torvimaisia kukintoja, jotka riippuivat raskaina ja kömpelöinä, kunnes kuun tai tähtien valo sai niiden terälehdet hohtamaan himmeän hopeisina, ja niiden huumaava tuoksu leijaili kaikkialle taloon ja kauas laguunille.

Ote novellista La Barca de la Ilusión. Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia

Olo on haikea lukiessani Lucia Berlinin viimeisiä novelleja kokoelmasta Ilta paratiisissa. Nämä ovat todellakin viimeiset, kaikki Lucian novellit on nyt julkaistu eikä vuonna 2004 kuolleen kirjailijan kynästä uusia tule. Ikävä tulee näitä elämäntäyteisiä ja kaikki maailman värit sisältäviä tarinoita, mutta onneksi Berlinin novellit kestävät uudelleenlukemisen. Ehkä vielä joskus luen putkeen nämä kolme upeaa kokoelmaa: Siivoojan käsikirja, Tanssia ruusuilla ja Ilta paratiisissa.

Ilta paratiisissa sisältää 22 novellia, joissa liikutaan Lucia Berlinin elämän varrelta tutuissa paikoissa: Yhdysvalloissa mm. New Mexicossa, Teksasissa ja New Yorkissa sekä eksoottisemmissa kohteissa Meksikossa ja Chilessä. Yhdessä novellissa käväistään myös Pariisissa. On tiedossa, että Lucia Berlin ammensi novelleihinsa omasta ja lähipiirinsä värikkäästä elämästä, mutta edes hänen poikansa ei pysty sanomaan, mikä on lopulta totta ja mikä ei. Ainakin kaikissa noissa novellien tapahtumapaikoissa Berlin on elänyt. On hämäävää, että monessa tarinassa on samannimisiä henkilöitä. Esimerkiksi Maya-niminen nainen esiintyy monessa novellissa, mutta hänellä saattaa toisessa tarinassa olla aivan erinimiset lapset tai mies. Joskus lapset ovat samannimisiä kuin toisessa novellissa, mutta äidin nimi on eri. Menee aina hetki, kun miettii onko kyse samoista henkilöistä jossain eri elämän vaiheessa. Menihän Luciakin kolme kertaa naimisiin ja loi nahkansa niin useasti, että tuntuu eläneen monen ihmisen edestä.

Tämä kolmas kokoelma on ehkä astetta synkempi tunnelmaltaan kuin edelliset kaksi. Alkoholismia ja huumeita oli toki edellistenkin kokoelmien tarinoissa, mutta näissä jotenkin korostetummin ja lohduttomammin. Minulle yksi vaikuttavimpia novelleja oli La Barca de la Ilusión, josta tuo alun lainauskin on. Siinä paratiisimaiset puitteet luovat kiinnostavan kontrastin elämälle, jota varjostaa miehen huumeriippuvuus. Berlin kuvaa värikylläisesti arkea meksikolaisessa kylässä perheen äidin Mayan näkökulmasta. Trooppisessa idyllissä on hetkensä, mutta arkiset askareet ovat haastavia ja sitten idyllin rikkoo lopullisesti huumediileri, jota perhe on yrittänyt pakoilla. Vastaavaa hankalan arjen kuvausta on novellissa Savitiilitalo ja peltikatto, jossa niin ikään perheenäiti nimeltä Maya yrittää pyörittää lapsiperheen arkea alkeellisissa oloissa tällä kertaa New Mexicossa miehen luuhatessa muusikkona jazz-klubeilla. Pihapiirissä asuva alkoholistiukko rahtaa Mayalle jatkuvasti kasvien taimia istutettavaksi kuivaan maahan, vaikka talossa ei edes ole vesijohtoa. Elämä on raskasta, mutta piha ainakin kukkii.

Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia sopi hyvin joululomalla luettavaksi. Kahdessa tarinassa vietetään joulua, mutta hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin meillä on tapana. Toisessa perheenäiti Teksasissa närkästyy, kun perhe päättää kutsua jouluksi kodin täyteen sukulaisia, joiden kanssa nainen ei halua olla tekemisissä. Hän päättää mielenosoituksellisesti viettää joulua talon katolla viinapullon kanssa. Myös toisessa joulunovellissa vieroksuttu sukulaistäti tuppautuu kylään kiellosta huolimatta. Ahtaassa asunnossa lastensa kanssa asuva yksinhuoltaja antaa huoneensa tädin käyttöön ja yrittää selvitä jouluvalmisteluista ja opettajan työnsä joulukiireistä koearvioineen. Tästäkään joulusta ei selvitä ilman piilopulloa.

Andado – Goottilainen romanssi erottuu näiden arkihankaluuksia kuvaavien novellien joukosta, sillä se kertoo yläluokkaisten elämästä Chilessä. Lucia itse asui nuoruusvuosinaan Chilen Santiagossa, jossa hänen isänsä toimi kaivosteollisuudessa ja perhe eli varsin ylellistä elämää. Lucia osallistui isänsä rinnalla seurapiiritilaisuuksiin alkoholisoituneen äidin vetäytessä omiin oloihinsa. Tämä on asetelma myös novellissa, jossa kaivosinsinöörin teinitytär Laura lähetetään yksin lomalle kaivosministerin, varakkaan ja arvovaltaisen miehen tiluksille. Vanhempien piti tulla mukaan, mutta äiti on taas ”sairaana”. Mukaan lähtevät vain Don Andrésin lisäksi tämän kaksi poikaa ja toisen kihlattu. Loma sujuu aluksi mukavasti ratsastellen upeissa maisemissa, mutta sitten tapahtumat synkkenevät samaa tahtia myrskyksi muuttuvan sään kanssa. Tämän reissun myötä Lauran viattomuus on mennyttä.

Myös kokoelman niminovellissa Ilta paratiisissa eletään ylellistä elämää. Novellissa ollaan Meksikon Puerto Vallartan lomaparatiisissa Oceano-hotellissa, jossa yhden illan tapahtumia seurataan baarimestari Hérnanin näkökulmasta. On vuosi 1963 ja Puerto Vallartassa kuvataan amerikkalaista elokuvaa Liskojen yö. Elokuvan ohjaaja John Huston ja tähdet Ava Gardner ja Richard Burton majoittuvat hotellissa sekä tietysti Burtonin vaimo Elizabeth Taylor, jonka saapuminen paikalle ”tuntui kuin kranaatti olisi lentänyt ikkunasta sisään”. Entinen katujen kasvatti Hernán seuraa rauhassa tiskinsä takaa miten paikalliset seurapiirit ja julkkisvieraat törmäilevät toisiinsa sykettään kiihdyttävässä illassa.

Ilta paratiisissa on edeltäjiään repaleisempi kokoelma ja niin on näköjään tämä bloggauksenikin. Nyt on siis aika sanoa hyvästit Lucia Berlinille, vai onko sittenkään? Vielä yksi Berlin-kokoelma on suomentamatta. Welcome Home sisältää Lucia Berlinin omaelämäkerrallisia katkelmia, joiden aukkoja Lucian poika Jeff Berlin on täydentänyt. Toivottavasti sekin kirja saadaan vielä suomeksi. Kristiina Drewsin suomentamia novelleja on ollut ilo lukea.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15 – Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö. Viittaan tällä niminovelliin Ilta paratiisissa, jossa seikkailevat todelliset elokuvatähdet.

Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia
Evening in Paradise (2018),
suom. Kristiina Drews
Aula & Co 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjojen kuisketta
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön!
Kirsin Book Club
Leena Lumi

alkoholismi Aula & Co Chile Ilta paratiisissa Lucia Berlin Meksiko novellit riippuvuudet Yhdysvallat


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Oi, vieläkö saamme ehkä kerran palata Lucian maailmaan ja nyt elämäkerrassa. Hänen poikansa ovat parhaat hänestä kertomaan! Minä uskon Berlinin poikiin.

    Tämä teos oli tosiaankin repaleisempi ja minä en koskaan tajunnut, kuka oli Maya:) Ehkä sen tähden teinkin tästä kirjasta kuin oman rakkaudentunnustukseni Lucialle, sillä rakastan hänen säihkettään silloinkin kun ei ollut säihkeeseen aihetta. Loistavaa ja niin erilaista mitä olemme ennen lukeneet. Berlinismi olisi oma naistyyppinsä, jota voi sitten verrata vaikka rhysiläiseen naiseen. Toistensa ääripäät. Hieno kirjoitus sinulta, etkä tainnut pudota kärryiltä edes Mayan tuuppaamana.

    1. Erilaiset Mayat hämäsivät, niin myös Benit ja Keithit. Ehkä nuo ovat olleet Lucialle mieluisia nimiä niin mitä turhaan vaihtelemaan 🙂
      En ole tainnut Rhysilta lukea mitään, joten en osaa verrata naiskuvaa. Berlin on kyllä omaa luokkaansa sekä naisena että kirjoittajana. Todellinen tarinankertoja.

  2. Jaa, tuommoinen Welcome Home on vielä olemassa? Olen samaa mieltä: repaleinen ja minulle hiukka liikaa päihteitä. Mutta toki antoisa lukukokemus Lucian tyyliin.

    1. Ilmeisesti Berlin oli kirjoittamassa tuon nimistä omaelämäkerrallista teosta ennen kuolemaansa. Se jäi kesken ja nyt Jeff Berlin on koonnut siitä kirjan omilla lisäyksillään. Sisältää myös kirjeitä ja valokuvia. Olisi kyllä kiinnostavaa vielä kerran kurkistaa Lucian maailmaan.

  3. Tosiaan! Tämähän käy siihenkin kohtaan. Minä laitoin alustavasti kohtaan ”kirjassa on isovanhempia”. Useimmat novelleista kestävät tosiaan toisenkin lukukerran, ja parhaat useammankin.

    1. Minäkin mietin tuota isovanhempikohtaa, mutta siihen on tyrkyllä jo toinen kirja. Joskus olisi kiva lukea nämä kaikki kokoelmat putkeen tai vaikka niin, että poimisi tiettyyn teemaan tai paikkaan liittyvät novellit ja lukisi ne kokonaisuutena. Jokaisessa kokoelmassa on esimerkiksi tarinoita liittyen Lucian lapsuuteen isoisän luona El Pasossa.

keyboard_arrow_up