Ilman Angieta ja Encarna-tätiä Puisto oli alkanut menettää entistä loistoaan, mutta lopullisesti paikka meni pilalle, kun se täytettiin katulampuilla, kun kaupunki päätti ryhtyä taistoon maanalaista ammattiamme, hämärän kauneutta vastaan. Emme ole valon lapsia, olemme yöeläimiä, liikumme salavihkaa, äänemme kaikuvat vain vaimeasti ja yhtä heikosti panemme vastaan. Valo antaa meidät ilmi, se häätää meidät. Emme pysty jakamaan Puistoa uuden elämän kanssa, joka sitä pian asuttaa.

Näin alkaa travestien vaellus. Siten me lähdemme: karkotettuina paratiisista, pommitusten uhreina. Olemme pakolaisia, tulkitsemme kaupunkia eri tavalla kuin muut, meidän on löydettävä itsellemme uusi luvattu maa, jossa työskennellä, harjoittaa noituuttamme. Puisto jää urheilijoille, perheille, taidekouluille ja uudelle poliisipäällikölle, joka aikoo taistella huumekauppaa vastaan maasturein ja sireenein.

Siten travestit pötkivät pakoon koroissaan, jotka siinä hommassa ovat yhtä kelvottomia kuin lahot pöydänjalat. He raahustavat, hylkäävät hämärän, kauneuden, vehreät nummet. Olemme vailla turvapaikkaa, valo pakottaa meidät uudistamaan kaupankäyntiämme, vaihtamaan kulmiamme, päätämme työskennellä asunnoistamme käsin, hyödyntää jokaisen kaupantekotilaisuuden, joka vain osuu kohdalle.

Camila Sosa Villada: Yöeläimiä

Argentiinalaisen kirjailijan ja näyttelijän Camila Sosa Villadan Yöeläimiä on omaelämäkerrallinen romaani, joka paljastaa travestien todellisuuden ja jonka kerronnassa on maagista realismia, raakaa lyyrisyyttä sekä voimakasta yhteiskuntakritiikkiä. Encarna-täti on 78-vuotias ja hänen vaaleanpunainen majatalonsa Córdobassa tarjoaa turvapaikan Camilalle ja muille travesteille. Öisin he lähtevät yhdessä ansaitsemaan elantoaan Sarmientonpuiston varjoihin. Eräänä iltana Encarna-täti kuulee puistossa itkua ja löytää puskasta hylätyn poikavauvan, jonka tuo kotiin laukussaan. Camilan ja muiden majatalon suojattien elämä ei koskaan palaa ennalleen. Tarina vie lukijan läpi ajanjakson, jolloin ryhmä eli ja työskenteli yhdessä ja taisteli toistensa puolesta. Useimmille henkilöille annetaan oma lukunsa, mutta kaikki kerrotaan Camila-minäkertojan näkökulmasta, menneessä aikamuodossa.

Kirjassa käytetään termiä travesti, jota erityisesti Latinalaisessa Amerikassa käytetään henkilöistä, jotka ovat syntyessään miehiä ja joille on kehittynyt feminiininen sukupuoli-identiteetti. Kyse ei ole varsinaisesti transvestiiteista eikä toisaalta transsukupuolisista, vaan travesti on jotain siltä väliltä. Travestit pukeutuvat naiseksi, omaksuvat naisten nimiä ja pronomineja ja käyvät usein läpi kosmeettisia muutoksia ja hormonikorvaushoitoja saadakseen naisellisia vartalonpiirteitä, mutta yleensä he eivät muuta sukupuolielimiään tai välttämättä edes pidä itseään naisina. Mutta kuten tämäkin teos osoittaa, travesti-identiteetit ovat moninaisia, joten niitä on vaikea pelkistää yleispäteviin selityksiin.

Camila Sosa Villada tekee erinomaista työtä kertoessaan näiden ihmisten kohtaamisista maailman kanssa. Maailman, jossa he ovat joko näkymättömiä tai liian näkyviä, joko liian räikeästi esillä tai piilossa puiston pimeimmissä nurkissa. Juuri tällaista kirjallisuus on parhaimmillaan: sellaisen näyttämistä ja näkemistä, mitä ei normaalisti näe, koska oma elämä on niin erilaista. Sosa Villada käyttää eläimellisiä mielikuvia kuvaamaan tätä värikästä laumaa. He ovat narttuja, susia, kissoja, petoja, ja yksi heistä muuttuu jopa linnuksi. He haluavat olla vapaita kaikesta heihin kohdistuvasta pahasta, mutta samalla heidän on mahdotonta paeta vihaa, väkivaltaa ja sosiaalista hyljeksintää. Puistossa kokoontuvat travestit ovat kuin lauma: he pitävät huolta toisistaan, suojelevat toisiaan ja antavat toisilleen kaiken sen turvan, jota he eivät saa ulkopuolelta. Heidän on täytynyt oppia puolustautumaan ja selviytymään ympäristössä, joka on aina suhtautunut vihamielisesti ajatukseen heidän olemassaolostaan ja identiteetistään. Eläimelliset piirteet osoittavat heidän synkän, villin ja puolustautuvan puolensa, mutta myös sen puolen, joka kaipaa rakkautta ja kotia, johon he eivät ole koskaan kuuluneet.

Camila Sosa Villadan kerronta on raakaa ja karkeaa, mutta samalla ihmeen kaunista ja syvästi koskettavaa. Yöeläimiä ei ole helppo kirja, se on tarina, joka lyö kasvoille ja liikuttaa samaan aikaan. Se sisältää niin paljon raakaa totuutta, että sitä on lähes tuskallista kohdata. Samaan aikaan sen hurjien kohtaloiden takana on lähes sietämätöntä hellyyttä. Yöeläinten lauma nuolee toistensa haavat ja pitää toisistaan huolta viimeiseen asti. Teoksen suomentanut Emmi Ketonen tavoittaa taitavasti Sosa Villadan omaperäisen kielen, jossa herkkyys, haavoittuvuus ja rujous yhdistyvät vastustamattomaksi pyörremyrskyksi.

PS. Camila Sosa Villada on tulossa tällä viikolla kirjailijavierailulle Helsinkiin. Lauantaina 25.5. hän keskustelee loppuunmyydyn Helsinki Litin lavalla Silvia Hosseinin kanssa klo 13.40. Lisäksi kirjailija on perjantaina 24.5. Teija Potenzen haastateltavana Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla klo 17.30 ja Tekstin Talon myöhäisillan kirjailijahaastattelussa klo 22-23. Jälkimmäisessä haastattelijana toimii Javiera Marchant Aedo ja espanjaksi käytävä keskustelu tulkataan suomeksi. Perjantain tilaisuuksiin on vapaa pääsy, joten kannattaa mennä paikalle, jos Helsinki Lit -liput jäivät saamatta.

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 18 – Kirjan kannessa tai nimessä on koru.

Camila Sosa Villada:
Yöeläimiä
Las Malas (2019),
suom. Emmi Ketonen
Kustantamo S&S 2024

Muissa blogeissa:
Mitä luimme kerran
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Kevin Chen: Aavekaupunki

Mariana Enríquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat

Gabriela Wiener: Undiscovered

Guadalupe Nettel: La hija única

Torrey Peters: Detransition, Baby

Alejandro Zambra: Poeta chileno

Karina Sainz Borgo: Kolmas maa

Bernardine Evaristo: Girl, Woman, Other

Seuraa Kirjaluotsia

#helsinkilit2024 Argentiina Camila Sosa Villada helmet2024 helmethaaste maaginen realismi omaelämäkerrallinen seksuaalisuus sukupuoli travestit väkivalta Yöeläimiä