Tänä iltana minä, Josephine Linc. Steelson, olen Amerikka. Nousen kohta bussiin samalla lailla kuin minulla oli tapana aina seitsemältä aamulla, ylpeänä ja selkä suorana. Ensimmäistä kertaa elämässäni lähden pois Louisianasta, enkä tykkää siitä yhtään. Mutta ne, jotka katsovat minua säälien ja näkevät minussa vain kotinsa menettäneen vanhuksen joka joutuu päättämään päivänsä tilapäisessä hätämajoituksessa, eivät ymmärrä yhtään mitään. Minä olen Josephine Linc. Steelson. Kun nousen bussiin, Amerikka on ympärilläni, harteillani ja valkoisilla hiuksillani, ja katseeni on terästä. Kukaan ei rohkene auttaa minua, koska olen niin kopea. Valkohiuksinen neekeriruhtinatar voi jättää kotinsa vakain askelin, koska tietää sen kulkevan mukanaan. Lousisiana nousee kanssani bussiin, samoin rämeikkö, hyasinttien tympeä haju, Marleyn iäksi kadonnut ruumis, bussissa singotut ivalliset katseet, riemu vuosien taistelun jälkeen saavutetusta voitosta – jopa tuuli tulee kanssani, en jätä mitään taakseni. Minä olen Louisiana, tulva ja hurrikaani, ja ällistyneet ihmiset antavat minun mennä.

Olen aikaisemmin lukenut ranskalaiselta Laurent Gaudélta kirjan Eldorado, joka kertoi pakolaisten epätoivoisista yrityksistä päästä Eurooppaan Välimeren rannikolla. Toinen lohduton tilanne on käsissä Gaudén romaanissa Hurrikaani, joka on odottanut kirjahyllyssäni sopivaa lukuhetkeä. Kiitos hyllynlämmittäjähaasteen, tartuin nyt tähän New Orleansin Katrina-myrskyn keskelle huuhtovaan kirjaan, jonka jälkeen on ihan turha valittaa kevyestä kesäsateesta.

Hurrikaani lähestyy New Orleansia ja ihmisiä evakuoidaan turvaan. Kaikki eivät vaan pysty tai aio lähteä. Eräs jopa pyrkii kohti kaupunkia, muiden jonottaessa moottoritiellä vastakkaiseen suuntaan. Hän on Keanu Burns, kuusi vuotta öljynporauslautalla töitä paiskinut ja onnettomuudesta sijoiltaan mennyt mies, joka kaipaa nyt takaisin elämänsä rakkauden, Rosen, luo. Rosella on muita huolia, hiljaisesta pojastakin on pidettävä huolta. Rose on väsynyt ja lamaantunut, ei tiedä pitäisikö lähteä vai tilkitä talon aukkoja. Pastorikaan ei voi jättää seurakuntaansa. Hän tuntee olevansa Jumalan valittu suorittamaan tärkeää tehtävää, muttei ole ihan varma halutaanko hänen pelastavan henkiä vai osallistuvan rankaisemaan ihmisiä heidän virheistään, kuten Hän luonnon avulla tuntuu tekevän. Orleans Paris Prisonin vangit on jätetty oman onnensa nojaan, kukaan ei tule hakemaan heitä. Heidän on otettava kohtalo omiin käsiin. Sitten on vielä lähes satavuotias Josephine Linc. Steelson, joka ei suostu jättämään kotiaan. Tätä naista ei pyörremyrskyt kaada!

Näiden ihmisten polut risteävät kaupungissa, jota maailmanlopun myrsky riepottelee. Luonnonvoimien edessä ihminen on avuton, mutta pelättävää on muussakin kuin veden voimassa. Poikkeustilanteesta kaiken irti ottavat rikolliset, maailmanlopun näyistä sekaisin menneet mielipuolet ja verta janoavat alligaattorit ovat valtaamassa kaupungin. Kaiken keskellä vaeltaa yksin Rosen hiljainen poika Byron, jota tulvan alle jäänyt autiokaupunki vetää puoleensa. Gaudé näyttää mitä ihmiselle voi tapahtua keskellä tuhoa. Joillakin voimattomuus valtaa kehon ja mielen ja joillakin pahuus nostaa päätään, mutta joku löytää myös itsestään odottamatonta voimaa selviytyä ja auttaa muitakin selviytymään. Tapahtumat etenevät lyhyissä jaksoissa eri henkilöiden näkökulmasta, joten on oltava tarkkana kuka milloinkin on kyseessä. Kerronta on vahvaa ja tunnelma intensiivinen ja pyörryttävä, kuin myrsky itse.

#hyllynlämmittäjä

Laurent Gaudé: Hurrikaani
Ouragan (2010), suom. Maija Paavilainen
Bazar 2012
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Annelin lukuvinkit
Lukuneuvoja
Satun luetut
Tarinoiden taikaa
Villasukka kirjahyllyssä

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

Jätä vastaus.