menu Menu
Ragnar Jónasson: Sumu
Islanti, Jónasson Ragnar, Käännöskirjallisuus, Tammi 28/04/2022 4 kommenttia
Riikka Ala-Harja: Tämä ei ole tv-sarja Edellinen Ángel Martín: Por si las voces vuelven Seuraava

Ketään ei näkynyt. Erla seisoi yksin lumessa ja pelotteli itseään oman mielikuvituksensa tuotteilla, kuten niin monesti aiemminkin.

Hän alkoi harppoa takaisin kohti taloa niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi. Kengät upposivat syvään puuterimaiseen hankeen, joka hidasti hänen askeleitaan kuin painajaisessa, jossa pyristeli eteenpäin, muttei päässyt minnekään.

Kun hän lopulta saapui talolle, hän avasi oven, jäi kynnysmatolle kopistelemaan suurimpia lumia pois ja kohotti sitten nopeasti katseensa, sillä nyt hän oli oikeasti nähnyt aaveen. Hänen sydämensä hypähti kurkkuun, kun hän huomasi tuijottavansa silmästä silmään León kalpeita kasvoja. Mies seisoi käytävässä, mutta Erla olisi voinut vaikka vannoa, että hän oli juuri sännännyt siihen kovalla kiireellä Erlan ja Einarin makuukamarista.

Ragnar Jónasson: Sumu

Islantilaisen Ragnar Jónassonin Hulda-sarja huipentuu komeasti Sumuun. Trilogia etenee käänteisessä järjestyksessä eli ensimmäisessä osassa Pimeys rikostutkija Hulda oli juuri jäämässä eläkkeelle Reykjavikin poliisista, toinen osa Saari esitteli Huldan noin viisissäkymmenissä ja tässä päätösosassa Hulda on noin nelikymppinen. Lukijalle on selvää, että nyt ollaan Huldan henkilökohtaisen tragedian lähteellä. Jouluna 1987 tapahtuu kauheita niin Huldan kotona kuin eräällä syrjäisellä itäislantilaisella maatilalla. Helmikuussa 1988 Hulda on vielä vereslihalla tyttärensä kuolemasta, kun joutuu setvimään sekä erään kadonneen tytön tapausta että maatilalla tapahtuneita murhia. Tapaukset tietysti kietoutuvat toisiinsa yllättävällä tavalla.

Jónasson on velho luomaan jännitystä, joka kumpuaa pitkälti Islannin ainutlaatuisista olosuhteista ja niiden vaikutuksesta ihmisen psyykelle. Tässä rikospaikkana on syrjäinen maatila, jossa Erla ja Einar elävät suuren osan vuodesta lähes eristyksissä muusta maailmasta. Einar on kotoisin tilalta, Erlalla taas on ollut suuri työ sopeutua elämään niin eristyneessä ja hankalassa paikassa, etenkin talvisin. Nyt hän odottaa malttamattomana joulua ja etenkin lahjakirjoja, kirjastosta hamstrattu pino on jo luettu. He ovat nimittäin lumen saartamia eikä myrsky näytä laantuvan ihan heti. Hämmästys onkin suuri, kun heidän oveensa koputetaan. Vieras mies väittää eksyneensä metsästyskavereistaan ja löytäneensä talolle sattumalta. Erla on alusta asti epäluuloinen miehestä, mutta pariskunnalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin majoittaa muukalainen joulun ajaksi. Lumipyry sankkenee, tie kylään on poikki, sähköt ovat poikki ja puhelinlinjakin mykkänä.

En todellakaan ole dekkareiden suurkuluttaja, mutta Jónassonin trilogia on pitänyt hyvin otteessaan. Tarinankuljetus on sujuvaa ja pidän siitä, ettei kirjassa mässäillä millään ylenmääräisillä väkivaltanäyillä. Jónasson ei tarvitse psykopaatteja tai sarjamurhaajia hätkähdyttämään lukijaa, vaan riittävä jännite syntyy ihan tavallisten ihmisten vääristä valinnoista ja mielen kuormituksista. Tässä romaanissa vanhemman suru lapsen menettämisestä on kantava teema monella tapaa. Huldalla siitä on tuore kokemus, josta käsiteltävänä olevat tapaukset kipeästi muistuttavat. Trilogian käänteinen järjestys vaikuttaa lukemiseen niin, että Huldan elämän jatkovaiheet jo tietävänä toivoo hänen nauttivan siitä hetkestä, kun kaikki vaikuttaa vielä olevan hyvin. Pian idylli särkyy.

Jónasson kertoo jälkisanoissa halunneensa aina kirjoittaa jouluun liittyvän romaanin. Kivasti kirjassa onkin mukana islantilaisia jouluperinteitä, joista en ollut koskaan kuullut. Esimerkiksi jouluaaton aatto on Islannin kansallispyhimyksen Pyhän Thorlakin päivä, jolloin tarjotaan perinneherkkuna hapanrauskua. Joulun perinnejuomiin kuuluu mallaskaljasta ja appelsiinilimusta sekoitettu malt og appelsín. Kiinnostava oli myös islantilaiseen kansanperinteeseen kuuluva legenda pahasta kissasta, joka syö kaikki lapset, jotka eivät saa jouluna pehmeää pakettia. Ja tietysti paras kaikista, jouluun kuuluvat kirjalahjat ja lukemisen perinne. Ainakin se on yhteistä oman joulunviettoni kanssa. Sumu toi siis tragedian lisäksi joulun tämän alkavan kevään keskelle ja on kaikessa hyytävyydessään varsin komea lopetus tälle dekkaritrilogialle. Toivottavasti Jónassonin muitakin kirjoja käännetään suomeksi.

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 8 – Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua.

Ragnar Jónasson:
Sumu
Mistur (2017),
englanninnoksesta suomentanut Oona Nyström
Tammi 2022

Muissa blogeissa:
Mummo matkalla

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

dekkari helmet2022 helmethaaste Hulda-sarja Islanti menetys Nordic Noir Ragnar Jónasson Sumu


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tähän trilogiaan kiinnostaisi kyllä tarttua. Islanti on hyvin kiehtova maa.

    1. Tartu ihmeessä! Hulda-sarja on hyvin kirjoitettua dekkariviihdettä, jossa Islanti ympäristönä tuo omanlaistaan tunnelmaa.

  2. Jónasson on armoitettu tarinankertoja ja tunnelman luoja! Huldan vierellä kelpasi kulkea ja nauttia tunnelmista ja tunnetiloisa itsensä ulkopuolella, vieraalla maalla. Samoin toivein uusista suomennoksista:)

    1. Jónassonia lukee kyllä mielellään, vaikka en yleensä dekkareista niin innostu. Hienoa tarinankuljetusta ja upea Islannin luonto luomassa tunnelmaa. Tästä on ilmeisesti tv-sarja tekeillä, on varmasti visuaalisesti upea.

keyboard_arrow_up