menu Menu
Yoko Ogawa: Muistipoliisi
Japani, Käännöskirjallisuus, Ogawa Yoko, Tammi 13/10/2021 4 kommenttia
Richard Osman: The Man Who Died Twice Edellinen Anuk Arudpragasam: A Passage North Seuraava

Jokunen viikko kului sillä tavoin rauhallisesti, minkä jälkeen tapahtui taas uusi katoaminen. Olin luullut tottuneeni niihin jo läpikotaisin, mutta tällä kertaa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Kirjallisuus katosi.

Katoaminen tuli aamusta kuten tavallista, mutta se eteni verkalleen. Aamupäivällä kaupungilla ei näkynyt mitään erityistä muutosta.
”Eihän meillä ole kotona yhtään romaania. Mikäpä tässä on ollessa. Mutta sinulle tämä on varmaan kovin hankalaa. Sinähän kirjoitit itse kirjallisuutta. Jos voin jotenkin auttaa, sano milloin vain. Kirjathan ovat painavia”, entinen hatuntekijäsetä puhutteli minua, kun seisoin kadulla talon edessä katselemassa ympärilleni.
”Kiitos paljon”, saatoin vain vastata voimattomasti.
R tietysti vastusti kiihkeästi kirjallisuuden hävittämistä.
”Sinun täytyy tuoda kaikki talossa olevat kirjat tänne alas. Tietenkin myös se käsikirjoitus, jota nyt kirjoitat”, hän sanoi.
”Jos tekisin niin, tämä huone hautautuisi kirjoihin. Sinulle ei jäisi paikkaa ollenkaan”, pudistin päätäni.
”En minä tarvitse kuin itseni verran tilaa. Jos piilotat kirjat tänne, meidän ei tarvitse huolehtia, että ne löydetään.”
”Mutta mitä sitten, vaikka tekisinkin niin? Mitä hyötyä on säästellä jo kadonneita kirjoja?”
Hän painoi ohimoitaan ja huokasi. Katoamisista puhuminen on aina tällaista. Vaikka kuinka yritämme nähdä vaivaa ymmärtääksemme toisiamme, sydämemme eivät kohtaa pienimmässäkään määrin. Mitä enemmän puhumme, sen yksinäisemmältä se tuntuu.

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

Yoko Ogawa on julkaissut yli 40 teosta ja on yksi Japanin arvostetuimpia kirjailijoita. Häneltä on suomennettu aiemmin romaani Professori ja taloudenhoitaja, joka käsittelee erikoista muistisairautta. Muistamisesta on kysymys myös tässä toisessa suomennoksessa Muistipoliisi. Kirja on alunperin julkaistu jo vuonna 1994, mutta tämä dystooppinen romaani tuntuu olevan sekä täysin irrallaan ajasta että jatkuvasti ajankohtainen. Näiden kahden romaanin perusteella pidän Ogawan kerronnasta valtavasti, toivottavasti hänen laajaa tuotantoaan suomennetaan lisää. Edellisen teoksen suomensi Antti Valkama, Muistipoliisin käännöksestä vastaa Markus Jusslin.

Muistipoliisi sijoittuu japanilaiselle saarelle, jonka asukkaat ovat tottuneet asioiden katoamiseen ja niiden täydelliseen unohtamiseen. Jonain päivänä katoavat kartat, toisena kalenterit, kaikki ruusut ja jokainen taivaalla liitävä lintu. Kalenterien mukana katoavat myös vuodenajat ja alkaa ikuinen talvi. Muistipoliisit pitävät huolen siitä, että katoavat asiat todella unohdetaan. Asukkaat suhtautuvat katoamisiin neutraalisti. Kun myös asioihin liittyvät muistot katoavat, ei niitä osaa kaivata. Ne tuntuvat vain epämääräisenä tyhjyytenä, onkalona siellä missä joskus oli jotain. Jos samalla menettää työnsä, voi aina vaihtaa toiseen. Hatuntekijästä tulee sateenvarjontekijä, lauttamekaanikosta varastomies. Saaressa asuu kuitenkin myös ihmisiä, jotka eivät pysty unohtamaan. Heitä viranomaiset jahtaavat muistinmetsästyksissään ja heidän kohtalostaan vain kuiskitaan.

Kirjan kertojana on nuori nainen, joka kirjoittaa työkseen kaunokirjallisuutta. Hänen äitinsä oli yksi niistä, joka ei voinut unohtaa, ja hänet muistipoliisi on vienyt jo vuosia sitten. Myös lintutieteilijäisä on poissa, niin kuin ovat linnutkin. Naisella on kaksi läheistä ihmistä, entisessä lautassa asuva Pappa ja kustannustoimittaja R, jonka kanssa nainen työstää käsikirjoitustaan äänensä kadottavasta konekirjoittajasta. Kun R paljastuu yhdeksi niistä, jotka muistavat, nainen päättää piilottaa tämän talonsa salahuoneeseen. Kun yhtenä päivänä katoaa kirjallisuus, R patistaa naista jatkamaan käsikirjoituksensa parissa. Ehkä jotain muistoja on vielä pelastettavissa, jos niitä kirjaa ylös. Mutta miten kirjoittaa, jos on unohtanut mitä kirjallisuus on ja miltä se tuntuu?

Muistipoliisi on samaan aikaan pakahduttavan kaunis ja todella kylmäävä romaani. Rakastan sen tyyntä pintaa, jonka alta tihkuu klaustrofobista ahdistusta. Sen seesteisen surullinen tunnelma on käsinkosketeltava ja moniin hetkiin tekisi mieli tarrautua: teetä ja vohveleita Papan kanssa tulen loimussa, viimeisten ruusujen terälehdet virtaavan joen pinnalla, kolmen hengen syntymäpäiväjuhlat pikkiriikkisessä salahuoneessa. Loppua kohden katoamiset kiihtyvät, yhteiskunta alkaa murentua ja kaikki peittyy lumeen. Ei ole kollektiivisia muistoja, ei henkilökohtaisia muistoja, ei edes ruumista tai minää. Lukijan pohdittavaksi jää, mistä kirja oikeastaan kertoo: totalitarismista, minuuden häviämisestä muistisairauden edetessä vai kaiken maallisen katoavaisuudesta? Vai siitä, että olet elossa niin kauan kuin sinut muistetaan? Ainakaan tätä vaikuttavaa romaania en ihan heti unohda, tulkoon vaikka muistipoliisi!

Yoko Ogawa:
Muistipoliisi
Hisoyaka na Kessho (1994),
suom. Markus Juslin
Tammi 2021
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kartanon kruunaamaton lukija
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön!
Kirjavinkit

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

dystopia Japani Keltainen kirjasto Muistipoliisi muistot unohtaminen Yoko Ogawa


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Tämä säilyy kyllä pitkään muistissa. Tarina muuttui hurjaksi ja hyytäväksi loppua kohden. Jotenkin sen kaiken epäuskottavuus särähti, mutta scifidystopiassa kaikki on mahdollista!

    1. Todella surrealistiseksi tuo tosiaan meni loppua kohden, mutta olihan asetelma alusta lähtien melko erikoinen. Japanilaisessa kirjallisuudessa tuppaa usein olemaan surrealistisia sävyjä, tästä pidin kyllä enemmän kuin Murakamista.

  2. Tähän voisi tarttua, vaikka yleensä välttelen dystopioita.

    1. Kannattaa ehdottomasti lukea, vaikkei dystopioista tavallisesti innostuisikaan. Ei ole sen genren peruskauraa ollenkaan.

keyboard_arrow_up