“Minä olen tänään Beth”, Cecelia sanoi.
Sylvie nyökkäsi. Tätä keskustelua oli käyty Padavanon neljän siskoksen kesken jo kauan. Kun Julia oli aikoinaan lukenut Pikku naisia, hän oli kertonut siskoilleen kirjan kuvitteellisesta sisarusparvesta, ja he olivat alkaneet kiistelemään siitä, kuka heistä oli kukakin Marchin tytöistä. Sekä Julia että Sylvie olivat kokeneet olevansa palavasieluinen Jo, ja siinä he molemmat osuivat Sylvien mielestä oikeaan. He olivat jakaneet Jon keskenään. Juliassa oli Jo Marchin eloisuus ja intohimo, ja Syviessä itsenäisyys ja rakkaus kirjoihin. Emeline ja Cecelia olivat olleet vuoroin Meg, vuoroin Amy, mutta sairaana tai muutoin pahoilla mielin ollessaan jokainen tytöistä julistautui Bethiksi. Joku meistä kuolee ensimmäisenä, he olivat sanoneet toisilleen kukin vuorollaan, ja ajatus oli puistattanut kaikkia neljää.

– Ann Napolitano: Kaunokaisia

Ann Napolitanon romaaniin Kaunokaisia on saattanut törmätä viime aikoina monessa yhteydessä ja aina ylitsepursuavien kehujen kera. Moni on sanonut liikuttuneensa kyyneliin, ahmineensa kirjaa pikkutunneille saakka, rakastaneensa sen jokaista sivua ja ajatelleensa kirjan hahmoja vielä pitkään lukemisen jälkeen. Joillekin romaani on toiminut lukujumin avaajana ja jollekin ollut vuoden paras kirja. Kirjaa on kuvattu sujuvalukuiseksi, koukuttavaksi, ihanaksi, tunteikkaaksi ja upeaksi lukukokemukseksi. No mitä mieltä minä olin? Luin kyllä romaania viimeisenä iltana pikkutunneille saakka, mutta en ahmien, vaan itseäni pakottaen. En nimittäin sietänyt ajatusta, että olisi pitänyt tarttua tähän kirjaan vielä seuraavanakin iltana. Seuraa siis yleisestä mielipiteestä poikkeavia ajatuksia tästä Oprahin lukupiirinkin hehkuttamasta menestysromaanista.

Juoni tiivistettynä: William on apaattinen nuori mies, jonka vanhemmat eivät ole rakastaneet häntä, koska vauvana kuollut pikkusisko oli ihanampi. Rakkautta vaille jäänyt yksinäinen poika on löytänyt lohtunsa koripallosta (sitä voi pelata myös yksin) ja osoittautuu siinä ihan hyväksi. Stipendin voimin hän pääsee hyvään yliopistoon opiskelemaan historiaa ja pelaamaan koripalloa. Siellä ollessaan hän rakastuu Juliaan, joka on yksi neljästä Padavanon siskoksesta. Padavanojen amerikanitalialainen perhe ottaa Williamin vastaan avosylin ja William saa heiltä huomiota, josta on lapsena jäänyt paitsi. William ja Julia päätyvät naimisiin, mutta osoittautuvat huonoiksi valinnoiksi toisilleen. Williamin loukkaantuminen estää hänen haaveilemansa koripallouran ja hän vaipuu masennukseen. Julia ei voi ymmärtää, miksi William ei innostu akateemisesta urasta (jota oli tälle koripallohaihattelun sijasta toivonut) eikä innostu vauvauutisista (William pelkää tartuttavansa lapseen masennustaipumuksensa). Seuraa perhedraamaa, tai oikeastaan draamaa ilman perhettä, sillä nämä ihmiset eivät loppujen lopuksi tunnu välittävän toisistaan kovinkaan paljon. Eniten Williamista välittävät hänen pelikaverinsa, jotka aina yhtenä ritarillisena joukkona saapuvat paikalle hädän hetkellä.

Kaunokaisia on silmänisku Louisa May Alcottin Pikku naisia -klassikkoromaanille, mutta Napolitano ei ole luottanut siihen, että lukija hoksaisi asian itse, vaan kyseinen romaani pitää mainita kirjassa useaan otteeseen. Padavanon siskokset itse usein pohtivat, kuka sisaruksista muistuttaa eniten ketäkin Marchin siskoksista. Pikku naisensa lukeneet voivat sitten itse päättää, kuinka lähelle alkuperäisiä pikku naisia nämä kaunokaiset pääsevät. Julia on päällepäsmäri, joka rakastaa organisoida omaa ja muiden elämää. Hän on todella itseriittoinen eikä hän oikeasti kaipaa miestä, muuten kuin täyttämään täydellisen aviomiehen roolin. Sylvie on kirjoja rakastava haaveilija, joka on töissä kirjastossa ja sitä täydellistä miestä odottaessaan tyytyy pussailemaan satunnaisia poikia kirjaston hyllyjen välissä. Kaksoset Cecelia ja Emeline ovat romaanissa sivuosassa. Cecelia on se boheemi taiteilija ja Emeline kaikista huolehtiva hoivaajatyyppi. Tietenkin heillä on myös omat salaisuutensa, joista osa saa katolilaisuuteen ripustautuvan Rose-äidin närkästymään. Jopa niin pahasti, että hän kieltää yhden lapsensa ja hylkää lopulta muutkin muuttamalla Floridaan viettämään vauhdikkaampia eläkepäiviä. Tytöt ovatkin aina olleet enemmän “isän tyttöjä”. Charlie-isää muistellaan lämmöllä varsinkin tämän kuoltua ja romaanin nimikin tulee isän tytöistään käyttämästä hellittelynimestä. Isä oli tietysti alkoholisti, mutta muuten toki tosi ihana.

Julian ja Sylvien suhde kuvataan hyvin symbioottisena, he usein myös nukkuvat toisiinsa käpertyneinä. Kunnes tapahtuu se kamala asia ja he eivät ole missään tekemisissä toistensa kanssa vuosiin. Sylvien ja Williamin välillä tapahtuu yksi väsynyt juttelutuokio kuistin penkillä, jossa he “katsovat toistensa sisimpään” ja sen jälkeen mikään ei ole enää kuin ennen. Tässä romaanissa uskotaan täysillä kohtaloon ja rakkauteen. Rakkaus on voima, jolle ei voi mitään. Sen kohdetta ei voi valita. Jos se osuu siskon mieheen, ei mahda mitään. Kaikki romaanin henkilöt eivät kuitenkaan ajattele näin. Julia on helpottunut päästyään eroon masentavasta miehestään ja aloittamaan nousujohtoista uraansa New Yorkissa ihan itsekseen, mutta kyllä hänen egonsa päälle käy ikävästi se ajatus, että se tylsimysmies tykkääkin enemmän siskosta. Ja etenkin se, että sisko on jotenkin parempi lohduttamaan itsetuhoista miestä. Joten välit poikki vaan. Ai niin, kuviossa on myös lapsi. No, sille voi vaikka valehdella, että isä on kuollut. Ei se ole niin justiinsa. Nämäkö on niitä ihania pikku naisia? Tietenkin tällainen kliseinen ja sentimentaalinen tarina vaatii sen, että lopussa koittaa vielä iso tragedia ja lopulta jonkinlainen sovitus.

Kerronnallisesti ollaan tukevasti osastolla “tell, don’t show”. Etenkin henkilöiden tunteita ja ajatuksia kuvataan väsymiseen asti, ettei vaan jää epäselväksi mitä he mistäkin asiasta ajattelevat. Kerronta etenee kronologisesti limittäin neljän eri henkilön näkökulmasta, joten samaan tapahtumaan saatetaan palata toisen henkilön näkökulmavuorolla, jotta saadaan hänenkin tuntemukset asiasta kirjattua. Tämä on hyvin henkilövetoinen tarina, ja kun yksiulotteisiin henkilöihin ei saa minkäänlaista tunneyhteyttä, se tekee lähes 500-sivuisen tarinan läpikäymisestä pitkästyttävää. Mitä kuvailuun tulee, on saavutus sinänsä, että 80–90-luvun Chicagosta saa luotua niin geneerisen ympäristön romaanille. Värikkäitä muraaleita kyllä mainitaan, sillä Ceceliakin niitä tekee, mutta muuten Chicago näyttäytyy hajuttomana ja mauttomana näyttämönä. William ja Padavanon siskokset tuntuvat elävän kuin umpiossa, josta kaikki ympäröivä elämä on imetty tyhjiin. Koska kyseessä on amerikanitalialainen perhe, odotin räiskyvämpää ja sosiaalisempaa eloa, kuten esimerkiksi Colm Tóibínin romaanissa Long Island. Elävämpää kaupunkikuvausta Chicagosta taas löytyy esimerkiksi Nathan Hillin romaanista Wellness. Ai niin, jos olet kiinnostunut koripallosta (minä en), sitä tässä romaanissa kuvataan suhtee(ttoman)llisen paljon.

Kaunokaisia on Ann Napolitanon neljäs romaani ja ensimmäinen häneltä suomennettu teos. Edellinen romaani Dear Edward (2020) oli myöskin myyntimenestys ja Apple TV teki sen pohjalta samannimisen tv-sarjan, joka kuitenkin lopetettiin ensimmäisen kauden jälkeen. Ehkä siksi Kaunokaisia tuntuu siltä kuin se olisi synopsis elokuvaa tai sarjaa varten. Ehkä tämä tarina voisikin toimia paremmin valkokankaalla. Hyvillä näyttelijöillä henkilöihin saisi enemmän moniulotteisuutta ja huolellisella lavastuksella elävämmin herätettyä esiin 80-luvun Chicagon. Aineksia romaanissa siis on, mutta toteutus jäi minun makuuni vaisuksi ja kolkoksi. Nenäliinapakettia tarvitsin pelkästään flunssan vuoksi. Sentään yhdestä asiasta olen samaa mieltä monien kirjan lukeneiden kanssa: kirjan kansi on todella kaunis. Kannen maalaus on Jessica Millerin käsialaa ja kätevästi nettiosoitekin löytyy (ainakin ennakkokappaleen) takakannesta: https://www.jessicamillerpaintings.com. Taiteilija näköjään tekee tilaustöitä valokuvan pohjalta. Sieltä vaan tilaamaan omaa kaunokaismaalausta omasta tai kaverin naamasta!

PS. Innostuneempia ja kiltimpiä arvioita kirjasta löytyy alla olevista blogilinkeistä. Ja jos löytyy joku muu, joka onnistui pysymään immuunina tämän kirjan ihanuudelle, ilmianna itsesi kommenteissa. Nyt kun olen paljastanut syvimmät tuntoni tästä kirjasta, tarvitsen jonkun, joka näkee minut, jakaa tämän sisäisen maailmani ja voimme ihanasti eheytyä yhdessä 🫠

Ann Napolitano:
Kaunokaisia
Hello Beautiful (2023),
suom. Minna Kujamäki
WSOY 2024

Muissa blogeissa:
Kirjan jos toisenkin
Kirjasähkökäyrä
Kirjojen kuisketta
Kulttuuri kukoistaa
Lumiomena

Sinua voisi myös kiinnostaa

Nathan Hill: Wellness

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead

Delia Owens: Suon villi laulu

Ann Patchett: The Dutch House

Adam Haslett: Imagine Me Gone

Celeste Ng: Little Fires Everywhere

Seuraa Kirjaluotsia

Ann Napolitano avioliitto Chicago Kaunokaisia mielenterveys perhe Pikku naisia sisarussuhteet