menu Menu
Merja Mäki: Ennen lintuja Edellinen Louise Erdrich: The Sentence Seuraava

Mom said everything was for my sake, calling it love. But to me, it seemed more like we were doing this out of her own desperation not to have a child that was different. Love, according to Mom’s actions, was nothing more than nagging about every little thing, with teary eyes, about how one should act such and such in this and that situation. If that was love, I’d rather neither give nor receive any. But of course, I didn’t say that out loud. That was all thanks to one of Mom’s codes of conduct—Too much honesty hurts others—which I had memorized over and over so that it was stuck in my brain.

Won-pyung Sohn: Almond

Korealaisen Won-pyung Sohnin romaani Almond kertoo nuoresta Yunjae-nimisestä pojasta, jolla on haasteita manteleiden kanssa. Siis aivojen mantelitumakkeiden eli amygdalojen, joilla on tärkeä tehtävä tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä. Yunjaella ne ovat kehittyneet poikkeavasti ja hänen on vaikea tunnistaa tunteita tai reagoida niihin. Lääkärin antama diagnoosi on aleksitymia. En ollut ennen kuullutkaan kyseisestä oireyhtymästä, mutta kuin tilauksesta Hesarissa kirjoitettiin aleksitymiasta juuri kun olin tämän romaanin lukenut. Artikkelin perusteella Sohn on ottanut aika paljon vapauksia kuvatessaan aleksitymiaa, mutta se fiktiossa toki sallitaan.

Yunjae huomaa erilaisuutensa varhain, kun muut kiinnittävät huomiota hänen vaisuihin tai olemattomiin tunnereaktioihinsa. Häntä pidetään outona, välinpitämättömänä ja vähän pelottavanakin, kun hän ei esimerkiksi reagoi pelottaviin tai hauskoihin tilanteisiin oletetulla tavalla. Äiti yrittää opettaa poikaa reagoimaan tunteisiin ”oikein” ja Yunjae pärjää jäljittelemällä muiden eleitä. Kiusaaminen ja nimittely ei häntä pahemmin häiritse – ei oikeasti tunnu missään – mutta toki väkivalta satuttaa myös häntä. Väkivaltaa Yunjae joutuu myös kohtaamaan, kun äiti ja isoäiti joutuvat silmittömän puukotuksen uhreiksi aivan Yunjaen silmien edessä. Yunjae on juuri täyttänyt 16 vuotta ja on nyt aivan yksin. Isoäiti kuoli ja äiti on koomassa sairaalassa.

En tunne korealaista yhteiskuntajärjestelmää, mutta tuntuu oudolta, että tuollaisessa tilanteessa 16-vuotias poika jätettäisiin asumaan omilleen ja selviytymään yksin. Näin kuitenkin kirjassa tapahtuu ja ihmeen hyvin poika pärjääkin. Kesälomalla Yunjae työskentelee äitinsä kirjakaupassa ja käy istumassa äidin sairaalasängyn vierellä. Yunjae saa myös tukea kodin yläkerrassa leipomoa pitävältä äidin ystävältä. Koulun alettua Yunjae joutuu taas silmätikuksi, kun kaikki ihmettelevät, miten hän voi olla järjissään nähtyään äitinsä ja isoäitinsä puukotuksen. Luokalle tulee uusi poika, Gon, joka kamppailee myös lapsuuden traumaattisten tapahtumien kanssa. Gonin tapa käsitellä traumoja on täysin toisenlainen kuin Yunjaen: käyttäytyä mahdollisimman piittaamattomasti, arvaamattomasti ja väkivaltaisesti. Alkukahnausten jälkeen pojat alkavat hakeutua vapaa-ajalla toistensa seuraan. Toisen erilaisuus kiehtoo ja molemmat ehkä toivovat löytävänsä toisen käytöksestä avaimen omiin lukkoihinsa.

Huomasin vasta kirjan luettuani, että se on luokiteltu YA-kirjallisuudeksi eli suunnattu nuorille aikuisille. Nuoria kirjan henkilöt toki ovat, mutta kyllä tässä romaanissa riitti pureskeltavaa myös tällaiselle entiselle nuorelle. Minua puhutteli erityisesti Yunjaen äidin pyrkimys suojella lastaan joutumasta erilaisuudessaan muiden silmätikuksi. Äiti yritti opettaa poikaa reagoimaan erilaisiin asioihin ”normaalisti” ja näyttelemään tunteita, joita pojalla ei luonnostaan ole. Sekä ymmärrän että suren tuota lähestymistapaa. Kuten Yunjae yllä olevassa lainauksessa toteaa, suojelunhalusta kumpuava toiminta saattoi oikeasti olla häpeää ”epänormaalista” lapsesta. Lohduttavampia olivat poikaa tukevan naapurin lausumat sanat siitä, että joskus lääkärien diagnoosit auttavat vain lääkäreitä itseään käsittelemään epätyypillisiä tapauksia ja joskus diagnoosit ovat vääriä ja turhaan leimaavia. Ihmisaivot ovat niin ihmeelliset, että ne voivat muuttua ja mukautua. Yunjaen aivot ovat ehkä kehittyneet eri tahdissa tai tavalla kuin muiden, mutta se ei tarkoita etteikö kehitystä ole tapahtunut. Yunjaekin voi vielä tuntea onnea ja toiveikkaisiin tunnelmiin on YA-kirja hyvä lopettaakin. Tämä oli kiinnostava ja tunteikas romaani tunteettomuudesta.

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 28 – Kirjan päähenkilö on alaikäinen.

Won-pyung Sohn:
Almond
아몬드 (2017),
koreasta englanniksi kääntänyt Joosun Lee
HarperAudio 2020
Äänikirjan lukija: Greg Chun
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Kartanon kruunaamaton lukija

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

äänikirja aleksitymia Almond Etelä-Korea helmet2022 helmethaaste traumat tunteet Won-pyung Sohn YA-kirjallisuus


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Onpas kyllä tosiaan kiehtova teema valittu tähän kirjaan! Aika jyrkkiä teemoja nuortenromaaniksi, mutta se näyttää olevan ajan henki.

    1. Aika rajuja juttuja on tosiaan tässä kirjassa, mutta taitaa olla nuortenromaaneissa nykyään ihan normaalia. Lopussa oli kuitenkin toiveikkuutta.

keyboard_arrow_up