Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Vuosia myöhemmin Anna ajatteli, että tuleville äideille ei kerrottu pelosta, koska kaikki halusivat unohtaa sen. Anna oli itsekin lapsen varttuessa unohtanut pelkonsa, ja vasta tekstejä läpi käydessään hän muisti sen taas, se oli olemassa hänen sisällään yhä edelleen, ja siinä papereiden ääressä hänet valtasi epävarmuus ja hän oli kahden vaiheilla, pitäisikö hänen tuhota ne, hävittää kaikki jäljet syvällä äitiyden ytimessä kytevästä kauhusta. Yhteiskunnassa ei ollut tilaa sille. Anna sisällä ei ollut tilaa sille. Pelko rohmusi tilaa niin paljon, että se miltei vei kyvyn rakastaa. Rakastaminen oli äidin tärkein tehtävä, hänen tärkein työnsä. Miten voi rakastaa, jos samaan aikaan pelkää? Miten voi elää, jos rinnassa on sydämen tilalla pelko? Annan olisi pidettävä se salaisuutena, hän jatkaisi niin kuin kaikki muutkin, hymyillen ja rinnassaan sydän, äidin sydän, äitiydelle uhrattu.

– Olga Ravn: Minun työni

Helmet-haasteessa on tänä vuonna kohta ”Kirjassa valvotaan yöllä”. Siihen on helppo laittaa mikä tahansa vanhemmuudesta, raskausajasta ja pikkulapsiajasta kertova kirja. Valvominen on tuttua kaikille pikkulasten vanhemmille, ja se on erityisen tuttua Olga Ravnin romaanin päähenkilölle. Tanskalaisen Olga Ravnin Minun työni on ravisuttava kuvaus äitiydestä. Se riisuu sen hellistä myyteistä ja tuo esiin äitiyden ristiriitaisuuden, uuvuttavuuden ja vieraannuttavuuden. Ravn tutkii äitiyden ja identiteetin jännitteitä kokeellisen kerronnan keinoin: proosan, runouden, dialogikatkelmien, lääkärien muistiinpanojen ja pöytäkirjojen läpi. Tulos on sirpaleinen ja kaoottinen, aivan kuten päähenkilön kokemus äidiksi tulemisesta.

Anna on kirjailija, joka yrittää kirjoittaa, mutta kaikki ajatukset kiertyvät raskauden, synnytyksen ja äitiyden ympärille. Lapsi on aina vain lapsi, poika – nimeämättömyys tuntuu tavalta pitää hänet erillä itsestään. Anna kamppailee synnytyksen jälkeisen masennuksen ja pakko-oireisten ajatusten kanssa, pelkää ettei ikinä kiinny lapseensa, hakee apua muttei löydä vastauksia. Kaikki kirjassa huutaa kokemuksen hajanaisuutta: äitiys ei ole eheyttävää, vaan hajottavaa. Ravnin kerronta tekee tämän hajanaisuuden tunteen lukijallekin kiistattoman konkreettiseksi. Kirjassa on itse asiassa kaksi kertojaa. Toinen on nimetön kirjailija ja toinen hänen alter egonsa Anna, joka toimii välineenä kuvaamaan hajoamisen tunnetta ja jakautumista erillisiin rooleihin: kirjailija, äiti, vaimo, potilas, nainen. 

Ravn nostaa esiin kysymyksen siitä, miksi äitiyden odotetaan nielevän naisen kokonaan. Ruumis muuttuu lasta varten, elämä järjestyy lapsen ehdoilla, ja kaikki muu – terveys, talous, rakkaus, taide – hajoaa ohuiksi rippeiksi tämän uuden roolin reunoille. Ravn tekee selväksi, että äitiys ei ole pyhä tehtävä, vaan työtä. Fyysisesti raskasta, emotionaalisesti uuvuttavaa, aina aliarvostettua työtä. Annan mies Aksel yrittää itsepintaisesti väittää, että he ovat tasa-arvoisia lapsenhoidon suhteen, mutta eihän se niin ole. Samalla mies lähes väkipakolla estää Annaa jatkamasta imetystä, vaikka tämä itse haluaisi. Anna ja Aksel muuttavat hetkeksi miehen teatterityön perässä Tanskasta Tukholmaan, missä Annan masennus ottaa uusia kierroksia. Hän lukee pakkomielteisesti uutisia ilmastonmuutoksesta ja Trumpista ja tempautuu mukaan varakkaiden tukholmalaisten shoppailukulttuuriin.

Kirja on paikoitellen tuskallista luettavaa ja nostaa pintaan myös omia synnytysmuistoja. Kirjan kliininen kuvaus synnytyksestä sairaanhoitajan muistiinpanojen kautta on kylmäävä, ja Annan pakkomielteinen kiinnostus lastenmurhiin kirjallisuudessa paljastaa äitiyden hämärät puolet, joista harvoin puhutaan. Ravn viittaa moniin naiskirjailijoihin Mary Shelleystä Rachel Cuskiin ja käsittelee naiskirjailijoiden ikuista paradoksia: voiko nainen olla sekä kirjailija että äiti, vai vaatiiko toinen toisen uhriksi? Yllättäen viitattujen kirjailijoiden joukossa on myös minulle tuntematon suomalainen kirjailija Anna-Maija Ylimaula. Kirjan lopussa on myös kiinnostava lähdeluettelo.

Olga Ravn on toukokuussa tulossa Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalin vieraaksi. Festivaalin lopullinen ohjelma julkaistaan nyt helmikuussa. Kiinnostavaa nähdä, kuka Ravnin kanssa äitien työstä keskustelee. Oma veikkaukseni on Saara Turunen, jonka uusin romaani Hyeenan päivät käsittelee kirjailijuuden ja äitiyden teemoja hyvin samankaltaisella tavalla – tosin Turusen ote on hitusen humoristisempi. Toinen kotimainen kirja, joka tuli mieleen tätä lukiessa, on Anna-Liisa Ahokummun Kolme rukousta äidille, joka käsittelee synnytysväkivaltaa. Ahokummun romaanin julkaisusta on muutama vuosi, mutta häneltä on juuri huhtikuussa tulossa uusi romaani nimeltä Kosminen tanssija. Veikkaukseni Ravnin keskustelukumppaniksi ovat siis Saara Turunen tai Anna-Liisa Ahokumpu. Pian nähdään, osuuko kumpikaan oikein.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4 – Kirjassa valvotaan yöllä.

Olga Ravn:
Minun työni
Mit arbejde (2020),
suom. Outi Menna
Kosmos 2024

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Helmi Kekkonen
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Saara Turunen: Hyeenan päivät

Gabriela Wiener: Undiscovered

Oksana Vasjakina: Haava

Lydia Sandgren: Läpileikkaus

Tove Ditlevsen: Aikuisuus

Laura Malmivaara: Vaiti

Anna-Liisa Ahokumpu: Kolme rukousta äidille

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Seuraa Kirjaluotsia

#helsinkilit2025 äitiys helmet2025 helmethaaste Minun työni Olga Ravn synnytyksen jälkeinen masennus synnytys