Minäpä kerron mikä isäni tappoi. Kolmas juttu oli Dummy, se että Dummy kuoli. Ensimmäinen oli Pearl Harbor, ja toinen muutto isoisäni maatilalle Wenatcheen lähelle. Siellä isäni päätti päivänsä, paitsi että ne olivat jollain lailla päättyneet jo ennen sitä.

 

Isäni syytti Dummyn vaimoa Dummyn kuolemasta. Sitten hän syytti siitä kaloja. Ja lopulta hän syytti itseään – sillä hän oli se, joka oli näyttänyt Dummylle Field and Streamin takakansimainoksen elävien mustabassien toimituksista kaikkialle Yhdysvaltoihin.

 

Kalat saatuaan Dummy alkoi käyttäytyä oudosti. Isä sanoi että kalat muuttivat Dummyn koko olemuksen.

Jokin aika sitten hullaannuin Lucia Berlinin upealla tavalla tärähtäneisiin novelleihin kokoelmassa Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia. Nyt tutustuin Berlinin kirjalliseen hengenheimolaiseen. Lukiessani Raymond Carverin novellikokoelmaa Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta tuntui kuin olisin tutustunut maskuliiniseen versioon Lucia Berlinista. Molemmat kirjailijat ammentavat samasta altavastaajien, alkoholistien ja tupajumien rosoisesta maailmasta. Molemmat ovat myös saman aikakauden kasvatteja ja kirjoittavat kuoppaisen elämänkokemuksen tuomalla auktoriteetilla. Molempia myös yhdistää tiiviin ja yllätyksellisen kerronnan taito sekä pistämätön ironian taju. Jos on pakko valita, Berlinin rempseän hullutteleva tyyli vetää ehkä pidemmän korren, vaikka viihdyin kyllä mainiosti myös Carverin karujen tarinoiden äärellä. Kokoelma sisältää 17 lyhyttä tarinaa. Samanniminen kokoelma on muuten suomennettu Tammen Keltaisessa kirjastossa jo vuonna 1986, mutta sisältää hämäävästi eri valikoiman novelleja.

Carverin nuhruiset ja dekadenttia epätoivoa tihkuvat tarinat vangitsevat lukijan omintakeiseen maailmaansa. Usein tarinan dramaattisuus syntyy siitä mitä jätetään sanomatta tai sitten napakoista lauseista, jotka lakonisuudessaan pistävät kuin tikarit. Tästä karmivin esimerkki on lyhyt novelli nimeltä Yleistä mekaniikkaa, jossa eroamassa oleva pariskunta riitelee kumpi saa pitää vauvan. Riita menee käsikähmäksi ja novelli päättyy lakoniseen toteamukseen: Tällä tavalla asia tuli ratkaistuksi. Novellin nimi antaa vihjeen mikä tuo ratkaisu oli. Tämä oli yksi kokoelman ahdistavimpia tarinoita. Erotarinoita kirjasta löytyy useita. Tragikoomisimmasta päästä on novelli nimeltä Vakava keskustelu, jossa miehen yritys hieroa joulurauhaa entisen vaimonsa kanssa banalisoituukin sarjaksi toinen toistaan typerämpiä tekoja.

Konflikteja näissä novelleissa riittää. Novellihaasteessa peukutankin konfliktia novellissa Kolmas juttu joka nitisti isäni, josta on katkelma yllä. Tässä omalaatuisessa tarinassa kertoja puhuu isänsä ja tämän ystävän Dummyn välisestä erimielisyydestä, joka omalla tavallaan sysää molemmat riistämään hengen itseltään. Kertojan isä houkuttelee mykän Dummyn hankkimaan tonttinsa lampeen mustabasseja, jotta he voisivat kalastaa niitä yhdessä. Kalojen saapumisen jälkeen Dummy kuitenkin muuttuu oudoksi eikä päästä ketään lähelle rakkaita kalojaan. Isä raivostuu kun ei saakaan kalastaa basseja ja rikkoo välinsä Dummyn kanssa. Bassien tuhoksi koituu tulva ja onnettomuuden jälkeen Dummy löytyy lammesta hukuttautuneena. Kertoja toteaa, ettei isä ollut sen jälkeen enää entisensä. Käsivarsi joka nousi vedestä ja painui takaisin oli kuin jäähyväistoivotus hyville ajoille ja tervetulotoivotus huonoille.

Mahtuu joukkoon myös herkempiä ja koskettavia tarinoita. Yksi suosikeistani oli eläkeläispariskunnan perjantaibingosta kertova Farkkujen jälkeen. Herra Packer hermostuu kun heidän vakiopöytänsä on vallannut farkkuasuinen nuoripari, joka vielä näyttää huijaavan. Kun illalla kotona ilmenee, että vaimon sairaus on alkanut taas oireilla, katkeruus farkkuhepun nuorta huolettomuutta kohtaan kasvaa. James Packer, eläkkeellä oleva tilintarkastaja, purkaa turhautumisensa tavalla, joka sulattaa sydämet: ristipistokirjonnalla. Sitten hän aloitti työn – pisto pistolta – uskotteli ompelevansa kuin kovakin tekijä.

Carver on tunnettu tyylistään, jossa tekstistä hiotaan niin paljon pois kuin suinkin mahdollista ja jätetään lukija täyttämään aukkokohdat omalla mielikuvituksellaan. Oivalluksen riemu onkin vahvasti läsnä näitä novelleja lukiessa, tosin osa tuntui liiankin riisutuilta. Vaikka moni novelli on tunnelmaltaan synkkä, uhkaava tai toivotonkin, hyvin kirjoitettua tekstiä lukee mielellään. Voi vaan ihmetellä, miksi tämä klassikkokokoelma on suomennettu vasta yli 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Yhdysvallat-lukuhaaste:
Yhdysvallat-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15 – Klassikko.

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudestaRaymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
What we talk about when we talk about love (1981)
,

suom. Seppo Lahtinen
2015 Sammakko
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kartanon kruunaamaton lukija
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön!
Kosminen K
Lukuisa
Maaginen realismi
Tekstiluola
Tuijata. Kulttuuripohdintoja


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

4 Kommenttia

  1. riitta k says:

    10/04/18 @ 19:30 

    Minä pidin Carverin novelleista kovasti. Samaa karun ja rosoisen elämän kuvausta löytyy myös hänen runoistaan. Luin ne vuosi sitten tämän jälkeen, kokeilepa.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      11/04/18 @ 12:48 

      Kiitos vinkistä, Riitta! Täytyypä tutustua Carverin runoihin.

      Vastaa
  2. Takkutukka says:

    11/04/18 @ 11:07 

    Hyvä kysymys: Mistä me oikein puhumme, kun puhumme rakkaudesta!?
    Carverin kiistämätön nokkeluus ja lahjakkuus ei niinkään piile hänen kerronnassaan niin sutjakaksti kuin se sujuukin, vaan juju on nimenomaan sanomatta, lukijan varaan jättämisessä. Teos loppui ehdottomasti ennen aikojaan ja jätti moninaisen lukujäljen…

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      11/04/18 @ 12:52 

      Carverilla on tosiaan suuri luotto lukijaan, mikä on hienoa. Joukossa oli pari novellia, jotka jäivät turhankin arvoituksellisiksi. Ehkä en keskittynyt tarpeeksi niitä lukiessa.

      Vastaa