menu Menu
Maggie Nelson: Argonautit
Elämäkerta, Käännöskirjallisuus, Nelson Maggie, Schildts & Söderströms, Tietokirjallisuus 08/03/2019 0 kommenttia
Emma Puikkonen: Lupaus Edellinen Heikki Kännö: Mehiläistie Seuraava

Kaikkina niinä vuosina, kun en halunnut tulla raskaaksi – vuosina, jolloin rankasti pilkkasin ”tiineenä olevia” – olin salaa sitä mieltä, että odottavat äidit olivat omahyväisiä valittajia. Siinä he istuivat yhteiskunnan kermakakun päällä ja heitä ylistettiin siitä, että tekivät juuri sen mitä naisen oletetaan tekevän, ja silti heistä tuntui ettei heitä tuettu ja että heitä syrjittiin. Pientä rajaa, hei! Sitten kun halusin tulla raskaaksi, mutta en tullut, minusta tuntui että odottavilla äideillä oli se kakku, jonka minä halusin, ja he vain valittivat kuorrutuksen mausta.

Olin väärässä molemmilla kerroilla – olin ja olen yhä omien toiveitteni ja pelkojeni vanki. En yritä korjata sitä vääryyttä tässä. Yritän vain nostaa sen näkyviin, ripustaa sen ulos pyykkinarulle.

Maggie Nelson: Argonautit

Ostin tämän kirjan itselleni syntymäpäivälahjaksi, samana päivänä kun julkaisin Elämä, kerta kaikkiaan -lukuhaasteen. Olin säästellyt tätä kirjaa haastetta varten, sillä olen kuullut kirjasta paljon hyvää ja lisäksi kuuntelin aiemmin äänikirjana Nelsonin vanhemman muistelmateoksen The Red Parts, josta pidin kovasti. Argonautit ei pettänyt odotuksia, vaikka hyvin erilainen kirja se on kuin The Red Parts. Jopa siinä määrin erilainen, että Argonauttien Maggie tuntui pitkään aivan eri henkilöltä kuin The Red Partsin Maggie. Se ei oikeastaan ole ihme, sillä muutoksesta Argonautit juuri kertookin. Siinä mielessä oli todella kiehtovaa tutustua näihin molempiin kirjoihin näin lyhyen ajan sisällä, kun oikeasti niiden julkaisun välillä on kulunut kahdeksan vuotta. Paljon on ehtinyt muuttua niinä vuosina Maggie Nelsonin elämässä. Sama tuttu Maggie sieltä kuitenkin lopulta kuoriutui ja viittauksia The Red Partsin tapahtumiinkin löytyi.

Argonautit saa nimensä Kreikan tarustosta. Argonautit olivat joukko sankareita, jotka Iasonin johdolla seilasivat Argos-laivalla Kolkhiiseen etsimään siivekkään oinaan kultaista taljaa. Sain juuri luettua Stephen Fryn riemastuttavan kirjan The Mythos, jossa hän omintakeiseen tapaansa kertoo valikoituja tarinoita kreikkalaisesta mytologiasta. Kirjassa argonautit mainittiin yhdellä sivulla ohimennen, sen verran runsas on Kreikan tarusto. Nelsonin mukaan argonautit rakensivat pitkän matkansa aikana laivansa osa osalta kokonaan uudelleen, mutta silti saapuivat satamaan laivalla, joka oli edelleen Argo. Nelsonin väite on, että samaan tapaan ihmiset muuttuvat elämänsä aikana kokonaan toisiksi säilyttäen silti identiteettinsä.

Argonautit sijoittuu Nelsonin elämässä vaiheeseen, jolloin hänessä itsessään tapahtui muutoksia raskauden myötä samaan aikaan kuin hänen puolisonsa kävi läpi omia suuria muutoksiaan. Nelsonin puoliso on muunsukupuolinen taiteilija Harry Dodge. Kirjassa Nelson pohtii monitahoisesti ja akateemiseen ajatteluun tukeutuen sekä yksityisiä tunteita että yhteiskunnallista diskurssia liittyen queer-identiteettiin, sukupuoleen, äitiyteen, feminismiin ja ihmisenä kasvamiseen. Älyllisesti stimuloiva ja hätkähdyttävän avoin kerronta sekä haastaa että koskettaa. Kirjaa lukiessa tulee väistämättä mieleen Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa, joka perustuu kirjailijan omaan kokemukseen aviomiehen halusta korjata sukupuolensa ja sen aiheuttamista tunteista. Nelson suhtautuu puolisonsa muutokseen huomattavasti positiivisemmin, suorastaan hellyydellä ja rakkaudella, vaikka hänkin myöntää ettei aina ole osannut eläytyä täysin Harryn tilanteeseen tai käsitellä omaa queer-identiteettiään. Harry käy läpi raskaat hoidot ja operaatiot etääntyäkseen naiskehostaan, muttei halua tulla määritellyksi kummankaan sukupuolen kautta. Kirjallaan Nelson ravistelee sekä heteronormatiivisuutta että homonormatiivisuutta, ja kysyy kuka ylipäätään saa määritellä mikä on normaalia.

Vaikka oma elämäni on monella tapaa erilaista kuin Maggien, koen monesti lukiessani samaistuttavuutta varsinkin äitiyteen ja äitipuolena olemiseen liittyvissä kohdissa. Huumoriakin kerronnassa on, tosin välillä minua hymyilyttää myös kohdat, joita ei ole tarkoitettu hauskoiksi. Esimerkiksi se, kun kuvittelen miten vieraalta ajatukselta tuntuu, että minä menisin puolisoni kanssa katsomaan väkivaltaista taidepornoelokuvaa, jonka jälkeen hän kiihtyneenä kysyisi: Kenen maailmassa morfologinen imaginaarisuus määritellään siksi, mikä ei ole reaalista? Luin tämän lauseen miehelleni ja hän katsoi minua hiljaa päätään pudistellen. Ei taas ymmärrä mitä ihmettä luen ja miksi. Minusta on kiinnostavaa lukea jotain sellaista, joka on niin kaukana oman arkitodellisuuden kuplasta.

Nelson käsittelee kirjansa teemoja yhtä aikaa akateemisen viileästi että avoimen henkilökohtaisesti. Taiteentutkijana hän on laajasti lukenut ja viittaa tekstissään useisiin teoreetikoihin, joista suurin osa on minulle tuntemattomia. Toki joukossa on myös tuttuja, kuten Freud, Barthes ja Foucault, jonka Seksuaalisuuden historia kuului aikoinaan sosiaalipsykologian opintojeni pakolliseen lukemistoon ja löytyy edelleen kirjahyllystäni. Alaviitteitä on usein raskasta lukea tietokirjoissa. Nelson on päätynyt kevyempään ratkaisuun, sillä kirjan sivujen marginaaliin on sijoitettu viitattujen henkilöiden nimiä sen enempiä selittelemättä. Kirjan kerronta poukkoilee kurittomasti ajasta ja aiheesta toiseen, lukijan tarkkaavaisuutta koetellen. Nelson onnistuu kuitenkin tekemään akateemisesta puheesta helposti lähestyttävää lisäämällä siihen rohkean henkilökohtaisen tarkastelukulman.

Nelson kirjoittaa kaunistelemattoman kauniisti lapsensa Iggyn syntymästä. Mitä tarkoittaa kaunistelemattoman kaunis, saatat nyt kysyä. Mikä ylipäätään on kaunista? Lapsen syntymä on toimituksena melkoisen groteskia touhua, mutta samalla yksi maailman kauneimmista asioista. Nelson kirjoittaa auki myös sen kaiken groteskin, ilman kainostelua. Virkistävää ja ajatuksia herättävää sekin. Vielä koskettavammaksi kuvauksen tekee se, että synnytyskertomukseen lomittuu Harryn kuvaus äitinsä kuolinhetkestä. Hellyys, huolenpito ja rakkaus ovat läsnä molemmissa tapahtumissa. Näissä tunnelmissa jään hartaudella odottamaan Nelsonin kirjaa Sinelmiä (Bluets), jonka S&S julkaisee myöhemmin tänä keväänä.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 46 – Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö.

Maggie Nelson: Argonautit
The Argonauts (2015),
suom. Kaijamari Sivill

S&S 2018
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Kirsin Book Club
Luettua elämää
Lumiomena
Mitä luimme kerran
Reader, why did I marry him?
Tekstiluola

Maggie Nelson: Argonautit
Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaaste

#elämäkertakaikkiaan äitiys Argonautit helmethaaste Maggie Nelson sukupuoli


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up