Ei ihme, että Richard sulkee kirjeensä teipillä. Ei ihme, että Meredith pitää päiväkirjansa lukossa, polttaa kirjeensä, vie puhelimen omaan huoneeseensa voidakseen puhua rauhassa. Ei ihme, että Martin turvautuu verukkeisiin eikä kerro minulle, että The Renaissance Society kieltäytyi julkaisemasta hänen uusinta artikkeliaan. Ja piilottelee, missä lie hämärässä tarkoituksessa, niitä värikylläisiä villalankojaan.
Carol Shields: Pikkuseikkoja
Ja John Spalding Birminghamissa.
John Spalding parka, miten nopeasti minä hänetkin summasin. Englannin kielen lehtori, jolla on äkäinen vaimo ja varhaiskypsä lapsi, hivenen teennäinen ruikuttaja, joka juo liikaa henkilökunnan juhlissa, esittää rasittavia todisteluja maailmanlaajuisen liittovaltion tarpeesta ja kirjoittaa esseitä tuntemattomiin neljännesvuosijulkaisuihin. John Spalding, epäonnistunut romaanikirjailija, John Spalding parka.
Mistä hän saattoi tietää, kun vuokrasi kotinsa vieraille ihmisille, että saisi vuokralaisekseen minut, parantumattoman uteliaan Judith Gillin? Utelias on aika kiltti ilmaus, tunkeilija minä olen, vihollinen.
Pikkuseikkoja on Carol Shieldsin esikoisromaani vuodelta 1976. Tämä oli neljäs Shieldsin teos, jonka olen lukenut ja edelleen viehätyn hänen taidostaan tehdä tarkkoja havaintoja arkisista asioista. Ei tarvita monimutkaisia ja näyttäviä juonenkäänteitä, tavallisten keski-ikäisten ja keskiluokkaisten ihmisten arjen draamoissa on tarpeeksi. Vaikka löytyy tästä romaanista juonellistakin jännitettä. Romaanin kertoja on kanadalainen Judith Gill, arvostettu elämäkertojen kirjoittaja, jonka mies Martin on Miltoniin erikoistunut kirjallisuudentutkija. Pariskunnalla on kaksi lasta, 16-vuotias Meredith ja 12-vuotias Richard. Joitain vuosia aiemmin perhe vietti Martinin työn vuoksi vuoden professorivaihdossa Englannissa. He vaihtoivat koteja birminghamilaisen Spaldingin perheen kanssa, mutta perheet eivät koskaan kohdanneet toisiaan. Judithin vilkas mielikuvitus tuottaa yhä mielikuvia Spaldingin perheestä, varsinkin Johnista, joka osoittautui Judithin tapaan haaveilevan romaanin kirjoittamisesta. Judith ei malta olla lukematta kaapin perukoilta löytyvää käsikirjoitusta ja saa maksaa uteliaisuudestaan vielä vuosia myöhemmin.
Judith on jo aikaa sitten haudannut haaveensa romaanin kirjoittamisesta ja keskittyy nyt kirjoittamaan elämäkertaa Susanna Moodiesta. Moodie on oikeasti elänyt kirjailija, joka on kirjoittanut elämästään uudisasukkaana 1800-luvun Kanadassa. Carol Shields on itse kirjoittanut kirjan Moodien tuotannosta, joten Judithin analyysit Moodiesta ja elämäkerran työstämisestä voi lukea myös Shieldsin omiksi ajatuksiksi. Myös toinen Kanadan lahja maailmalle, Margaret Atwood, on inspiroitunut Moodien tuotannosta. Romaanissa Kanadan kansalliskirjailijaksi on keksitty nostaa eräs Furlong Eberhardt, jonka ystäväpiiriin Judithilla ja Martinilla on kunnia kuulua. Tosin Judithin kunnioitus Furlongia kohtaan kokee kovan kolauksen romaanin kuluessa, kun mies paljastuu suorastaan huijariksi. Judithin oma osuus asiassa on vähintäänkin kyseenalainen, joten asia jää Judithin ja Furlongin väliseksi: “FURLONG, SENKIN SIKA. Senkin sika.” Plagiointia ja kirjailijan oikeutta käyttää toisten tarinoita fiktion lähteenä käsitellään tässä romaanissa kiinnostavasti.
Kirjallisten draamojen lisäksi Pikkuseikkoja kuvaa tarkkanäköisesti avioliiton ja perhe-elämän hetteikköjä ja pieniä iloja. Judith kokee itsensä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi omassa elämässään ja tarkkoja havaintoja hän tekeekin miehestään, lapsistaan ja tuttavapiiristään. Tulkinnat eivät vain aina osu kohdalleen ja hän saa yhä useammin todeta olleensa aivan väärässä ensivaikutelmissaan. Esimerkiksi Martinin yöpöydän laatikosta löytyvät värikkäät villalangat aiheuttavat päänvaivaa. Kun niiden käyttötarkoitus lopulta selviää, Judith toivoo, että kyse olisi ollut mieluummin neulontaa harrastavasta rakastajattaresta. On surullista, miten vähän Judith luottaa miehensä kykyihin ja pelkää tämän nolaavan itsensä akateemisissa piireissä. Judithista ei piirry kovin mairittelevaa kuvaa, mutta se tekee hänestä toisaalta kiinnostavan kertojan.
Pikkuseikkoja kulkee yhden talven yli syyskuusta toukokuuhun. Tammikuu Judithilla menee lähes täysin ohi, kun hän joulun jälkeen sairastuu harvinaisen sitkeään virukseen. Melkein tuntui kuin tässä kohtaa romaani olisi tehnyt vierailun 2020-luvulle. Sairastaessaan Judith nauttii lastensa ja miehensä huomiosta, kerrankin saa olla itse hoivattavana. Romaanin alussa Judithin mielessä käy ajatus, että hänen tulisi olla onnellisempi kuin on. Hänestä tuntuu, että muut osaavat olla onnellisempia, että heille onnellisuus on jotenkin yksinkertaisempaa. Talven mittaan elämä heittää eteen kaikenlaisia haasteita ja Judith oppii vähitellen myös onnellisuuden salaisuuden: osata arvostaa pikkuseikkoja, nähdä onnellisuuden lähteet ympärillään. Ja senhän Judith osaa, tarkkailun. Ja Carol Shields osaa totisesti myös! Tämän arkisen mutta tarkkanäköisyydessään sykähdyttävän romaanin seurassa aika hurahti kuin siivillä.
Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 45 – Palkittu esikoisteos.
Carol Shields:
Pikkuseikkoja
Small Ceremonies (1976),
suom. Hanna Tarkka
Otava 2011
Kirjastolaina
Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön!
Luetut, lukemattomat
Lumiomena
avioliitto Carol Shields helmet2022 helmethaaste Kanada kirjoittaminen perhe Pikkuseikkoja salaisuudet
Carol Shields on lukulistallani, en ole vielä ennättänyt lukea häneltä mitään. 🙂
Minä aloitin pari kesää sitten Kivipäiväkirjoista ja olin myyty. Luin silloin heti putkeen myös Larryn juhlat ja viimeiseksi jääneen romaanin Ellei. Nyt on näitä uran alkupään romaaneja vielä jäljellä muutama. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Shieldsiin.
En muista tästä oikein mitään, mutta ei tainnut olla minulle parhaiden Shieldsin kirjojen joukossa.
Ei tosiaan vedä vertoja esimerkiksi Kivipäiväkirjoille, mutta pidin kyllä tässäkin romaanissa Shieldsin arkisesta mutta psykologisesti tarkasta kerronnasta.