menu Menu
Alice Munro: Dear life
Kanada, Munro Alice, Novellit, Penguin Books, Ulkomainen kaunokirjallisuus 08/02/2016 0 kommenttia
Robert Galbraith: Career of Evil Edellinen George Saunders: Joulukuun kymmenes Seuraava

What he carried with him, all he carried with him, was a lack, something like a lack of air, of proper behaviour in his lungs, a difficulty that he supposed would go on forever.

The girl he’d been talking to, whom he’d once known – she had spoken of her children. The loss of her children. Getting used to that. A problem at suppertime.

An expert of losing, she might be called – himself a novice by comparison. And now he could not remember her name. Had lost her name, though he’d known it well. Losing, lost. A joke on him, if you wanted one.

He was going up his own steps when it came to him.

Leah.

A relief out of all proportion, to remember her.

Novellihuuma jatkuu. George Saundersin Joulukuun kymmenes teki vaikutuksen kielellisesti älykkäällä mustalla satiirillaan, mutta vastapainoksi oli hyvä tarttua novellien kuningattaren Alice Munron viimeisimpään ja nobelistin omien sanojen mukaan viimeiseksi jäävään kokoelmaan Dear life. Kirja on myös suomennettu nimellä Kallis elämä (Kristiina Rikman, Tammi 2013), mutta tällä kertaa luin sen englanniksi erityisen hyvästä syystä. Mieheni on nimittäin tuonut kirjan minulle tuliaisena Kanadan Victoriasta Alice ja James Munron perustamasta kirjakaupasta. Munro’s Books -kaupan kangaskassi onkin sen jälkeen ollut lempikassini kirjastoreissuilla :). Jostain syystä kirja on pyörinyt hyllyssä yli vuoden lukemattomana, mutta nyt viimein oli sen aika.

Kymmenen fiktiivisen novellin lisäksi Dear life sisältää neljä omaelämäkerrallista tarinaa, joissa Munro muistelee omaa lapsuuttaan. Kirjailijan itsensä mukaan nämä neljä tarinaa ovat ensimmäiset, viimeiset ja henkilökohtaisimmat sanat, joita hän tulee omasta elämästään kirjoittamaan. Alice Munro on tunnetusti varjellut tarkkaan yksityisyyttään eikä viihdy valokeilassa. Nytkin hänellä on tiukasti ohjakset käsissään, kun hän tarjoilee neljä kurkistusluukkua pikku-Alicen ajatusmaailmaan. Hän johdattelee teksteihin kertomalla, että ne ovat omaelämäkerrallisia tunnelmaltaan, mutta eivät täysin totuudenmukaisia. Jää siis arvailujen varaan, missä kohtaa Munro on päättänyt poiketa totuuden poluilta. Oli miten oli, nämä tekstit ovat yhtä nautinnollisia ja ehjiä kokonaisuuksia kuin kirjan muutkin novellit. Ja varmasti muissakin novelleissa näkyy ja kuuluu Munron pitkä eletty elämä ja matkan varrella tehdyt oivallukset ja havainnot.

Mietin, miten voisi yhdellä adjektiivilla kuvata Alice Munron novelleja ja ensimmäisenä tuli mieleen sana täyteläinen. Jokaisen novellin jälkeen tuntuu kuin olisi lukenut kokonaisen pitkän romaanin. Osaltaan täyteläisyys tulee siitä, että tarinoiden henkilöitä saatetaan seurata ajallisesti hyvinkin pitkän matkaa. Toisaalta Munro osaa tiivistää jokaisen henkilönsä elämäntarinan johonkin merkitykselliseen tienristeykseen, kohtaamiseen, päätökseen tai sattumaan, joka tuo esiin kyseisen henkilön todellisen luonteen tai elämän punaisen langan. Yllätyskäänteet voivat olla hyvin traagisia, kuten novellissa Gravel, jossa kertojan isosisko hukkuu kotipihan viereiseen sorakuoppaan ja pikkusisko yrittää koko loppuelämänsä muistaa mitä oikeastaan tapahtui ja ymmärtää miksi se tapahtui. Tai kuten novellissa Corrie, jossa nainen saa tietää, että vuosikausia jatkunut rakkaus perustuukin valheelle ja petokselle. Petollisen rakastajan lisäksi novelleissa on muitakin miehiä, joiden teot ja niiden motivaatio ovat vähintäänkin arveluttavia. Osa käyttäytymisestä voidaan tosin laittaa sotatraumojen piikkiin.

Kirjan julkaisun aikaan Munro oli 82-vuotias ja kirjassa ikääntyminen näkyy hyvällä tavalla. Koskettavimmillaan Dear life onkin käsitellessään vanhuutta. Novellissa Dolly ikääntyneen avioparin arkinen elämä järkkyy hetkeksi, kun miehen nuoruudenrakkaus ilmestyy kuvioihin, mutta lopulta vahvinkaan tunnemyrsky ei voi rikkoa yhdessä eletyn arjen yhteenliimaavaa vaikutusta, sitä kun tuntee toisensa niin hyvin, että toisen piintyneet tavat saavat tuntemaan yhtä aikaa raivoa ja kunnioitusta. Novelli In sight of the lake taas kertoo koskettavasti miltä maailma näyttää muistisairaan vanhuksen silmin. Valitsemani tekstikatkelma taas on novellista Leaving Maverley, jossa vakavasti sairaasta vaimostaan huolehtineen miehen unohduksen hetki surun keskellä sai minut liikuttumaan.

Omaelämäkerrallisessa osassa Munro esittelee nuoren Alicen, jonka aistihavainnot, kuvitelmat, tulkinnat ja sisäinen maailma etsivät ilmaisuväyläänsä. Vahvoina taustavaikuttajina ovat ankara, mutta usein myös ymmärtäväinen isä sekä vakava ja lujaluonteinen äiti, jolla on taipumusta ylidramatisointiin. Munro arvostelee äitiään hyvinkin suorasukaisesti, mutta lopulta jäljelle jää katumus sekä sanotuista että sanomatta jääneistä sanoista. Munron äiti sairastui nelikymppisenä Parkinsonin tautiin ja kaipaus äitiä kohtaan heräsi kun oli jo liian myöhäistä. Siinä taas hyvä muistutus meille, joilla vielä on äiti, jonka kanssa jakaa elämäänsä. Elämä on haurasta ja täynnä säröjä, ja siksi niin kallisarvoista.

Dear_lifeAlice Munro: Dear life
Penguin Books 2012.

Alice Munro Dear life Kallis elämä novellikokoelma


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up