menu Menu
Elizabeth Strout: Olive, Again
Random House, Strout Elizabeth, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Yhdysvallat 09/12/2019 2 kommenttia
Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin? Edellinen Johanna Venho: Ensimmäinen nainen Seuraava

It came to her then with a horrible whoosh of the crescendo of truth: She had failed on a colossal level. She must have been failing for years and not realized it. She did not have a family as other people did. Other people had their children come and stay and they talked and laughed and the grandchildren sat on the laps of their grandmothers, and they went places and did things, ate meals together, kissed when they parted. Olive had images of this happening in many homes; her friend Edith, for example, before she had moved to that place for old people, her kids would come and stay. Surely they had a better time than what had just happened here. And it had not happened out of the blue. She could not understand what it was about her, but it was about her that had caused this to happen. And it had to have been there for years, maybe all of her life, how would she know? As she sat across from Jack – stunned – she felt as though she had lived her life as though blind.

Elizabeth Strout: Olive, Again

Nyt voi huokaista helpotuksesta: vuoden eniten odottamani kirja ei tuottanut pettymystä. Elizabeth Stroutin pitkään odotettu jatko romaanille Olive Kitteridge on viiden tähden arvoinen, ehkä jopa edeltäjäänsä mehukkaampi kokonaisuus, joka jättää lukijaan haikean mutta täyteläisen tunteen. Olive Kitteridge saadaan muuten viimein suomeksi, kun Kristiina Rikmanin suomennos julkaistaan helmikuussa 2020 Tammen keltaisessa kirjastossa. Toivottavasti myös Olive, Again saadaan pian suomeksi. Kolmestatoista tarinasta koostuva Olive, Again seuraa taas kuvitteellisen Crosbyn pikkukaupungin elämää ja Oliven lisäksi kirjassa vilahtelee muutama muukin Stroutin aiemmista kirjoista tuttu henkilö. Eläkkeellä olevan matematiikanopettaja Oliven elämää seurataan sykäyksittäin, lähtien siitä kun hän on vähän päälle 70-vuotias ja aloittelee suhdetta toisen aviomiehensä Jackin kanssa. Tuttuun tyyliin Olive ei ole kaikkien tarinoiden päähenkilö, mutta hän on liima tarinoiden välissä. Viimeisessä tarinassa Olive on jo 86-vuotias, mutta hänessä on vielä ytyä jäljellä.

Strout on luonut Olivesta kokonaisen ja syvästi inhimillisen henkilön, joka on kaikesta kulmikkuudestaan ja tahdittomuudestaan huolimatta rakastettava ja empatiaa herättävä. Olive on sosiaalisesti kömpelö töksäyttelijä, joka ei kaihda sanoa asioita suoraan, ja siksi hänestä ei yleisesti pidetä. Olivessa on kuitenkin myös toinen puoli. Hänen suuressa kehossaan on myös suuri sydän, joka sykkii erityisesti elämän kolhimille ja väärinymmärretyille. Kirjassa viitataan useampaan kertaan seudulla asuviin somalimaahanmuuttajiin sekä ranskalaistaustaisiin asukkaisiin, joita molempia kohtaan on seudulla paljon ennakkoluuloja. Olivella tällaisia mustavalkoisia asenteita ei ole ja hän on kyvykäs näkemään yksilön erilaisten stereotypioiden takana. Tarinassa Heart Olive toipuu sydänkohtauksesta ja hänen kotonaan käy lähihoitajia auttamassa. Hän ystävystyy erityisesti kahden kanssa: Betty on Trumpin kannattaja ja Halima somalipakolaisen tytär. Betty saa kyllä kuulla kunniansa autonsa puskuritarrasta, joka mainostaa ”oranssihiuksista miestä, joka on presidentti”. Olive sanoo tiukkaan sävyyn ettei hänen kotonaan puhuta politiikkaa ja että hän odottaa Bettyltä ystävällistä käytöstä Halimaa kohtaan.

Olive on pohjimmiltaan hyvin yksinäinen ja se on varmasti syy miksi hän lyöttäytyy yhteen Jackin kanssa. Kahden lesken kypsä avioliitto on ihan mukiinmenevä, mutta kumpikin kaipaa salaa tai puoliääneen edellisiä puolisoitaan. Olivesta tuntuu raskaalta luopua talosta, jonka he Henryn kanssa rakensivat ja muuttaa Jackin taloon, joka ei koskaan ala tuntua omalta. Tarinassa nimeltä Light Olive törmää kaupassa entiseen oppilaaseensa Cindyyn, joka on vakavasti sairas. Olive alkaa pyytämättä käydä yksinäisen, kuolemaa tekevän Cindyn luona kylässä ja he keskustelevat elämästä ja kuolemasta. Yksi kirjan liikuttavimpia hetkiä on, kun Olive sanoo olevansa nyt vanhoilla päivillään ehkä hitusen parempi ihminen ja suree sitä, ettei hänen edesmennyt miehensä Henry ehtinyt nähdä häntä sellaisena. Hän myös tunnustaa kohdelleensa Henryä huonosti.

Oliven vaikea suhde omaan poikaan Christopheriin nousee myös usein esiin. Tarinassa Motherless Child Olive on viimein kutsunut poikansa perheineen kylään. Perheeseen kuuluu vaimo Ann sekä neljä lasta, joista kaksi nuorinta ovat pariskunnan yhteisiä. Olive on viimeksi tavannut heitä, kun Ann odotti pariskunnan ensimmäistä yhteistä lasta. Poika nimettiin Henryksi Christopherin isän mukaan, mutta Olive on järkyttynyt kun poika ei muistuta yhtään hänen edesmennyttä ensimmäistä miestään. Nimen vuoksi Olive tuntee kuitenkin eniten yhteyttä pikku-Henryyn ja kiinnittää enemmän huomiota häneen kuin muihin lapsiin, mikä loukkaa Annia. Vierailun tarkoituksena on myös kertoa Christopherille, että Olive on menossa naimisiin Jackin kanssa. Asian kertominen ja sen aiheuttama reaktio saavat Oliven tajuamaan, että hän on huomaamattaan epäonnistunut äitinä eikä ole pystynyt luomaan sellaisia perhesiteitä, joista olisi iloa vanhuuden päivinä. Oliven shokki asian oivaltamisesta on käsin kosketeltava ja sen tuoma musertava yksinäisyyden tunne humahtaa kehoon myös lukijalla.

Strout on ripotellut kirjaan mukavia yllätyksiä kirjojensa faneille, sillä tarinoissa vierailee tuttuja henkilöitä niin Olive Kitteridge -romaanista kuin kahdesta muustakin hänen aiemmasta romaanistaan, The Burgess Boys (2013) ja esikoisromaanista Amy and Isabelle (1999). Minä olen näiden romaanien lukemista vielä säästänyt johonkin otolliseen hetkeen, mutta nämä lyhyet tutustumiset saivat kyllä kiinnostuksen kasvamaan entisestään. Isabelleen Olive tutustuu palvelutalossa, jossa heistä tulee ystäviä. Jim, Bob ja Susan Burgess taas tapaavat pitkästä aikaa toisensa tämän kirjan tarinassa Exiles. Sisaruksista Bob asuu vaimonsa kanssa Crosbyssa ja he tuntevat myös Oliven, johon törmätään tarinassa ohimennen. Sisarusten kohtaaminen muistutti Stroutin toisen rakastetun päähenkilön Lucy Bartonin paluusta kotikyläänsä romaanissa Anything is Possible. Perhesalaisuudet ja vaietut traumat yhdistävät näitä sisaruspareja ja heidän kömpelöitä yrityksiä lähentyä toisiaan.

Stroutilla on uskomaton kyky kirjoittaa pikkukaupungin tavallisista ihmisistä ja elämästä niin lasinkirkkaita huomioita, että sydämeen sattuu. Kertomusten ihmiset elävät näennäisen yksinkertaista elämää, mutta kun poraudutaan syvemmälle, mikään ei ole yksinkertaista. Moni keskittyy pitämään kulisseja pystyssä, mikä on juoruiluun taipuvaisten kyläläisten keskuudessa joskus aikamoinen haaste. Hyvä esimerkki on tarina The End of the Civil War Days. Ethel ja Fergus ovat olleet naimisissa yli 40 vuotta, mutta eivät ole oikeasti puhuneet toisilleen 35 vuoteen. He asuvat edelleen samassa talossa, mutta jakavat omat reviirinsä ilmastointiteipillä ruokapöytää myöten ja keskustelevat toistensa kanssa vain koiran välityksellä. Vuosikymmeniä pysyneet taisteluasemat murtuvat rytinällä, kun toinen tyttäristä ilmoittaa olevansa ammatiltaan domina ja tästä erikoisesta työstä kertovan dokumentin päähenkilö.

Strout kirjoittaa kaunistelematta vanhuuden vaivoista ja yksinäisestä vanhuudesta. Olive joutuu lopulta antamaan periksi ja muuttamaan palvelutaloon, jossa hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Olive on järkyttynyt kehonsa vanhenemisesta, pidätysongelmista ja vanhusten vaipoista. Elämään kuuluu kuitenkin myös hyvää, uusi ystävä Isabelle ja viimeinkin lähentynyt suhde Christopheriin, joka käy häntä usein katsomassa. Lukija hyvästelee Oliven haikeana, mutta hyvillä mielin siitä, että tämä läheisilleen ja ennen kaikkea itselleen ankara nainen on viimein löytänyt jonkinlaisen rauhan, armollisuuden itseä ja muita kohtaan. Hyväksynnän siitä, että elämä on. Well, that’s life. Nothing you can do about it.

Elizabeth Strout:
Olive, Again
Random House 2019
Omasta hyllystä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Elizabeth Strout Olive Again Olive Kitteridge


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Oi!, kuulostaa todella kiinnostavalta! Keväällä luen ensimmäisen Oliveni. Kirjoitit niin houkuttavasti/koukuttavasti, että haluaisin lukea molemmat kirjat heti♥

    1. Nämä kirjat ovat helmiä! Minä pidän näistä jopa enemmän kuin Lucy Barton -kirjoista. Tällaiset pikkukaupunkikuvaukset vetävät minua jostain syystä puoleensa. Samaa henkeä on myös näissä rakastamissani kirjailijoissa ja heidän teoksissaan: Kent Haruf, Alice Munro, Marilynne Robinson, Annie Proulx, Carol Shields.

keyboard_arrow_up