Puutarha kukoisti. Buddy keihästi poikien kanssa kalaa ja pyydysti hummereita ja simpukoita. Meistä tuli osa meitä ympäröivää kylää, merenlahtea ja viidakkoa; jokainen päivä tuntui täydeltä, jokainen päivä oli rauhallinen.

Aamut alkoivat kylän satojen kukkojen kiekunalla ja Teodoran kanojen kaakatuksella. Pojat söivät puuroa pöydän ääressä, ja minä ja Buddy joimme maitokahvia puutarhassa, aitauksessa joka oli pystytetty suojaamaan kukkia eläimiltä. Seuraavaksi saapuivat lokit äänekkäästi huutaen ja paukuttaen siipiään – nopea, hakkaava lepatus jokea ylävirtaan ja sitten syöksy takaisin alas; linnut hajaantuivat merelle kirkuen kirkumistaan: “Herätkää, kaikki on hyvin!”

Joka aamu, kun lokit tulivat – ainakin vuoden verran – me katsoimme toisiamme silmiin, ja katseemme olivat tulvillaan onnea ja kiitollisuutta, vaikka pelkäsimme sanoa sitä ääneen. Ja sitten jossain vaiheessa emme enää katsoneet ja – sikäli kuin minä muistan – lokit eivät enää tulleet.

Lucia Berlin: Kotiinpaluu. Muistoja, kuvia, kirjeitä.

Lucia Berlinin (1936-2004) novellit ovat viime vuosina olleet ihan parasta herkkua ja viimeistä novellikokoelmaa Ilta paratiisissa lukiessani jätin jo haikeita jäähyväisiä tälle vasta kuolemansa jälkeen todelliseen arvoonsa nousseelle kirjailijalle. Mutta sitten onneksi tuli vielä yksi mahdollisuus uppoutua Berlinin maailmaan. Kotiinpaluu on Berlinin kesken jäänyt elämäkertateos, jonka hänen poikansa Jeff Berlin on koostanut äitinsä muistiinpanoista ja kirjeistä. Lähes kaikki on Lucian omaa tekstiä, joten Berlin-faneille kirja on kuin yllätyslahja. Mukana on myös kappale, joka jäi kesken Lucian kuoltua vuonna 2004. Meksikoon tehdystä hurjasta reissusta kertova katkelma jää dramaattisesti kesken. Lapsilla on denguekuume ja huumeriippuvainen Buddy kärsii pahoista vieroitusoireista. Viimeinen, kesken jäänyt lause jättää lukijan haukkomaan henkeä. Lucia, mitä sitten tapahtui? Buddy makasi auton etuistuimella ja tärisi rajusti..

Vaikka tiesin, että Berlin ammensi novelleihinsa vahvasti omasta elämästään, silti yllätyin siitä miten tutuilta tämän kirjan paikat, ihmiset ja tapahtumat novellien perusteella tuntuivat. Ehkä onkin niin, että mitä hurjempi novelli, sitä hurjempi oli todellisuus. Viimeisestä novellikokoelmasta vahvasti mieleen jäänyt Barca de la Ilusión – talo Meksikossa ja perheen paratiisiin luikerrelleet käärmeet huumediilerien muodossa – olivat todellakin olemassa. Kirjassa on jopa kuva tuosta kolmiosaisesta palapa-talosta palmunlehväkattoineen. Kuvia on muutenkin runsaasti kirjan alkupuolella, jossa Lucia kertoo elämästään asuinpaikkojensa kautta. Kronologisessa järjestyksessä etenevät ja asuinpaikkojen mukaan otsikoidut lyhyet tarinat ovat kuin pienoisnovelleja, joissa Berlinin tunnusomainen terävyys, huumori ja elämäntäyteisyys ovat läsnä. Tämä teos antaa kiinnostavaa taustatietoa ja toimii kuin käsikirjana Berlinin novellien maailmaan.

Kirjan toinen osa muodostuu valikoimasta Lucian lähettämiä kirjeitä vuosilta 1944-1965. Ensimmäisenä on myös Lucian isän koskettava kirje, jonka hän lähetti sodan aikana tyttärelleen. Loput ovat Lucian omia kirjeitä lähinnä runoilija Edward Dornille ja tämän perheelle. Dorn oli Lucian ystävä ja mentori, ja kirjeistä käy ilmi, että tämä antoi aika jyrkkääkin kritiikkiä Lucian teksteistä. Ilmeisesti Dornin rehellinen palaute kuitenkin oli Luciasta toivottua ja hän onneksi jatkoi proosan kirjoittamista sitkeästi, vaikka usein epäilikin omia kirjoittajanlahjojaan. Kirjeet antavat melko intiiminkin kuvan Lucian elämästä, hän kirjoittaa ystävilleen avoimesti ja suorasukaisesti tunteistaan ja värikkäästä elämästään, jossa riitti jos jonkinlaisia käänteitä. Välillä harmitti, ettei kirjeisiin ollut vastauksia, mutta Lucia kommentoi saamiaan kirjeitä niin, että niiden sävy kyllä välittyi. Ilmeisesti Dornit saivat olla usein huolissaan ystävästään, kuten käy ilmi alla olevasta katkelmasta.

Rakas Helene,
kiitos “hemmetin saarnasta” eli valtavan kauniista kirjeestäsi. Minä olen, me molemmat olemme olleet “suoria” sen maanisen paniikkitilanteen jälkeen, josta kirjoitin. Melkein uskon, ettei sellainen enää toistu – että en enää sotke asioita – mutta jos taas joskus alan konstailla, luen kirjeesi uudelleen. Ja luen muutenkin, sillä se on hieno kirje.

Lucian kirjeitä lukiessa tuli taas haikea olo siitä, että perinteinen kirjeenvaihto on jo aika lailla historiaa. Käy sääliksi myös elämäkertureita, joilla on tulevaisuudessa joko kahlattavanaan järjetön määrä merkityksetöntä sähköistä viestittelyä ja somepäivityksiä, tai sitten ei yhtään mitään, kun kaikki katoaa bittiavaruuteen. Kirje on niin ainutlaatuinen formaatti juuri hitautensa vuoksi, ajatuksia tulee jäsenneltyä paremmin kuin nopeassa viestinvaihdossa. Toisaalta Lucian kirjeet ovat ihastuttavan spontaanin oloisia, hän monesti pahoittelee kun tuli kirjoittaneeksi edellisen kirjeen huonossa mielentilassa. Hän ei suodata itseään tai piilottele muodollisuuksien takana, hän on kirjeissäänkin yhtä aikaa räiskyvä ja herkkä. Kotiinpaluu on kiehtova kurkistus Lucia Berlinin elämään ja vaihtuviin elinympäristöihin. Berlin tuntuu eläneen niin monen ihmisen edestä, ettei hänen tarvinnut etsiä aineksia tarinoihinsa kauempaa. Ja kuka tietää, mikä oli totta ja mikä tarua. Lucialle tärkeintä oli hyvä tarina ja me lukijat ympäri maailman saamme niistä edelleen nauttia.

Lucia Berlin:
Kotiinpaluu. Muistoja, kuvia, kirjeitä.
Welcome Home (2018)
suom. Kristiina Drews
Aula & co. 2020
Oma ostos

Muissa blogeissa:
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön!
Kirjojen keskellä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2 – Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Seuraa Kirjaluotsia

elämäkerta kirjeet Kotiinpaluu Lucia Berlin muistelmat