Mehän emme syö koiriamme. Vain kiinalaiset syövät, mutta ei pidä aliarvioida, miten vaikeaa monille vanhoille kotieläimille on, että niiden lajitovereita syödään. Eräällä ohjelmaan kuuluvalla on hevonen tai useampia, ja sen ymmärrän hyvin. Olen itsekin harkinnut hevosen hankkimista. Vanhoissa ja älykkäissä hevosissa on se hyvä puoli, että niillä on helppo ratsastaa, koska niiden kanssa voi puhua. Toisaalta me syömme hevosenlihaa, ja se voi helposti olla epämiellyttävää niille hevosille, joita pidetään lemmikkeinä. Eräällä ystävälläni on kolmesataavuotias sika. Se käynnisti jossakin vaiheessa kampanjan ja sai monet lopettamaan sianlihan syönnin, mikä oli suhteellisen naiivia. Luultavasti se oli silloin älyllisesti jokseenkin nuori, ja kyse oli eräänlaisesta teiniprotestista, mikäli sellaisesta voidaan puhua sian kohdalla. Mutta kampanja kehittyi vuosien saatossa sabotaasiksi ja määrätietoisiksi terroriteoiksi, joiden valitettavana seurauksena sika, Svend, joutui loppuiäkseen laitoshoitoon.

Kaspar Colling Nielsen: Tanskan sisällissota 2018-24

Kirjamessuilla saattaa sattua niin, että törmää itselle ennestään tuntemattomaan kirjailijaan ja hänen kirjansa sitten vetää ohituskaistaa huojuvan lukupinon päällimmäiseksi. Minulle niin kävi, kun tapasin messuilla Aula & co -kustantamon tilaisuudessa tanskalaisen Kaspar Colling Nielsenin. Ilmeisesti hän onnistui jotenkin hypnotisoimaan minut, kun istuin aivan hänen vieressään. Mutta niin siinä sitten kävi, että löysin itseni jo samana iltana lukemasta hyvin erikoista romaania nimeltä Tanskan sisällissota 2018-24. Se olikin melko hämmentävä lukukokemus, enkä ehkä olisi niin rauhallisena istunut kirjailijan vieressä, jos olisin silloin jo sen lukenut. 😅

Totuus on se, että ihminen on sadistinen olento, absurdi eläin, joka saa syvää ja väärentämätöntä iloa nähdessään toisten kärsivän. Tämä lause summaa aika hyvin tämän romaanin maailmankuvan. Kyseessä on satiirinomainen, todella räävittömällä mustalla huumorilla kyllästetty absurdi satu tulevaisuuden Tanskasta, joka on käynyt läpi erityisen raadollisen sisällissodan vuosina 2018-24. Tapahtumia muistelee kirjan kertoja vuosisatojen päästä. Hän on nimittäin kalliilla kantasoluhoidoilla itsensä ikuisesti nuorena säilyttävä mies, joka on tarinaa kertoessaan 475-vuotias. Myös hänen koiransa Geoff on mukana kantasoluohjelmassa ja 350-vuotias koira on aikojen saatossa oppinut puhumaan ja toimimaan monin tavoin kuten ihminen. Koira on kertojan läheisin ystävä, jolle hän vuodattaa muisteloitaan ja kertoo väliin erikoisia tarinoita pitkän elämänsä aikana kohtaamistaan ihmisistä ja eläimistä.

Tarinoiden kertominen ja orgiat ovat viihdykkeenä näillä rikkailla ikinuorilla, joita kaikki arkipäiväinen maailmanmeno lähinnä tympäisee. Sukupolvia katoaa eikä heistä jaksa niin kiinnostua. Kertojalla on ollut elämässään yksi todellinen rakkaus, Leonora, joka taisteli sodassa kapinallisten puolella. Kertoja itse osallistui myös Kansanrintaman taistoon pankkeja ja valtiota vastaan, vaikka salaa olikin yksi rikkaista hyötyjistä. Lopulta salaisuus ja ristiriita kävi niin raskaaksi kantaa, että hän päätti häipyä ja valita ikuisen elämän. Leonoran silmät ja sisällissodan yksityiskohdat vaan pysyvät muistissa, vaikka muuten on vaikeaa muistaa satojen vuosien takaisia.

Kertoja muistelee elämää ennen sisällissotaa, sen aikana ja sen jälkeen. Muistelujen lomassa on novellimaisia tarinoita, jotka limittyvät muuhun kokonaisuuteen. Colling Nielsen kuvaa kiinnostavasti todellista rahoitus- ja talouskriisiä, jotka kirjassa johtavat hyvinvointivaltion murenemiseen ja kärjistyvät kapinaan ja sisällissotaan. Yksi iso tekijä on asuntojen hintojen romahtaminen. Ihmiset jäävät asuntojensa vangeiksi ja valtavan tarjonnan kahmivat kiinalaiset sijoittajat. Halpaa työvoimaa tuodaan Intiasta ja Itä-Euroopasta, mutta se johtaa vain sosiaalisiin ongelmiin. Kansalaisten luottamus pankkeja ja valtiota kohtaan murenee ja 70 vuotta rauhassa elänyt Tanska lipuu vähitellen kaaokseen ja väkivallan kierteeseen. Vaikka kehityskulut ovat Tanskan kontekstissa ehkä liioiteltuja, vastaavia tapahtumaketjuja on nähtävissä eri puolilla maailmaa tänäkin päivänä. Colling Nielsenin apokalyptiset spekulaatiot eivät siis ole aivan tuulesta temmattuja.

Kirjamessuilla Colling Nielsen puhui pitkään miten häntä kiinnostaa ihmisten kyky pahuuteen, se miten sotatilanteessa tavalliset ihmiset kykenevät tekemään toisilleen mitä karmeimpia asioita. Kaiken tämän jälkeen hän ja kustantajan edustaja molemmat vakuuttivat kirjan olevan todella hauska, mikä tietysti kuulosti tässä karmeuksien kontekstissa erikoiselta väitteeltä. Kirjailija myös sanoi haluavansa kirjoittaa aikuisille satuja. Nämä ristiriitaisuudet herättivät kiinnostukseni. Täytyy sanoa, että huumori ei aivan minulle avautunut. En jaksanut nauraa esimerkiksi sadistiselle eläimiään kiduttavalle talonpojalle tai tarinalle, jossa juutalaisperhe piilottelee kaksi vuotta erään naisen pyllyssä. Olen yleensä mustan huumorin ystävä enkä kaihda vakavien asioiden käsittelyä huumorin avulla, mutta nämä irvokkaat ja usein puistattavat jutut saivat minusta kaivettua jonkun tosikkomaisuuden esiin. Toisaalta tarinoissa oli jotain selittämätöntä vetovoimaa, kaikessa arvaamattomuudessaan ne pakottivat lukemaan vielä yhden ja yhden lisää. Jäin siis hyvin ristiriitaisiin tunteisiin tämän romaanin kohdalla ja kehotankin ennakkoluulottomasti hyppäämään tämän hurjan ja surrealistisen tarinan kelkkaan.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 23 – Kirjan nimessä on jokin maa.

Kaspar Colling Nielsen: Tanskan sisällissota 2018-24
Den Danske Borgerkrig 2018-24 (2013),
suom. Katriina Huttunen
Aula & Co 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat

Sinua voisi myös kiinnostaa

Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Piia Leino: Taivas

Kim Leine: Kuilu

Seuraa Kirjaluotsia

Aula & Co helmethaaste Kaspar Colling Nielsen Tanska Tanskan sisällisota 2018-24