menu Menu
Elämyksiä Kansallisteatterissa: Lemminkäinen ja Julia & Romeo Edellinen Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja Seuraava

Akselin pitäisi jo aloittaa raporttinsa, mutta hänen päänsä on sumua. On mahdotonta kuvitella, mihin himo voitaisiin nykypäivänä kanavoida. Hylkäisivätkö naiset Taivaan ja hyökkäisivät kaupungille etsimään uusia vaatteita ja kenkiä? Vaatisivatko he aviomiehiä, monikerroksisia kermakakkuja ja vitivalkoisia mekkoja? Tappaisivatko miehet toisiaan?

Mitä hän itse tekisi? Haluaisiko hän paritella tai tappaa, kahmia valtaa henkensä kaupalla?

Akseli uskoo tietävänsä yhden seurauksen: Hän saattaisi poistua asunnostaan, ja jos hän poistuisi, voisi joku muukin poistua. Kaduille tulvisi valtava määrä ihmisiä, joiden ei tarvinnut olla siellä. He tekisivät jotain, mutta Akseli ei osaa kuvitella, mitä.

Elämme todella otollista aikaa dystopioille ja Piia Leino on tarttunut hetkeen tuoreella romaanillaan Taivas. Teos voitti vuoden 2016 Maailman laita -romaanikilpailun. Se on todentuntuinen dystooppinen kuvaus vuoden 2058 Helsingistä. Leino ottaa lähtökohdakseen omassa ajassamme orastavat kauhuskenaariot – äärioikeistolaisten nousun, kansallisvaltioiden vahvistumisen, ilmastonmuutoksen, pakolaiskriisin –  ja uskaltaa viedä kehityskulun niin pitkälle, että lopputulos on suorastaan kylmäävä. Jotain toivoa sentään orastaa kahden rakastavaisen muodossa.

Helsinki on täysin eristetty muusta maasta ja maailmasta. Ihmiset ovat lamaantuneita ja menettäneet elinvoimansa ja intohimonsa. Lapsia ei enää synny. Valon kaupunkia hallitsee nimetön ja kasvoton joukko äärioikeistolaisia ja nahkapäät vartioivat kaduilla pistimineen. Helsingissä elää vain kantasuomalaisia, muut on joko karkotettu tai murhattu. Sisällisodan jälkeinen Helsinki on karu paikka, jossa ihmiset pysyttelevät enimmäkseen sisällä omissa oloissaan. Ainoa lohtu löytyy Taivaasta, virtuaalitodellisuudesta, jossa vanha maailma näyttäytyy kauniina ja tyynnyttävänä turvapaikkana. Taivasaika on kuin huumetta, jota saa rahaa tai työaikaa vastaan.

Akseli on töissä yliopistolla ja yrittää ponnettomasti selvittää mikä suomalaiset on saanut lamaantumaan. Hän saa esimieheltään vapaat käyttöoikeudet Taivaaseen ja jonkinlaisia pillereitä, jotka elvyttävät elämänhalua. Taivaassa Akseli törmää Iinaan ja huomaa yllätyksekseen haluavansa tavata tämän myös reaalimaailmassa. Vaikka nuoret tulevat aatemaailmaltaan kahtiajakautuneen maan vastakkaisilta puolilta, heidän orastava yhteytensä saattaa olla mahdollisuus herättää nukkuva karhu ja synnyttää uutta toivoa.

Taivas on taiten kirjoitettu, huomion kaappaava ja ajatuksia herättävä teos. Vaikka romaanissa nykyinen kehityskulku on viety äärimmäisyyksiin, vastaaviin merkkeihin ei voi olla törmäämättä kun lukee päivittäisiä uutisia. Dystopiat ovat kollektiivisten pelkojemme pukemista sanoiksi, mutta toimivat samalla muistutuksena siitä, että jotain on tehtävä ennen kuin on liian myöhäistä. Taivas jättää paljon tulkinnanvaraa lukijalle. Moni asia on jätetty ilman selityksiä ja mainitaan kuin ohimennen.  Esimerkiksi New York on tuhoutunut hyökyaallossa, mutta tarkempia yksityiskohtia tai syitä ei anneta. Ehkä ratkaisulla on yritetty välttää genrelle tyypillinen uskottavuusongelma, mutta nyt jäi vaikutelma, ettei hyvää ideaa ole konkretisoitu ihan loppuun asti. Toisaalta pidän siitä, että lukijan mielikuvitukselle annetaan myös tilaa.

Eniten nautin jännittävästä ja vahvatunnelmaisesta Helsingin kuvauksesta. On kutkuttavaa ajatella miten tutut paikat siirtyvät ajassa ja mitä jää jäljelle. Leino on luonut aavemaisen kaupungin, jossa luonto valtaa takaisin anastettua tilaansa ja vanhojen rakennusten rauniot ovat kuin pysäytyskuvia loistavammasta menneisyydestä. Akseli ja Iina seikkailevat ainakin kasvien, eläinten ja pelottavien kerjäläisten asuttamassa Töölön kirjastossa, aikaan pysähtyneessä Luonnontieteelliseessä museossa ja menneitä nauruja kuiskivalla Linnanmäellä. Akseli asuu Hakaniemen torin laidalla ja katselee kerjäläisten ja nahkapäisten vartijoiden jakamaa toria. Olen itse asunut samaisen torin laidalla lukioikäisenä ja muistan kuinka emme kerran uskaltaneet kämppiksen kanssa ulos, kun torilla kokoontui skinheadeja. Näihin kuviin minun oli erityisen helppo uskoa.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 44 – Kirja liittyy johonkin peliin, sillä kirjan kuvaama Taivas on virtuaalitodellisuuspeli.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa kuuntelin Kentin viimeiseksi jääneen levyn Då som nu för alltid, jonka avauskappale Andromeda sopii loistavasti kirjan teemaan ja tunnelmaan. Koska Andromedassa on mukana lapsikuoro, sijoitan levyn kohtaan 50 – Levy, jonka esiintyjinä on lapsia. Kaikki musahaasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Piia Leino: Taivas
S&S 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjasähkökäyrä
Kirsin Book Club
Kujerruksia
Kulttuuri kukoistaa
Kosminen K
Lukupino
Mun kirjaimin
Rakkaudesta kirjoihin


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

dystopia helmethaaste Helsinki Piia Leino S&S Taivas


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämä oli huikean hyvä tulevaisuuskirja. Vaikka kirja kuvasi dystopiaa, joka oli aika synkkä, lopussa oli valonvälähdyksiä myös valoisammasta elämästä.

    1. Oli tosiaan hieno dystopia ja löytyihän sieltä toivoakin. Oli myös kiehtovaa tutkailla omaa kotikaupunkia vähän erilaisesta näkökulmasta.

keyboard_arrow_up