Syksyinen taivas oli tumma ja matala. Joenrannalla ei ollut ketään, vain puut viskoivat oksiaan. Edes tytöt eivät olleet joella. He olivat kylässä valmistautumassa lähtöön. Heidän hengityksensä huurusi, kun he työnsivät auton takakonttiin muovikasseja, joista pilkisti uimalasien reunoja ja pyyhkeiden kulmia. He ahtautuivat sylikkäin autoon. Kyläläiset katsoivat, miten he järjestäytyivät vaivalloisesti niin, että jokainen käsi ja jalka mahtui sisään. Ovet sulkeutuivat. Vaikka auto näytti yhtä hyödyttömältä kuin sammaloituneet kivet, sen moottori heräsi voitokkaasti karjaisten. Sitten se kaasutti pois niin nopeasti kuin pääsi ja ajoi kylien ja peltojen ja metsien ohi sinne, missä joki ilmestyi taas esiin, sotien muistomerkkien ja tehtaiden takaa, pidellen kaupunkia sylissään.

Cristina Sandu: Vesileikit

Cristina Sandun esikoisromaani Valas nimeltä Goliat oli vuoden 2017 parhaimmistoa ja pääsi myös Finlandia-ehdokkaaksi. Kirjasta on jäänyt mieleen vangitsevan kielen lisäksi myös erityisen ruma kansi. Onneksi Sandun uudessa romaanissa Vesileikit kansi on houkuttelevampi. Sivumäärän ei myöskään pitäisi estää tarttumasta kirjaan, sillä tässä pienoisromaanissa on vain 118 sivua. Sen lukee yhdeltä istumalta, mutta mieleen se jää viipyilemään pidemmäksi aikaa. Kuuntelin Sandun haastattelun Helsingin Kirjamessuilla ja keskustelusta innostuneena luin kirjan jo samana iltana. Englannissa nykyään asuva, romanialaisia juuria omaava kirjailija sanoi halunneensa käsitellä juurettomuutta ja vierauden tunteita uudessa kulttuurissa erityisesti naisten kokemana.

Vesileikit kutoo löyhästi yhteen kuuden naisen tarinat. Nämä naiset kasvavat kahden joen väliin jäävällä maapalalla, joka ei kuulu mihinkään valtioon. Jossain päin Itä-Eurooppaa kuitenkin ollaan. Uidessaan joessa tytöt kelluvat kahden maailman välissä ja unelmoivat uusista aluista jossain muualla. Nerokkaan suunnitelman turvin he aloittavat kunnianhimoisen treeniohjelman saadakseen lipun vapauteen. Kuudessa novellimaisessa tarinassa tutustutaan väläykseen näiden naisten elämässä vuosia myöhemmin, kun heistä jokainen on sinkoutunut eri puolille maailmaa. Yksinäisiä naisia yhdistää häpeä omista juurista ja tarve peitellä äidinkieltään ja kulttuuriaan.

Voiko ihminen olla täysin maailmankansalainen vai kiskovatko juuret väkisin omaan lokeroonsa? Anita ei halua paljastaa uudessa kotimaassaan tapaamalleen miehelle puhuvansa samaa äidinkieltä, se olisi liian intiimiä. Sandra taas liftaa Ranskassa miehen kyytiin, joka pilkkaa häntä hassusta aksentista. Nina iloitsee opittuaan italiaa kuin paikallinen, mutta hymy hyytyy kun kielitaito paljastaa ympärillä olevien moukkamaisuuden. Joskus olisi parempi olla kuuromykkä. Myös Betty, Paulina ja Lidia kipuilevat tahoillaan taustansa vuoksi.

Sandu onnistuu kertomaan uskomattoman paljon tiiviissä tarinoissaan. Vaikka tilanteet ovat vain lyhyitä välähdyksiä naisten elämästä, rivien välistä välittyy kokonainen eletty elämä, laaja tunneskaala ja haaveet tulevasta. Rivien välejä lukija saa täyttää juuri niin paljon kuin haluaa, ainakaan minua aukkoisuus ei häirinnyt. Hieman kyllä harmitti, että kirja loppui niin pian. Olisin mielelläni viipynyt pidempään tämän mainion kirjan sivuilla.

Cristina Sandu: Vesileikit
Otava 2019
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

Rowan Hisayo Buchanan: Harmless Like You

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Seuraa Kirjaluotsia

Cristina Sandu identiteetti kieli Otava pienoisromaani Vesileikit