Odotin kunnes Christina oli mennyt menojaan. Sitten ponnistin pystyyn ja ojentauduin ottamaan puhelimeni. Kirjoitin viestin: Minä tulen. Sitten heittäydyin taas selälleni.

“Teen sen Aramin vuoksi”, minä sanoin ääneen itsekseni.

Mutta ei se pitänyt paikkaansa. Tein sen itseni vuoksi. Koska lääkäri oli oikeassa. Muiden loukkaaminen tekee kipeää. Se tekee kipeää, koska he sen jälkeen kääntävät selkänsä. Yksin jääminen on pahinta. Sitä minä en halua. Haluan, että Aram tulee takaisin ja on minun rinnallani. Niinpä teen nyt tällä kertaa niin kuin hän tahtoo.

Puhelin piipittää. Hyvä! Minä tulen hakemaan, Aram kirjoittaa. Hän on tulossa. Mitään muuta en tarvitse, ja painan silmäni kiinni. Torkut tappelun sijasta. Lepään ja annan kasvainten ottaa uuden otteen ruumiistani.

Vaivuttuani horteeseen ajattelen, että syöpä on kuin raiskaus. Minut pakotetaan käymään läpi sellaista mitä pelkään eniten. Jokin kammottava ja ei-toivottu tunkeutuu ruumiiseeni ja ottaa sen haltuunsa. Se jättää jälkeensä sotkun, josta ei koskaan pääse eroon. Ajattelen, että hävisin taistelun omasta ruumiistani. Ajattelen, että se taistelu hävittiin luultavasti jo silloin kun synnyin. Taas tyttö, taas pettymys.

Iranilaissyntyisen ja Ruotsissa kasvaneen Golnaz Hashemzadeh Bonden romaani Olimme kerran kertoo viisikymppisestä naisesta, joka saa kuulla sairastavansa pitkälle edennyttä parantumatonta syöpää ja joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa. Nahid on 30 vuotta sitten paennut Iranista islamilaista vallankumousta karkuun Ruotsiin miehensä Mahoodin ja pienen tyttärensä Aramin kanssa. Mies on kuollut Ruotsissa äkilliseen sairauteen, mutta kaikki Iraniin jääneet sukulaiset ovat edelleen elossa eikä heiltä heru ymmärrystä perheen salassa tehdylle paolle. Myös Nahidia painaa häpeä omista valinnoistaan kohtalokkaina hetkinä kotona Iranissa. Uuden elämän rakentaminen uudessa maassa ei sekään ole ollut helppoa. Nahid onkin raivoissaan kuullessaan, että hänellä on ehkä puoli vuotta elinaikaa. Onko kaikki vaivannäkö uuden elämän rakentamiseksi ollut täysin turhaa?

Olimme kerran on virkistävällä tavalla erilainen maahanmuuttoa ja pakolaisuutta käsittelevä romaani. Nahid ei ole se tyypillinen sortoa ja väkivaltaa kokenut uhri, joka raskaan ja dramaattisen paon lopuksi selviää täpärästi uuteen kukoistukseen ja tekee sovinnon menneisyytensä kanssa. Nahid ei ole mikään sankari tai varauksetonta empatiaa osakseen saava altavastaaja. Hän ei oikeastaan ole mikään mukava ihminen. Hän on katkera, itsekeskeinen ja kiukutteleva – ja täynnä raivoa. Suhde ainoaan tyttäreen Aramiin on riitojen ja väärinymmärrysten sävyttämä, mutta nyt tyttären pitäisi antaa kaikki aikansa ja huomionsa sairaalle äidille. Ihmeen hyvin Aram jaksaakin äitinsä tuittupäisyyttä. Myös romaanin minäkerronnan tyyli vahvistaa kuvaa päähenkilön äkkijyrkästä persoonasta. Lyhyillä peruslauseilla Nahid töksäyttelee totuuksiaan ympäröivästä maailmasta ja omasta epäreilusta tilanteestaan.

Takaumat 70-luvun Iranista ja vallankumouksen raakuuksista luovat väkevän kontrastin nykypäivän juhannuksenviettoon Ruotsissa. Marxilaisiin radikaaleihin kuuluneen ja väkivaltaista vallankumousta paenneen Nahidin ja turvallisessa Ruotsissa kasvaneen Aramin maailmat ovat hyvin kaukana toisistaan, mikä entisestään vaikeuttaa äidin ja tyttären välejä. Romaanissa on vain parisataa sivua, mutta niihin mahtuu monta isoa teemaa: vallankumousta, pakolaisuutta, juurettomuutta, uskontoa, naisten asemaa, perheväkivaltaa, vaikeita ihmissuhteita, surua, katkeruutta, luopumista ja kuolemaa. Romaani on kiivas ja tunteikas, mutta ei imelällä tai pateettisella tavalla. Väkevä kerronta kietoo lukijan vastustamattomasti pauloihinsa. Nahid on selvinnyt monesta vastoinkäymisestä ja taistelusta, mutta syövän edessä hänkin on lopulta aseeton.

Golnaz Hashemzadeh Bonde on yksi tämän vuoden Helsinki Lit -vieraista. Perjantaina 25.5. Savoy-teatterin lavalla hänen kanssaan keskustelee Jani Toivola. Luin tänä keväänä Toivolan omaelämäkerrallisen kirjan Musta tulee isona valkoinen, joka välittää humaanilla ja elämänmyönteisellä tavalla millaista on rakentaa omaa identiteettiä tilanteessa, jossa tahtomattaan erottuu joukosta. Toivolan uusin, vanhemmuutta käsittelevä Kirja tytölleni, odottaa lukulistallani. Aion kuunnella sen äänikirjana Toivolan itsensä lukemana. Toivolan ja Bonden keskustelusta Helsinki Litissä tulee varmasti kiinnostava.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 39 – Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa kuuntelin ruotsalais-iranilaisen Lalehin albumin Sjung. Löysin tämän levyn täysin tämän kirjan vuoksi. Kirjassa Aram vie äitinsä puoliväkisin konserttiin, jossa esiintyy Laleh-niminen artisti. Luulin, että kyse oli kirjailijan keksimästä artistista, mutta kokeilin silti hakea Spotifysta nimellä Laleh. Yllättäen löysinkin Lalehin ja kirjassa mainitun kappaleen Some Die Young, joka löytyy tältä vuonna 2012 julkaistulta levyltä. Pidin tästä levystä todella paljon ja ruotsiksi, englanniksi ja persiaksi laulavan Lalehin löytyminen oli niin iloinen yllätys, että sijoitan levyn haastekohtaan 33 – Musiikkia, joka tekee sinut iloiseksi. Kaikki haasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Det var vi (2017),
suom. Jaana Nikula
Otava 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjasähkökäyrä
Kirjavinkit
Kirsin Book Club
Leena Lumi
Lukutuulia
Nannan kirjakimara
Reader, why did I marry him?

#helsinkilit #helsinkilit2018 Golnaz Hashemzadeh Bonde helmethaaste Iran maahanmuutto Olimme kerran Otava sairaus syöpä