menu Menu
Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt
Erpenbeck Jenny, Käännöskirjallisuus, Saksa, Tammi 19/06/2019 2 kommenttia
Pikaluotsaus: Kolme ranskalaista romaania kolmella kielellä Edellinen Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen Seuraava

Täysinpalvellut professori kuulee päivän aikana niin monia asioita ensimmäistä kertaa eläessään, että hänestä tuntuu kuin olisi jälleen tullut lapseksi, ja äkkiä hän ymmärtää, että Oranienplatz ei ole ainoastaan paikka, jonka kuuluisa puutarha-arkkitehti Lenné 1800-luvulla suunnitteli, ei ainoastaan paikka, jossa vanha nainen ulkoilutti päivittäin koiraansa, tai jonka puistonpenkillä nuori neito suuteli ensimmäisen kerran poikaystäväänsä. Paimentolaisten kanssa varttunut nuorukainen asui puolitoista vuotta Oranienplatzilla, ja hänelle aukio on ainoastaan yksi välietappi pitkän matkan varrella, tilapäinen paikka, josta matka jatkuu seuraavaan tilapäiseen paikkaan. Kun hökkeleitä purettiin, mikä sinällään oli Berliinin sisäministerin puolelta pelkkä poliittinen temppu, nuorukainen muisteli elämäänsä aavikolla.

Richardin mieleen juolahtaa, kuinka hän oli aikoinaan eteläisessä Itävallassa osallistunut seminaariin ja sen aikana kävellyt wieniläisen kollegan kanssa viiniköynnösten välissä, ja kuinka kollega oli yhtäkkiä pysähtynyt, vetänyt syvään henkeä ja kysynyt, haistoiko Richard saman: Sirocco-tuuli puhalsi Alppien yli aina Afrikasta asti ja lennätti toisinaan mukanaan aavikon hiekkaa. Ja toden totta, viininlehdillä näkyi hienoa, punertavaa, Afrikasta peräisin olevaa pölyä. Richard oli pyyhkäissyt sormellaan lehteä ja huomannut, kuinka tämä pieni ele vinksautti hänen näkökulmansa ja mittakaavansa äkkiä aivan eri asentoon. Nyt on samanlainen tilanne kuin silloin, kun hän muisti, että yhden henkilön katse oli aivan yhtä hyvä kuin toisenkin. Näkemisessä ei ollut oikeaa eikä väärää.

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt

Saksalaiskirjailija Jenny Erpenbeckilta on aiemmin suomennettu esikoisteos Vanhan lapsen tarina (suom. Mari Janatuinen) ja romaani Kodin ikävä (suom. Helen Moster). Molemmat kirjat on julkaistu vuonna 2011 Avain-kustantamon toimesta. Nyt Erpenbeck on päässyt uusimmalla romaanillaan osaksi Tammen Keltaista kirjastoa, eikä syyttä. Mennä, meni, mennyt on puhutteleva, ajankohtainen ja kirjallisesti kiehtova teos. Euroopan pakolaiskriisiä yhden saksalaismiehen näkökulmasta käsittelevä romaani on ilmestymisvuonnaan 2015 ollut todella ajassa kiinni ja on sitä toki edelleen.

Romaanin päähenkilö on hiljattain eläkkeelle jäänyt klassisten kielten professori nimeltään Richard. Richardin vaimo on kuollut ja rakastaja hylännyt eikä miespolo oikein tiedä mitä tekisi kaikella ajalla, jonka töistä poisjäänti on hänelle langettanut. Edes uimaan tai soutelemaan ei pääse, kun lähijärveen hukkuneen miehen ruumista ei ole vielä löydetty. Joutilaassa olotilassaan Richard sattuu kiinnittämään huomiota Berliinin Oranienplatzilla majaileviin pakolaisiin ja päättää ottaa selvää heidän tarinoistaan. Tekaistun tutkimuksen varjolla hän pääsee haastattelemaan näitä lähinnä eri puolilta Afrikkaa saapuneita miehiä. Miesten kovien elämäntarinoiden lisäksi Richardille avautuvat eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan kiemurat kaikessa joustamattomuudessaan. Vähitellen hän siirtyy uteliaasta sivustaseuraajasta aktiiviseksi toimijaksi.

Nähdyksi ja kohdatuksi tulemisen tarve on yhteistä kaikille ihmisille, mutta erityisen tärkeää se on näille yhteiskunnan laitamille sysätyille, jotka kelluvat jatkuvassa epätietoisuuden tilassa oman tulevaisuutensa suhteen. Rinnastamalla Richardin arkitodellisuuden pakolaisten tilanteen kanssa, Erpenbeck alleviivaa rajusti sitä eriarvoisuutta joka maailmaamme kalvaa. Yliopistoprofessori Richard osoittaa täyden tietämättömyytensä ja stereotypioita vilisevän ajattelutapansa haastatellessaan näitä miehiä, mutta vähitellen joutuu myös kysymään itseltään vaikeita kysymyksiä. Kysymyksiä, jotka muuttuvat yhä konkreettisemmiksi: ostaisiko päältä ajettavan ruohonleikkurin vai samalla hinnalla maapläntin Nigeristä, jolla takaa toimeentulon hänen uuden ystävänsä koko perheelle? Tutustuessaan miesten traagisiin tarinoihin ja nähdessään yhteiskunnan riittämättömät keinot heidän auttamisekseen, Richard tuntee velvollisuudekseen tehdä jotain. Lopulta hän saa innostettua myös osan ystävistään mukaan talkoisiin.

Erpenbeck ei ole onneksi tehnyt Richardista mitään täydellisen puhtoista sankaria, vaan hänestä löytyy monia puolia. Richardin menneisyys Itä-Saksassa jää hieman hämärän peittoon, mutta tavallaan Richard on itsekin muukalainen omassa maassaan. Uskoton aviomies hän on ainakin ollut ja ihan viimeisillä sivuilla paljastuu todellinen häpeäpilkku miehen elämästä. Nuo viimeiset sivut saivat minut hieman hämmennyksiin. En tiedä, mitä Erpenbeck tuolla paljastuksella haluaa kertoa. Voittopuolisesti Richardista piirtyy kuitenkin sympaattinen kuva pedanttina ja antiikin maailmaan uppoutuneena professorina. Hänen rinnallaan oli miellyttävä kulkea ja altistaa samalla itsensäkin koskettaville tarinoille ja vaikeille pohdinnoille.

Juurettomuus, pakolaisuus, maahanmuutto. Nämä ovat teemoja, joista olen viime aikoina lukenut useampiakin erinomaisia kirjoja. Syyrian palestiinalaisen pianistin Aeham Ahmadin muistelmateos The Pianist of Yarmouk on yhden ihmisen näkökulma Syyrian sotaan ja vuoden 2015 pakolaiskriisiin. Algerialaisten juurettomuudesta ja integroitumisen vaikeuksista Ranskassa kertoo Alice Zeniterin romaani Unohtamisen taito. Hassan Blasimin romaani Allah99 valottaa irakilaista todellisuutta Suomen näkövinkkelistä ja koostuu Erpenbeckin kirjan tapaan haastattelun avulla saaduista eri ihmisten tarinoista. Blasimin kirjasta kirjoitan pian blogiin lisää. Nämä kaikki mainitut kirjat tarjoavat tärkeitä ja avartavia näkökulmia sen lisäksi että ovat kerronnaltaan vahvoja lukuelämyksiä.

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt
Gehen, ging, gegangen (2015),
suom. Jukka-Pekka Pajunen
Tammi 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjareppu
Kirsin Book Club
Mummo matkalla

Jenny Erpenbeck maahanmuutto Mennä meni mennyt pakolaisuus Saksa


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Hienosti avaava postaus tästä mainiosta teoksesta! Kiitos myös edellisten osien maininnasta, menivät varaukseen.
    Nähdyksi ja kohdatuksi tulemisen tarve on yhteistä… Tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja, jotka odottavat ja vaativat ratkaisuaan. Erityisen onnistuneena pidin minäkin Richardin persoonan luontia, ei kiiltokuvamaista vaan sisältäpäin ihmisenä ihmiselle luotuna. Monine kysymysmerkkeineen se sai tarkistamaan ja mietiskelemään omia mahdollisia vastauksia. Vuoden parhaimmistoa:)

    1. Kiitos, tuskailin tämän postauksen kanssa pitkään kun kirjan lukemisesta oli ehtinyt kulua jo aikaa. Kiva, jos jutusta sai jotain irti 🙂
      Minullekin tämä kirja oli yksi vuoden parhaita ja siksikin harmitti, kun en saanut tuntemuksiani puettua sanoiksi niin kuin olisin halunnut. Hehkutetaan siis tässä lisää: ehdottomasti lukemisen arvoinen teos jokaiselle, joka yhdistää itsensä kategoriaan ”ihminen” 😉

keyboard_arrow_up