menu Menu
David Grossman: Hevonen meni baariin
Grossman David, Israel, Käännöskirjallisuus, Otava 18/10/2018 2 kommenttia
Helsingin Kirjamessut - lippuarvonta ja vinkki joka päivälle Edellinen Rachel Cusk: Ääriviivat Seuraava

“Hetkinen, odottakaa, hiljaa! Kaikki seis ja aloitetaan alusta. Aloitetaan koko ilta tyhjästä! Koko juttu oli virhe! Delete! Backspace! Ei kyse ole siitä, etteikö teille olisi mennyt perille – te olette mahtavia. Ei se teistä johdu, minusta se johtuu. En tajunnut, millainen tilaisuus minulle on annettu. Herra jumala…” Hän pitelee päätään molemmin käsin. “Te ette usko, mitä täällä tulee tapahtumaan tänä iltana, Netanya! Oi Netanya, sinä timantti kaupunkien joukossa, te onnellisista onnellisin yleisö. Teille suodaan täällä tänä iltana ihme. Te olette voittaneet pääpalkinnon!” Hän puhuu yleisölle, mutta hänen silmänsä sohivat minua, yrittävät kertoa minulle jotain kiireellistä, jotain niin mutkikasta, ettei se katseella välity.

Israelilaisen David Grossmanin romaani Hevonen meni baariin voitti vuoden 2017 kansainvälisen Booker-palkinnon. Arto Schroderus on suomentanut kirjan englanninkielisen käännöksen pohjalta ja käyttänyt apuna myös ruotsinkielistä käännöstä. Pakostakin miettii, mitä on kadonnut matkan varrella. Schroderus suoriutuu vaikeasta tehtävästään kuitenkin mainiosti. Ottaa silti aikansa päästä tämän erikoisen kirjan imuun, se tapahtuu joskus puolenvälin paikkeilla ja sitten se onkin jouhevaa [sic] menoa loppuun saakka.

Kälyisen komediaklubin hämärässä katsomossa istuu keski-ikäinen mies, arvostettu tuomari. Israelilaisessa pikkukaupungissa pidettävälle standup-keikalle hänet on kutsunut illan esiintyjä, lapsuudenystävä, jota hän hädin tuskin muistaa. Koko esityksen ajan tuomari ihmettelee, miksi tämä riutuneen oloinen koomikko suorastaan rukoili hänen tulevan paikalle. Miehen esitys kirvoittaa yleisöstä monet naurut, mutta myös toisenlaisia reaktioita. Hyvin ilkeällä ja henkilökohtaisuuksiin menevällä tyylillä koomikko poimii katsomosta pilkan kohteita ja väliin moukaroi itseään suoraan kasvoihin – ihan kirjaimellisesti. Osa yleisöstä protestoi häipymällä, kunnes paikalla on enää kourallinen ihmisiä. He saavat todistaa surullisen koomikon täydellistä murenemista, kun vitsien kavalkadi muuttuukin traagiseksi tositarinaksi miehen lapsuudesta.

Ennakkotietojeni pohjalta osasin odottaa poliittisesti epäkorrektia komiikkaa – tyyliin Paul Beattyn The Sellout – mutta Grossmanin sävy onkin kaikkea muuta kuin hauska. Suomennoksen takakannessa on lainaus Financial Timesin arviosta, jossa sanotaan Grossmanin kirjoittavan äärimmäisen hauskaa tekstiä. Onkohan kyseisen arvion kirjoittanut lukenut koko kirjaa? Onhan toki kyse standupista, mutta muutamaa hörähdystä lukuun ottamatta Dovalehin keikka ja samalla kirjan tunnelma pysyy lähinnä piinaavan ja surullisen välimaastossa. Sekavan keikan vitseistä moni jää jopa kesken, kuten vitsi, jonka mukaan kirja on saanut nimensä.

Koomikon lapsuustarina on sen sijaan koskettava ja traaginen tapahtumakulku avautuu vähä vähältä jännitettä kasvattaen. Joukosta erottuvaa poikaa kiusataan koulussa, eikä hakkaamiselta välty edes kotona. Holokaustista selvinneiden vanhempien raskas elämä purkautuu ankaruutena ja koulussa Dovalehin hakkaaminen on jo lähes perinne. Poika keksii erikoisen selviytymiskeinon: käsillä kävelyn. Kuka nyt hakkaisi poikaa, joka kävelee käsillään? Tarinaa kuuntelevalle tuomarille kaikki tulee yllätyksenä. Hän tunsi aikoinaan iloisen, pelleilevän Dovalehin, jonka kepeä optimismi teki häneen vaikutuksen. Miellyttämisen halu on ollut vahva jo silloin ja peittänyt alleen kaiken kipeän, ja sillä tiellä surullinen koomikko on edelleen. Nyt on kuitenkin tullut aika paljastaa se järkyttävä valinta, jonka eteen hänet 14-vuotiaana laitettiin.

Dovalehin ja kertojana toimivan tuomarin välinen side on loppujen lopuksi yllättävän heppoinen. Odotin, että tuomarilla olisi ollut suurempi rooli Dovalehin lapsuustapahtumissa ja erityisesti siinä päivässä, johon tarina huipentuu. Itse tuomarikin tuntuu odottavan jotain itseensä liittyvää häpeällistä paljastusta ja epäilee onko hänet ja muut paikallaolijat houkuteltu koomikon huolella rakentamaan ansaan. Yleisössä on nimittäin tuomarin lisäksi ainakin yksi Dovalehin lapsena tuntenut. Tuomarin häpeä tuntuu kuitenkin liittyvän vain siihen, ettei hän tajunnut Dovalehin tilannetta ja osannut olla tukena silloin. Se on tietysti traagista, mutta myös ymmärrettävää – olivathan he vain teinipoikia ja ankarassa ympäristössä molemmat. Lapsuuden tapahtumat eskaloituvat nimittäin leirillä, jossa israelilaisnuorille opetetaan sotilastaitoja.

Hevonen meni baariin on hämmentävä ja alkukankeuden jälkeen lukijaa tiukassa pihtiotteessa pitävä romaani. Ehkä joku voi löytää siitä hauskuuttakin, mutta minulle siitä jää mieleen kuva surullisesta klovnista, joka yrittää hauskuuttamalla ansaita paikkansa maailmassa, tulla muiden silmien edessä hyväksytyksi ja rakastetuksi. En saa mielestäni pientä kaltoin kohdeltua poikaa, joka hämmennyksissään kävelee ylösalaisin sotilaan perässä ja yrittää ymmärtää kenen hautajaisiin häntä on tultu hakemaan.

David Grossman: Hevonen meni baariin

David Grossman: Hevonen meni baariin
Sus echad nichnas lebar (2014),
suom. Arto Schroderus Jessica Cohenin englanninkielisestä käännöksestä A Horse Walks into a Bar (2017)
Otava 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Mummo matkalla

Booker David Grossman Hevonen meni baariin Israel Otava


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Positiivisesti erikoinen teos! Tämä standup ei todellakaan hauskuuttanut, vaan tuo ihmisen hyväksytyksi tulemisen pakottava tarve miellyttämishaluineen ja häpeä viilsivät.
    Grossman onnistuu laadukkaalla kerronnallaan välittämään nuo tunnetilat lukijansa ihon alle. Minulle jäi ristiriitainen, mutta ehdottomasti plussan puolelle kallistuva lukujälki; kuin tuo keskenjäänyt vitsinpoikanen hevonesesta, joka meni baariin…

    1. Tämä kirja oli tosiaan hyvin erilainen kuin saattoi olettaa, varsinkin tuon takakannen “Äärimmäisen hauskaa tekstiä” sitaatin perusteella. Minullekin jäi ristiriitainen olo, mutta hyvällä tavalla. Kirjailija onnistui hämmentämään ajatuksia herättäen. Mietin saisiko kirjasta enemmän irti jos tuntisi juutalaista kulttuuria ja Israelin tilannetta paremmin. Varmasti jäi paljon kulttuurisia viittauksia ymmärtämättä.

keyboard_arrow_up