Voi luoja, taas se alkoi. Äänet päässä. Loputtomat yksinpuhelut. Kammottava puheenpälpätys, jota hän ei voinut hillitä. Hän kumosi kurkkuunsa lasillisen punaviiniä yhtä suurella antaumuksella kuin Peter O’Toolen tulkitsema Arabian Lawrence joi lasillisen limonadia näännyttävän aavikonylityksen jälkeen. “Akaba on meidän”, hän sanoi tuijottaen mielipuolisesti etäisyyteen ja kohotellen merkitsevästi kulmiaan.

“Kiinnostaisiko herraa jälkiruoka?”

Vihdoinkin oikea ihminen, jolla oli esittää oikea kysymys, olkoonkin että se kuulosti hivenen omalaatuiselta. Millä tavalla jälkiruoan oletettiin “kiinnostavan” häntä? Pitäsikö sitä käydä katsomassa sunnuntaisin? Tai lähettää sille joulukortti? Vai pitäisikö hänen syöttää sitä?

“Joo”, Patrick sanoi ja väläytti hurjistuneen hymyn, “yksi crème brûlée.”

Edward St Aubyn on tähän mennessä ollut Suomessa melko tuntematon nimi. Hänen vahvasti omaelämäkerrallisen romaanisarjansa pohjalta on alkamassa HBO:n minisarja, jota tähdittää Benedict Cumberbatch, ja sen siivittämänä romaanit saadaan viimein myös suomeksi. Brittiläisen yläluokan moraalittomasta ökyelämästä kertova kirjasarja julkaistaan suomeksi kahtena niteenä. Nyt julkaistu Loistava menneisyys sisältää Patrick Melrosen tarinoista kolme ensimmäistä, jotka on suomeksi nimetty Mitäs pienistä, Ikävä juttu ja Toivon mukaan. Toinen nide julkaistaan syyskuussa nimellä Toivoa sopii. Kirjasarja julkaistiin englanniksi vuosina 1992–2012.

Ensimmäisessä romaanissa vietetään tavallista, ikävystyttävää, holtitonta tai traagista kesäpäivää Melrosen perheen tilalla Ranskassa – määre riippuu siitä, kenen näkökulmasta päivää katselee. Täysin huoleton se ei taida olla kenellekään. Traagisin se on kuitenkin perheen pojalle Patrickille, joka joutuu isänsä Davidin raiskaamaksi. Davidin päivä jatkuu tilanteen jälkeen business as usual, eli valmistautumalla illallisvieraiden tuloon nauttimalla oopiumia ja erinomaista Romanée-Contia. Siinä lammasvarrasta nauttiessaan Davidia hieman nakertaa tuliko mentyä liian pitkälle pojan kanssa: “Homoseksuaalisella ja pedofiilisellä insestillä kerskumiseen ei välttämättä suhtauduttaisi suopeasti edes ratsuväen ja kuninkaallisen vartioston klubilla. Kenelle hän voisi kertoa, että oli raiskannut viisivuotiaan poikansa?” Patrickin äiti, alkoholin ja pillereiden suurkuluttaja Eleanor, on sillä aikaa hurvittelemassa huvipuistossa, johon Patrick on aina halunnut mennä. Illalliskutsujen aikana Eleanor melkein käy lohduttamassa poikaansa, mutta kääntyy takaisin miehensä käskystä. Näissä piireissä kasvatuksen tavoitteena on, että “aikanaan lapsi voi todeta: jos minä selvisin siitä, selviän mistä tahansa.”

Toinen romaani Ikävä juttu sijoittuu 1980-luvun New Yorkiin. Patrick on parikymppinen ja menossa noutamaan vihaamansa isän maallisia jäännöksiä. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin, mistä saisi seuraavan fiksin. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni. Tämä osa sisältää niin paljon huumeiden piikitystä, että lukijaakin heikottaa. Nuoren miehen itsetuhoista sekoilua on paikoin raskasta lukea, mutta Patrickin huumehöyryiset roolileikit ja selvempien hetkien kristallinkirkas huumori pitävät lukijan liimautuneena sivuille. Piikittelyä on siis runsaasti, sekä huumeiden että sarkastisten heittojen saralla.

Aubyn esittelee joukon puistattavia egotrippailevia snobeja, jotka kilpaa herjaavat toisiaan selän takana aina tilaisuuden tullen. Ja niitä tilaisuuksiahan tulee, kun monen päätoiminen työ tuntuu olevan fasaanien ampuminen, yksityisklubeilla hengailu ja seurapiirikutsuille osallistuminen. Viimeisessä romaanissa ollaan tällaisilla kutsuilla Englannin maaseudulla. Kutsujen järjestäjänä toimii samainen Bridget, joka ensimmäisessä osassa esiteltiin villinä ja vapaana tytönhupakkona. Nyt hän on seurapiirikuningatar, jonka kutsuille on osallistumassa peräti prinsessa Margaret. Huumeet taakseen jättänyt Patrick on myös kutsuttujen joukossa. Hänellä riittää hupia seuratessa snobien koketeerausta ja selkäänpuukotusrituaaleja, mutta hänelle päivä on myös monella tapaa terapeuttinen. Hän paljastaa entiselle narkkariystävälleen millaista häpeää on kantanut koko elämänsä ja sen ääneen sanominen avaa myös mahdollisuuden jonkinlaiselle sovitukselle. Tärkeä on myös keskustelu amerikkalaisen Annen kanssa, joka oli illallisvieraana myös sinä kohtalokkaana kesäpäivänä 60-luvulla. Anne on muutenkin koko kirjan täyspäisin ja miellyttävin henkilö. Hän on ainoa, joka edes yrittää ottaa lapsen tunteet huomioon. Patrick kiittääkin häntä kohtaamisesta, joka on vaivannut Annea kaikki vuodet: “.. Nuorena riittää, että tapaa ystävällisiä ihmisiä edes joskus. Voisi kuvitella, että sellainen hautautuu kaikkien kauhujen alle, mutta todellisuudessa kohtaamiset ystävällisten ihmisten kanssa vain korostuvat.” 

Kuten kirjasarjan seuraavan niteen nimi lupailee, Toivoa sopii, että Patrick onnistuu karistamaan loistavan mutta paskamaisen menneisyytensä haamut ja onnistuu eheytymisprosessissaan. Jo näiden kirjojen olemassaolo ja kirjailijan elossaolo lupailee positiivista kehityskaarta. Rohkeutta ja rehellisyyttä tältä kirjailijalta ei ainakaan puutu! Aubyn ei säästele ketään, vähiten itseään, käsitellessään häpeällisiä ja kipeitä aiheita. Synkistä ja makaabereista teemoistaan huolimatta kirjan parissa myös viihtyy. Aubyn on ensiluokkainen kirjoittaja ja taitaa etenkin ironian vaikean taidon.

HBO Nordic esittää 14. toukokuuta alkaen Aubynin romaaneihin perustuvan viisiosaisen minisarjan Patrick Melrose. Voi sanoa, että tv-sarjan roolitus on onnistunut täydellisesti ainakin pääosan esittäjän osalta, sillä kirjaa lukiessa näin koko ajan mielessäni Benedict Cumberbatchin huumepöllyisenä mutta aina yhtä välkkynä ja pisteliäänä Patrick Melrosena (alias Edward St Aubynina). Yleensä näin käy vasta sen jälkeen, kun on nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan tai sarjan, ja usein koen ilmiön ärsyttävänä. Tällä kertaa en pitänyt Mr. Cumberbatchin tunkeutumista aivoihini yhtään pahana 😉 En ole kuitenkaan varma, haluanko katsoa tätä kaikkea insesti- ja huumesekoilua ruudulta valmiiksi visualisoituna. Kirjoissa on minulle tarpeeksi.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 3 – Kirja aloittaa sarjan. Tässä kirjassa ovat sarjan osat 1-3, loput kaksi osaa julkaistaan suomennettuna myöhemmin tänä vuonna.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa kuuntelin Radioheadin albumin OK Computer vuodelta 1997. Sijoitan sen kohtaan 1 – Konseptilevy. Albumin teemoja ovat mm. konsumerismi, sosiaalinen erakoituminen ja poliittinen pysähtyneisyys. Albumia nauhoitettiin Englannin maaseudulla vanhassa kartanossa –  juuri sellaisessa, jossa tämän kirjan yläluokkaiset snobit järjestävät juhliaan. Kaikki haasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys,
Patrick Melrosen tarinat I-III
Sisältää alkuteokset Never Mind (1992), Bad News (1992) ja Some Hope (1994),
suom. Markku Päkkilä
2018 Otava
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat
Donna Mobilen kirjat
Lumiomena
Mummo matkalla
Reader, why did I marry him?


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

6 Kommenttia

  1. Katja / Lumiomena says:

    09/05/18 @ 08:26 

    Ihan samoja ajatuksia: kirja (tai kirjat) vei mukanaan, ironia viehätti, pienen Patrickin kohtalo kosketti, huumeiden käyttöä kuvailtiin aika lailla ja jotenkin tulevilta kirjoilta voi odottaa vaikka mitä. Tv-sarjaa en minäkään aio katsoa. On eri asia lukea hurjista asioista kuin katsoa niitä edes fiktiossa.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      09/05/18 @ 10:29 

      Hauska kuulla, että heräsi samoja ajatuksia tästä kirjasta. Cumberbatch on loistovalinta Patrickiksi, hänellä on sopivaa ironiantajua ja herkkyyttä rooliin. Ei se silti saa minua ruudun ääreen, varsinkin kun tuntuu, että nykyään kaikki esitetään niin inhorealistisesti. Ja tästä tarinasta sitä inhorealismia saa ammennettua vaikka millä mitalla..

      Vastaa
  2. Omppu Martin/Readerwhydidimarryhim says:

    09/05/18 @ 10:44 

    Tämä on yliarvostettua valkoisen miehen jorinaa. Olin tätä ennen lukenut osan 4. Patrickin tarinasta ja se oli jotain ihan muuta kuin tämä Loistava menneisyys, jonka toinen osa erityisesti oli varsin puuduttava.

    Aion kyllä ehdottomasti katsoa tv-sarjan ja uskon, että telkkarissa tämä toimii oikein hyvin.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      09/05/18 @ 11:21 

      Kiinnostavaa, että olet lukenut nelososan ensin. Se on ymmärtääkseni se eniten kehuttu ja palkittukin tästä sarjasta. Jään mielenkiinnolla odottamaan, tuleeko vastaavasti minulle pettymys sen kohdalla. Toisaalta, jos se todella on vahvin teos viidestä, on ymmärrettävää että nämä alkuteokset tuntuivat siihen verrattuna turhilta. Voisiko myös olla niin, että Aubyn on saanut purettua henkilökohtaista traumaansa näihin ensimmäisiin ja kypsynyt ihmisenä ja kirjoittajana kahteen viimeiseen osaan mennessä? Nehän ilmeisesti julkaistiin joitain vuosia noita ensimmäisiä myöhemmin. Ehkä message on kirkastunut tuohon mennessä. Minä kyllä “viihdyin” näiden ensimmäistenkin parissa, jos viihtyminen sanana on edes mahdollinen tässä yhteydessä. Enkä nyt edes aio hävetä sitä, että pidin näitä valkoisen miehen jorinoita laadukkaina jorinoina. Kerro sitten, miten Cumberbatch onnistui oikeasti 😉 Katsoin trailerin ja sen perusteella sai kuvan, että sarjassa on painotettu koomisia piirteitä.

      Vastaa
  3. Takkutukka says:

    09/05/18 @ 11:59 

    Pikku-Patrickin tarina viilsi sydäntä. Kiitos ja kunnia mainiostaa lukukokemuksesta kuuluukin St Aubyn kirjalliselle kyvykkyydelle sisäpiiriläisyydestään huolimatta – ja sen vuoksi – tarkastella asioita objektiivisen oloisesti, satiirisestikin aidan takaa! Kerronnallisesti teos on juuri sitä, mitä hyvällä kaunokirjallisuudella ymmärrän. Yksi kevään ykkösteoksista: ravisutteleva, inhottava ja immersoiva. Markku Päkkilältä laatujälkeä!
    Cumberbarch on oiva valinta tv-sarjaan, mutta en myöskään usko haluavani tätä visuaalisena tapittaa…

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      09/05/18 @ 13:03 

      Minä myös vaikutuin Aubynin kyvystä käsitellä asioita yhtä aikaa objektiivisen oloisesti ja silti itseään säästämättä. Hyvä, että mainitsit myös suomennoksen laadun. Tosiaan sujuvaa työtä Päkkilältä. Odotan jo innolla viimeisiä osia 🙂

      Vastaa