menu Menu
Alice Munro: Jupiterin kuut
Käännöskirjallisuus, Kanada, Munro Alice, Novellit, Tammi 25/03/2017 27 kommenttia
Ian McEwan: Pähkinänkuori & Kansallisteatterin Macbeth Edellinen Luontokirjahaaste: Utelias kettu ja muita nisäkkäitä Seuraava

Miten erilaista, Frances ajattelee. Hän ei tiedä mistä se livahtaa hänen ajatuksiinsa ja mitä se tarkoittaa, sillä totta kai kaikki on erilaista, jokainenhan sen näkee, elämä on erilaista. Hän sai rakkautensa, skandaalinsa, miehensä, lapsensa. Mutta sisällään hän tikittää ihan itsenään. Hän on se sama Frances, joka tapasi ennen asua täällä.

Ei sentään ihan sama, varmaan.

Sama silti.

Minusta tulee yhtä vaikea kuin äidistä, kunhan vanhenen, hän ajattelee ja kääntyy innokkaasti tervehtimään jotakuta. Ei sen väliä. Siihen on vielä aikaa.

Novellihaasteeseen ei voi osallistua lukematta nobelisti Alice Munrota. Olen aikaisemmin lukenut Munrolta englanniksi kirjan Dear Life, joka on hänen viimeisin ja kirjailijan mukaan myös viimeiseksi jäävä teoksensa. Se on julkaistu vuonna 2012, jolloin Munro oli jo 81-vuotias. Nyt on viimein saatu suomeksi vuonna 1982 julkaistu Munron neljäs novellikokoelma Jupiterin kuut. Jupiterin kuut on Munron läpimurtoteos, jonka hän on kirjoittanut ollessaan 50-vuotias. Se sisältää yksitoista novellia. Tarkasta ja vivahteikkaasta suomennoksesta vastaa Kristiina Rikman, joka on kääntänyt kaikki Alice Munron suomeksi julkaistut teokset.

Luettuani kokoelman Dear Life kuvasin Munron novelleja sanalla täyteläinen. Sama sana pyörii jälleen mielessäni luettuani Jupiterin kuut. Munron novellit ovat kuin tiivistettyjä romaaneja, joihin mahtuu monta kokonaista elämää. Novelleissa muistellaan usein kriittisiä hetkiä tai valintoja, jotka muuttavat päähenkilön elämän suunnan. Ne eivät välttämättä ole niin mullistavia tapahtuessaan, mutta kauempaa katsottuna merkittäviä risteyskohtia. Novellit kertovat enemmän onnen etsimisestä kuin sen löytämisestä. Ja siitä rakkaudesta, josta järki on kaukana.

Novellissa Levää nainen on toipumassa karille ajautuneesta suhteesta ja viettää iltaa kolmen työmiehen kanssa hiljaisen merenrantakaupungin majatalossa. Hän pohtii millaisia nuo kolme miestä olisivat rakastajina, ja ennen kaikkea, millaista elämä olisi ollut, jos hän olisi jo aikaa sitten nainut jonkun heidän kaltaisensa, esimerkiksi maatilan omistavan Vincentin. Siis jos hän olisi pysynyt siellä missä rakkautta ei joutunut kaitsemaan, sen sijaan että lähti sinne missä se piti luoda tyhjästä, yhä uudelleen, tietämättä koskaan tuottaisivatko ponnistelut tulosta?

Novellissa Onnettomuus musiikinopettajana toimiva Frances tapailee salaa perheellistä opettajakollegaansa Tediä. Kun miehen perhettä kohtaa traaginen onnettomuus, Frances odottaa menettävänsä rakastajansa, mutta sen sijaan Ted päättääkin kaikkien tyrmistykseksi jättää vaimonsa ja avioitua Francesin kanssa. Tässä novellissa oli hauska ja yllättävä lisämauste suomalaiselle lukijalle, sillä Tedin suku oli Pohjois-Ontarion suomalaisia. Tedin sukunimi Makkavala ja Francesin kaivamat tiedot suomalaisugrilaisten heimojen alkuperästä ja ominaispiirteistä huvittivat. Tämä novelli nousi yhdeksi suosikeistani. Se on tyyppiesimerkki Munron tyylistä, jossa pohditaan miten eri tavalla elämä olisi mennyt ilman sitä yhtä ratkaisevaa käännettä.

Pientä epätasaisuutta kokoelmassa on. Osa novelleista jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa, osa katoaa mielestä melkein saman tien. Minulle unohtumattomimpia olivat novellit Levää, Kalkkunasesonki, Onnettomuus, Rouva Cross ja rouva Kidd sekä niminovelli Jupiterin kuut. Novellissa Kalkkunasesonki nainen muistelee ensimmäistä työpaikkaansa 14-vuotiaana suolistajana kalkkunafarmilla. Palvelutaloon sijoittuva Rouva Cross ja rouva Kidd on taas koskettava kuvaus ikääntymisestä ja erilaisten naisten elämänpituisesta ystävyydestä. Niminovellissa Jupiterin kuut nainen pohtii elämäänsä tilanteessa, jossa hänen isänsä odottelee sairaalassa sydänleikkausta.

Novellien mieskuva ei ole kovin mairitteleva. Miehet ovat itsekkäitä, petollisia, turhamaisia, pakkomielteisiä, ylimielisiä, pikkumaisia tai muuten vaan tylsimyksiä. Ja silti nämä naiset tavoittelevat heidän rakkauttaan, vaikka tietäisivät olevansa ikuisia kakkosia, kuten nimihenkilö lyhyessä novellissa Prue. Prue on illallisella pitkäaikaisen mutta satunnaisen rakastajansa Gordonin luona, kun ovikello soi ja joku nainen lyö Gordonia viikonloppulaukullaan. Episodin jälkeen illallinen jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Gordon kertoo rakastavansa laukulla lyönyttä nuorta naista, mutta haluaisi silti mennä Pruen kanssa naimisiin sitten muutaman vuoden päästä, kun rakkaus on ohi. Kätevää..

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 28 – Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan. Tilanne tulee kyllä varmasti pian muuttumaan, sillä Munro-nälkä kasvoi syödessä. Onneksi näitä herkkuja on tarjolla vielä monen kokoelman verran.

Alice Munro: Jupiterin kuut
The Moons of Jupiter (1982), suom. Kristiina Rikman
Tammi 2017
Arvostelukappale

#novellihaaste – 11 novellia

Muissa blogeissa:
Sinisen linnan kirjasto

#novellihaaste Alice Munro Jupiterin kuut Keltainen kirjasto novellikokoelma Tammi


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Luin syksyllä Kalliin elämän enkä saanut otetta. Ehkä syynä oli väärä mielentila ja ajankohta. Novellit tuntuivat jotenkin vanhahtavilta, mutta silti tämä odottaa lukupinossa! Tuskin yhtään modernimpaa on odotettavissa. Tuo missä on viittaus suomalaisiin kuulostaa hauskalta. Toivon että osaan nyt suhtautua Munron kerrontaan myönteisemmin. Novellit ovat ylipäätään olleet kivoja luettavia.

    1. Kallis elämä on kahdeksankymppisen elämänkokemuksella kirjoitettu ja moni novelli sijoittuu menneisyyteen, myös kirjailijan omaan lapsuuteen 30-40-luvuilla, joten vanha aika on kyllä läsnä. Jupiterin kuut taas on kirjoitettu 30 vuotta aikaisemmin, joten tietenkään ihan tätä päivää eivät nämäkään novellit ole.

      Itse en kokenut ainakaan näitä novelleja vanhahtaviksi, vaan kuvasivat mielestäni omaa aikaansa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Tuntui siltä, että monet novellien naiset tekivät ajalleen epätyypillisiä ratkaisuja. Mielestäni Munron teemoissa ja henkilöiden pohdinnoissa on jotain ajatonta, samanlaisia epäonnisia rakkaustarinoita ja vääriä valintoja tapahtuu missä tahansa ajassa.

    1. Varmasti upea kokemus! Novellissa Jupiterin kuut nainen menee planetaarioon ja näkee esityksen Jupiterin kuista. Palatessaan sairaalaan leikkaukseen valmistautuvan isänsä luo, hän keskustelee planeetoista ja kuista isänsä kanssa. Molemmat välttelevät puhumasta siitä, että kohtaaminen saattaa olla viimeinen. Koskettava novelli.

  2. Tämä odottaa jo hyllyssä lukuvuoroaan. Olen lukenut Munrolta kaksi aiemmin suomennettua novellikokoelmaa (Nuoruuden ystävä ja Kallis elämä) ja molemmista pidin todella paljon. Odotukset ovat jo valmiiksi korkealla tämän suhteen.
    Kiitän “epätasaisuusvaroituksesta”!

    1. Ehkä tuo epätasaisuuden tunne voi myös nousta siitä, että luin novelleja liian hotkien. Jos osaisi lukea vaikka yhden päivässä, saisi paremmin pureskeltua. Nyt luin tämän parissa illassa ja vielä toisen kirjan heti putkeen ennen kuin kirjoittelin ajatuksiani auki. Kun kertasin novelleja bloggausta varten, siellä oli pari novellia, joista en muistanut juuri mitään. Eli epätasaisuus voi olla vaan epätasaisen lukijan syytä 😉 Jään mielenkiinnolla odottamaan omia mietteitäsi tästä.

  3. Pitänee yrittää Munroa uudelleen. Jotenkin en päässyt hänen Kallis elämä -kokoelmansa mukaan ollenkaan. Taidokkaasti kirjoitettuja kyllä, mutta jostain syystä jättivät kylmäksi.

    1. Näköjään Munro jakaa mielipiteitä, Riitta tuossa edellä mainitsi samaa tuosta Kallis elämä-kokoelmasta. Minulle se oli ensimmäinen lukemani Munro ja ihastuin kyllä. Mieheni toi sen tuliaisena Kanadasta Victoriassa sijaitsevasta Munro’s Books -kirjakaupasta, jota Alice piti silloisen miehensä kanssa ennen kirjailijan uraansa. Ehkä kirjaan oli tarttunut sieltä jotain taikapölyä 😉

  4. Luin pari vuotta sitten Munrolta novellikokoelman Hyvän naisen rakkaus. En rakastunut siihen, vaikka sillä olikin hetkensä, mutta saatan silti perehtyä hänen tuotantoonsa myöhemmin. Kirjoituksesi sai tämän kokoelman vaikuttamaan kiinnostavalta.

    1. Munrolla noita novelleja riittää, joten varmasti joukossa on sekä hittejä että huteja. Novellit ovat siitä hauskoja, että voi lukea yhden sieltä, toisen täältä. Jos tämä kokoelma tarttuu käteesi joskus, kokeile vaikka joku noista mainitsemistani. Esimerkiksi tuo Onnettomuus Suomi-viittauksineen ?

  5. Olen muistini mukaan kokeillut joskus Munron novelleja mutta jättänyt leikin kesken. Tämä kokoelma kuulostaa kyllä niin mielenkiintoiselta, että aion etsiä sen käsiini. Rakkaus on aiheena aina kiinnostava. Minulla on muuten samanlainen taipumus ahmia novelleja putkeen (samoin runojen kanssa). Jospa sitä joskus oppisi lukemaan vaikka yhden novellin päivässä ja makustelemaan. 🙂

    1. Novellien ja runojen lukeminen vaatisi tosiaan vähän rauhallisemman tahdin. En vaan malta. Ehkä voisi lukea rinnakkain romaania ja novellikokoelmaa. Yksi novelli illassa hitaasti nautiskellen ja lukuhimoon romaania.

  6. Tämä on minulla lukupinossa ja luultavasti aloitan jo tänään. Kaikki muut Munrot olenkin jo lukenut, joten kadehdin sinua, jolla vielä monta lukematonta.

  7. Munroa on niin moni kehunut, että pitäis varmaan joskus kokeilla kunnolla. En ole muuten ihan varma, että olenko sittenkään edes yrittänyt lukea koskaan niitä…. Novellimuoto on kuitenkin periaatteessa ok, että voi sitten lukea kokoelmat vain osittain jos siltä tuntuu.

    1. Kannattaa tutustua. Kuten edellä käynyt ilmi, Munro ei ole kaikkien makuun, mutta sitten tietää omalta kohdalta kun kokeilee. Ompun lanseeraama novellihaaste on myös hyvä syy kokeilla, ja siihenhän riittää, että lukee vain yhden novellin 🙂

  8. En ole Munroa saanut aikaiseksi lukea enkä edes tiedä miksi. Ehkä ei vain ole kiinnostanut tarpeeksi. Tämä Jupiterin kuut voisi olla kyllä minulle soveltuva Munroon tutustumiskirja. Huomaan, etten usein jaksa tätä aikaa, joten plussaa siitä että novellikokoelma on vuodelta 1982. Minulle mahdollinen “vanhahtavuus” on jopa plussaa – ajattelen sitä enemmänkin ajankuvana (ehkä jopa hieman nostalgisesti).

  9. Minusta tuntuu, että kirjoitan joka viikko jonnekin saman kommentin, mutta novelleja pitäisi lukea enemmän. Ilkeääkö edes tunnustaa, että minulla on Munron mentävä aukko yleissivistyksessä.
    Novellikokoelma voisi olla hyvä väylä tutustua tuotantoon.

    1. No kyllähän tuon kehtaa tunnustaa 🙂 Jos sille linjalle lähdetään, kaikilta löytyy erilaisia yleissivistyksen aukkoja, toivottavasti ei sentään ihan mustia aukkoja 😉 Munron kohdalla novellikokoelma on oikeastaan ainoa väylä tutustua tuotantoon, sillä Munron tuotanto koostuu nimenomaan novelleista. Tämä novellikuningatar ei tietääkseni ole muuta formaattia juurikaan harrastanut.

  10. Jaa, saa nähdä enkö onnistu suorittamaan novellihaastetta ilman Munroa ? Luen siihen parhaillaan Jan Forsströmin Eurooppalaisia rakastajia, enkä ole ainakaan vielä hakenut Munroa kirjastosta.

    Olen muutama vuosi sitten lukenut Kallis elämä -kokoelman joka jätti Munrosta sellaisen kiikun kaakun fiiliksen, lukisinko lisää, no ehkä joskus, mutta koska muka, kun aina liikaa kirjoja ja liian vähän aikaa?

    En ole huomannut sitä, että Kalliin elämän on kirjoittanut kahdeksankymppinen. Olisin varmaankin lukenut novelleja hieman eri silmin jos olisin tuon tiedostanut. Ehkä Jupiterin kuut olisikin “hyvä pari” Kalliille elämälle.

    1. Silloin haasteen aloituspostaukseen liittyvässä keskustelussa totesimme, että Munro tulee varmasti olemaan suosittu valinta tässä haasteessa. Varsinkin tämän uuden suomennoksen myötä. Minäkin heti päätin, että ainakin tämän luen. No on tullut luettua paljon muitakin novellikokoelmia ja kiinnostavaa on ollut. Ole sinä erilainen ja tee Munroton haastesuoritus 🙂

      1. Tuossahan olikin haaste haasteen sisällä ?

  11. “Munron teksti on kuin seuraisi kissan kävelyä katetun kahvipöydän päällä.” Näinkin on Alice Munron tyyliä kuvattu. Ulkoisesti ei tapahdu paljon, mutta silti lukija pidättää välillä hengitystään. Minulla on monta Munrota lukematta, tämäkin, mikä on harmi. Muistan sen joka kerta, kun Munro puikahtaa jossakin esiin. Pidän kovasti hänen tavastaan kirjoittaa.

    1. Onpa hienosti kuvattu! Ja niin totta, hänellä on taito pitää lukija hyppysissään, vaikka kuvaakin melko tavanomaista arkista elämää. Minullakin on monet Munrot lukematta ja aionkin tarkoituksella niitä säästellä hetkiin kun kaipaan varmaa laatua 🙂

keyboard_arrow_up