Äiti, sinä et ollut mukana Sallyn ofrendassa. Emme me tarkoituksella jättäneet sinua pois. Itse asiassa me olemme viime kuukausina puhuneet sinusta hyvin lempeästi.

Vuosikaudet sen jälkeen, kun Sally ja minä taas löysimme toisemme, me vatvoimme pakkomielteenomaisesti sinun hulluuttasi ja julmuuttasi. Mutta nyt viime kuukausina.. No, kun ihminen on kuolemaisillaan, on varmaan luonnollista tehdä yhteenvetoa elämästä, siitä mikä on ollut kaunista. Me olemme muistaneet sinun vitsisi ja sinun terävät silmäsi – sinulta ei jäänyt huomaamatta mikään. Sen sinä meille annoit. Katsomisen taidon.

Et kylläkään kuuntelemisen taitoa. Soit meille ehkä viisi minuuttia aikaa kertoa asiamme, ja sitten totesit: “Riittää.”

Roope Lipasti kirjoittaa uusimman Kotivinkin kolumnissa asioista, jotka saavat hänet Hyvälle Mielelle – oikein isoilla alkukirjaimilla. Yksi hänen listaamistaan asioista on Lucia Berlinin novellit. Todellakin! Berlinin novellit saavat minutkin hykertelemään onnesta, vaikka novellien aiheet eivät varsinaisesti iloa pursuakaan. Berlin on vaan niin mainio kirjoittaja, että hänen tekstinsä lukeminen saa aivoissa aikaan kutkuttavaa kipinöintiä. Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia jatkaa viime vuonna suomeksi ilmestyneen Siivoojan käsikirjan tarinoita. Alkuperäisteos on siis julkaistu suomeksi kahtena erillisenä niteenä. Tällä kertaa tajusin jättää väliin Lydia Davisin puhkiselittävät alkusanat, jotka muuten ovat täsmälleen samat molemmissa kirjoissa. Jos et halua pilata lukukokemustasi, suosittelen lukemaan alkusanat vasta molempien novellikokoelmien lukemisen jälkeen.

Tuntuu, että Lucia Berlin on nauttinut alkoholin lomassa myös monen ihmisen annoksen elämää. Omasta värikkäästä elämänkokemuksestaan ammentaen Berlin loihtii näkymiä todellisuuksiin, joiden osaksi lukija sulautuu. Ei voi olla sataprosenttisen varma, puhuuko kirjailija yllä olevassa katkelmassa omasta äidistään, mutta haluaisin uskoa niin. Katsomisen lahjan hän on ainakin jostain saanut ja vielä kaupan päälle taidon välittää näkemänsä sanallisesti meille muille ja vielä kadehdittavan vaivattomaan tyyliin. Näennäisesti yksinkertaiset lauseet pitävät sisällään vahvoja merkityksiä. Umpirehelliset ja lakonisuudessaan hätkähdyttävät lauseet saavat haukkomaan henkeä tai pidättämään joko naurua tai kyyneliä. Esimerkkinä vaikka tämä: Siinä vaiheessa olin tietenkin jo ymmärtänyt, miksei eno ollut voinut pysäyttää kuorma-autoa – sillä siinä vaiheessa olin itse alkoholisti.

Berlin puhuu alkoholismista(an) mutkattomasti, osana elettyä elämää. Riippuvuuden kirot tulevat kyllä esiin, mutta Berlin osaa myös nauraa itselleen. Tragikoominen on esimerkiksi tilanne, jossa lääkärikeskuksen assistenttina toimiva kertoja avustaa tuskallisen ujoa gynekologia papa-kokeen ottamisessa: Hän istahti jakkaralle silmät potilaan vaginan tasalla ja lamppu otsallaan. Minä ojensin hänelle (lämmitetyn) tähystimen ja muutaman minuutin kuluttua, potilaan huohottaessa ja hikoillessa, pitkän vanupuikon. Hän heilutti sitä sormissaan kuin tahtipuikkoa ja katosi lakanan alle, naista kohti. Lopulta hänen kätensä ilmestyi taas näkyviin puikkoineen, joka nyt tähtäsi odottavaa lasilevyäni kuin pillastunut metronomi. Siihen aikaan minä vielä join, joten minun lasilevyä pitelevä käteni tärisi silmin nähden, kun yritin osua lääkärin käteen. Se teki hermostunutta pystysuoraa liikettä. Lääkärin käsi sitä vastoin tärisi vaakasuoraan. Läpsis, lopultakin. Berlin teki elämänsä aikana monenlaisia töitä elättääkseen itsensä ja neljä poikaansa ja ammensi työpaikoilla kokemastaan myös novelleihinsa. Lääkärin vastaanottoapulaisen ja sairaanhoitajan työn lisäksi tämän kirjan kertomuksissa työskennellään mm. kirjoittamisen opettajana vankilassa ja kuolinpesien siivoojana.

Tanssia ruusuilla vie astetta synkempiin sävyihin kuin edellinen kokoelma. Yhdessä tarinassa viimeisillään raskaana oleva äiti lähetetään salakuljettamaan heroiinia, toisessa kielitaidoton teiniäiti on umpikujassa sairaan vauvansa kanssa. Näiden ravistelevien tarinoiden rinnalla on monta melankoliaa tihkuvaa tarinaa. Kirjan voi lukea, vaikka ei olisi tutustunut ensimmäiseen osaan, mutta parhaiten novelleista saa irti kun niitä tarkastelee suhteessa toisiinsa. Samoja teemoja, paikkoja ja henkilöitä on useissa novelleissa ja ne muodostavat kiinnostavia kokonaisuuksia. Tanssia ruusuilla sisältää esimerkiksi useamman tarinan Meksikosta, jossa minäkertoja viettää aikaa syöpää sairastavan siskonsa luona. Myös oikeassa elämässä Berlin vietti vuodet 1991 ja 1992 kuolemansairaan sisarensa luona Méxicossa. Berlin menetti siskonsa syövälle ja lopulta syöpä vei voiton myös hänestä itsestään vuonna 2004.

Tanssia ruusuilla -kokoelman lopussa on pari novellia, joissa ikääntynyt ja huonokuntoinen kirjailija pohtii kuolemaa ja sitä millaista elämä olisi ollut, jos asiat olisivat menneet toisin. Ainut syy, miksi olen elänyt näin pitkään, on siinä että olen päästänyt irti menneisyydestäni. Sulkenut oven surulta, katumukselta, menneiden murehtimiselta. Kirjoittaminen on varmasti ollut Berlinille terapeuttista. Ehkä näiden novellien taika piileekin juuri siinä armollisuudessa, jota Berlin osoittaa sekä itseään että muita kohtaan. Elämä voi olla sotkuista ja väärät valinnat voivat kasaantua, mutta jokaisesta ihmisestä ja elämäntilanteesta voi löytää jotain arvokasta ja hyvää. Ei se ole niin justiinsa. Voitaisiinko herättää Lucia Berlin henkiin ja tuoda hänet Helsingin Kirjamessuille? Voidaanhan?

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2 – Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia
A Manual for Cleaning Women: Selected Stories (2015),
suom. Kristiina Drews
Aula & Co 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjamies
Kirjasähkökäyrä
Reader, why did I marry him?

Aula & Co Lucia Berlin novellit Siivoojan käsikirja 2 Tanssia Ruusuilla ja muita kertomuksia