Ohut pilviharso oli väistynyt ja aurinko helotti täydeltä terältä. Oli vaikea kuvitella upeampia olosuhteita, mutta Alexandra näytti jostain syystä olevan todella huonolla tuulella. Kun he olivat kavunneet ylös ruohikkoista rinnettä kallioseinämän vieressä ottaen tukea vanhasta kallioon kiinnitetystä köydestä, Alexandra oli nurkunut lakkaamatta, että ei olisi pitänyt lähteä, ja jopa kääntynyt sanomaan Klaralle: “Sinun ei olisi pitänyt huijata minua lähtemään!” Mutta ei Klara häntä mitenkään huijannut ollut, ainoastaan ehdottanut, että he kokoontuisivat yhteen kunnioittamaan ystävänsä, kaveriporukan viidennen jäsenen, muistoa. Ehkä paikan valinta oli mennyt pieleen: orpo talopahanen Elliđaeyn syrjäisellä saarella, niin kaukana kaikesta kuin kuvitella saattaa. Mutta kun Benni oli lähettänyt hänelle kuvan saaresta, hän oli ajatellut välittömästi, että se oli oikea paikka. Käsittämättömän upea miljöö.

Nyt Klaraakin alkoi kuitenkin hiukan arveluttaa. Kenties se johtui vaan siitä, että he huomasivat jääneensä täysin eristyksiin muusta maailmasta. Hänet valtasi äkkiä sellainen tunne kuin heidät olisi hylätty, jätetty oman onnensa nojaan autiolle saarelle, mistä ei saanut yhteyttä ulkomaailmaan millään muulla keinolla kuin radiopuhelimen välityksellä.

He olivat vankeina suunnattoman kauniissa maisemataulussa.

Ragnar Jónasson: Saari

Islantilaisen Ragnar Jónassonin Hulda-sarjan avannut Pimeys vakuutti dramaattisuudellaan, joka ilmeni niin juonen, päähenkilön kohtalon kuin jylhän karujen vuonomaisemien kautta. Toinen osa Saari ei yhtään kalpene sen rinnalla millään osa-alueella. Sarja etenee käänteisessä järjestyksessä eli tässä toisessa osassa Reykjavikin poliisin rikostutkija Hulda on noin viisissäkymmenissä, kun Pimeydessä hän oli juuri jäänyt eläkkeelle. Hulda on aiemmin menettänyt traagisesti tyttärensä ja miehensä ja asuu yksin ahtaassa vuokraluukussa. Ahdasta on myös työrintamalla, kun pää kolahtelee lasikattoon ja mieskollegat vievät kunnian ja ylennykset luihuilla keinoilla. Kun Huldan äitikin on nyt kuollut, yksinäinen Hulda yrittää tavoittaa isänsä, jota ei ole koskaan tavannut. Yhdysvaltain tukikohdassa Islannissa palvellut Robert on kotoisin Georgiasta, jonne Hulda lentää ainoan johtolangan perässä etsimään isäänsä. Kotona odottaa kuitenkin yllättävä murhatutkinta, jonka ratkaiseminen saattaa merkitä nousua Huldan uralle.

Hulda kutsutaan tutkimaan tapausta, jossa nuori nainen on kuollut pudottuaan kielekkeeltä syrjäisellä saarella, jonne neljä ystävystä on kokoontunut viettämään viikonloppua. Hulda vaistoaa nopeasti, ettei kyseessä ole onnettomuus ja että järkyttyneet nuoret salaavat häneltä jotain. Toisistaan etääntyneet ystävykset ovat kokoontuneet muistelemaan porukkansa viidennen jäsenen kuolemaa, josta on kulunut kymmenen vuotta. Kirjan ensimmäinen osa kertoo tuon murhatapauksen aikaisia tapahtumia vuonna 1987. Silloin tutkinnasta vastasi Huldan sijasta Lýdur, nuori urakiipijä, joka sai tuosta tutkinnasta sulan hattuunsa. Nyt Lýdur hengittää Huldan niskaan tutkimuksen joka käänteessä. Mitä pidemmälle tutkinta etenee, sen vakuuttuneempi Hulda on siitä, että kymmenen vuotta sitten murhasta tuomittiin väärä henkilö ja näillä kahdella tapauksella on yhteys toisiinsa.

Kirjan prologin tarina lapsenvahdista antaa odottaa selitystään. Välillä lukiessa se palasi mieleen ja ihmettelin, miten se liittyy mihinkään. Löytyihän sillekin lopulta selitys. Todella vakuuttavasti Jónasson osaa pitää langat käsissään loppuun saakka, vaikka lopulta tapaus on yllättävänkin simppeli. Luen dekkareita harvakseltaan, mutta mielestäni Jónasson onnistuu ohittamaan genren kliseet ja kompastuskivet tyylikkäästi. Juoni kulkee vetävästi, mutta vähäeleisesti. Pidän tällaisista rikostarinoista, joissa rikokset kumpuavat enemmän huonosta tuurista kuin paatuneen psykopaatin julmuuksista. Hulda-sarjassa mikään ei ole mustavalkoista, sen sijaan harmaa alue ulottuu niin rikollisiin kuin poliisin omaan pesään. Empatiaa ja antipatiaa voi tuntea molemmin puolin. Islannin erikoinen ja henkeäsalpaava luonto toimii myös tunnelman tiivistäjänä.

Ensimmäinen osa oli suomennettu ilahduttavasti suoraan islannista, mutta tämä toinen on käännetty englanninnoksen pohjalta. Oona Nyström tekee kyllä hyvää työtä, mutta olisihan se mahtavaa ettei tarvitsisi turvautua välikieleen. Ymmärrettävästi islannista suomeen kääntäviä on vähän ja ensimmäisen osan kääntäneellä kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisella on varmasti kiireitä myös omien kirjaprojektiensa parissa. Dekkaritrilogia julkaistaankin ilahduttavalla nopeudella suomeksi, viimeinen osa Sumu ilmestyy jo helmikuussa. Odotan innolla Huldan tarinalle päätöstä – tai tässä tapauksessa pitäisi varmaan sanoa alkua.

Ragnar Jónasson:
Saari
Drungi (2016), The Island (2019),
englanninnoksesta suomentanut Oona Nyström
Tammi 2021
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Lukutuulia
Mummo matkalla

Sinua voisi myös kiinnostaa

Ragnar Jónasson: Lumisokea

Ragnar Jónasson: Sumu

Saija Kuusela: Katse

Arttu Tuominen: Vaiettu

Ragnar Jónasson: Pimeys

Dolores Redondo: La cara norte del corazón

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

Seuraa Kirjaluotsia

dekkari Hulda-sarja Islanti Ragnar Jónasson Saari