Ei täällä mitään tapahdu.

Elokuvateatterin sisäänkäynti oli loistelias. Vanhan rakennuksen seinät tuntuivat kuiskailevan tarinoita julisteiden johdattaessa ajatukset menneisiin aikoihin – vuodesta toiseen oli kulttuurielämä kukoistanut Siglufjörðurissa. Kaupungin kultaisina vuosina silliä oli suolattu päivin ja öin, ja niihin aikoihin tässä teatterissa oli nähty näytelmä toisensa perään. Lavalle noustiin silloinkin, kun silliä ei enää saatu ja kaupungin vauraus oli enää muisto vain. Näyttämöllä rakkaus oli syttynyt ja sammunut, väkeä syntynyt ja kuollut, jopa murhattu, ja aina täysien katsomojen edessä.

Iltapäivällä vettä oli tullut lakkaamatta, mutta nyt sade näytti tauonneen. Ari ei ollut mikään varsinainen teatterissa kävijä, mutta toisinaan hänkin oli eläytynyt tunteeseen, joka valtasi katsomon jonkin erityisen hyvän esityksen jälkeen. Sellaisina iltoina teatterin ilmaa saattoi leikata veitsellä – hieman samalta tuntui myös tänä perjantaina Siglufjörðurin teatterissa. Näyttämö oli kuitenkin tyhjä, esitystä ei ollut. Se, mihin Tómasin ja Arin huomio kiinnittyi, oli liikkumaton ruumis lattialla. Eloton ruumis, ei epäilystäkään. Ensi töikseen Tómas oli laskeutunut ruumiin viereen ja yrittänyt löytää pulssin.

Ragnar Jónasson: Lumisokea

Islantilaisen Ragnar Jónassonin Hulda-trilogia oli sen verran toimiva tapaus, että mielenkiinnolla tartuin Jónassonin varhaisempaan dekkariin. Lumisokea on Jónassonin esikoisdekkari ja aloittaa kuusiosaisen Ari Thor -sarjan. Ari on nuori vastavalmistunut poliisi, joka saa ensimmäisen pestinsä pienestä pohjoisesta kalastajakylästä Siglufjörðurista. Kotiin Reykjavíkiin jää tyttöystävä Kristín, joka ei ole mielissään Arin päätöksestä muuttaa pohjoiseen. Entinen vauras sillikaupunki on nykyään hiljainen ja eristynyt kyläyhteisö, jossa kukaan ei lukitse oviaan ja jossa ei koskaan tapahdu mitään. Kunnes tietenkin tapahtuu. Nuori nainen löytyy henkihieverissä verisestä lumesta ja kuuluisa kirjailija kuolleena harrastelijateatterin lavalta. Lumisokea on suljetun tilan mysteeri, jonka näyttämönä on kokonainen kylä, sillä lumisen tammikuun sääolosuhteiden vuoksi kukaan ei pääse sisään eikä ulos Siglufjörðurista. Keltanokkapoliisi saa siis tutkia kahta rikosta suljetussa pikkukylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jossa kaikilla tuntuu olevan jotain salattavaa.

Ulkopuolisena Ariin suhtaudutaan kylmäkiskoisesti, mutta hän on päättänyt menestyä ensimmäisessä tutkinnassaan. Määrätietoisesti hän tutkii jokaisen johtolangan ja huomaa pienet vihjeet. Lopulta monimutkainen vyyhti alkaa purkautua ja samalla päivänvaloon nousee myös vanhoja rikoksia. Kirjassa on paljon henkilöitä ja kestää aikansa päästä perille heistä kaikista. Hrólfurit, Leifurit ja Úlfurit tuppaavat menemään päässä sekaisin. Arin menneisyyteen jää myös paljon avoimia asioita. Hänen äitinsä on kuollut ja isä kadonnut Arin ollessa 13-vuotias. Heti kirjan alussa kerrotaan, että isän katoamistapaus on selvinnyt Arille joitain vuosia aiemmin, mutta tähän ei enää kirjassa myöhemmin palata. Se vain pohjustetaan syyksi, jonka vuoksi Ari on vaihtanut teologian opintonsa poliisin hommiin. Ymmärtääkseni kirjasarjan osat eivät etene kronologisessa järjestyksessä, joten tähän katoamismysteeriin varmasti palataan tulevissa osissa.

Ranskassa Le Point -lehden lukijat valitsivat Lumisokean parhaaksi 50 vuoden aikana Ranskassa julkaistuksi rikosromaaniksi. Yllättävä valinta, luulisi Ranskasta löytyvän loistavia dekkareita ihan omasta takaa. The Washington Post sanoo tätä hyytäväksi trilleriksi. Suomalaiselle lukijalle hyytävyyteen tarvitaan kuitenkin muutakin kuin lumiset sääolosuhteet. Kirjasta voi huomata Jónassonin Agatha Christie -vaikutteet, hän on kääntänyt monia Christien kirjoja islanniksi. Tämä olikin yllättävän kesy dekkari ja siitä puolesta tässä oikeastaan pidinkin. Ei ole mitään paatuneita sarjamurhaajia, ylenmääräistä raakuutta tai yliluonnollista pahuutta. Tästä puuttui onneksi myös muut arktisten dekkareiden kliseet, kuten rikostutkijan mystiset intuitiokyvyt ja selviytymistaistelut luonnonvoimien armoilla. Lumen saartamina toki ollaan, mutta ei sentään leikitä sankaria lumivyöryissä tai jäätiköillä. Ilahduttavaa on myös henkilöiden ikäjakauma, mukana on monta eläkeläistä ja hoivakodissakin piipahdetaan.

Lumisokea on viehättävän arkinen dekkari, harmi vaan, että se on aika tylsä sellainen. Ehkäpä sarjan jatko-osat lähtevät paremmin lentoon. Seuraava osa Tuhkayö ilmestyy huhtikuussa. Lumisokean on suomentanut suoraan islannista kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen, mutta seuraavan osan suomentajaksi on merkitty Antti Saarilahti, joka kääntää englannista. Sama juttu oli Hulda-trilogiassa: ensimmäisen osan käänsi Huotarinen islannista ja loput osat Oona Nyström englanninnoksen pohjalta. Tämä on varmasti aikataulu- ja resurssikysymys, mutta silti sääli, ettei koko sarjaa saada suorana käännöksenä. Islanti on nyt kovasti pinnalla dekkarigenressä. Satu Rämön Hildur-sarja saa pian jatkoa ja myöhemmin tammikuussa julkaistaan myös Lilja Sigurðardóttirin dekkari Jääkylmä aurinko, jonka on islannista kääntänyt Marjakaisa Matthíasson.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 28 – Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä.

Ragnar Jónasson:
Lumisokea
Snjóblinda (2010),
suom. Vilja-Tuulia Huotarinen
Tammi 2022

Muissa blogeissa:
Kirjoja hyllystäni
Mummo matkalla

Sinua voisi myös kiinnostaa

Satu Rämö: Hildur

Ragnar Jónasson: Sumu

Ragnar Jónasson: Saari

Ragnar Jónasson: Pimeys

Seuraa Kirjaluotsia

Ari Thor dekkari helmet2023 helmethaaste Islanti Lumisokea murha pikkukylä Ragnar Jónasson