menu Menu
Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema
Emezi Akwaeke, Käännöskirjallisuus, Kosmos, Nigeria, Yhdysvallat 30/06/2021 3 kommenttia
Vigdis Hjorth: Onko äiti kuollut Edellinen Nina Gimishanova: Tatko Seuraava

Valokuva: paidaton Vivek pujottaa koruja kaulaansa, järjestää ne hopeaketjunsa päälle ja nipistää kultaiset renkaat korviinsa hiukset olkapäille ryöpyten. Hän näyttää vähäpukeiselta morsiamelta, puoliksi riisutulta.

Kuvassa on toinenkin poika. Hänen nimensä on Osita. Hän on yhtä pitkä kuin Vivek mutta leveäharteisempi, ja hänen ihonsa on syvältä kaivetun saven värinen. Hän on Maryn ja Ekenen lapsi, ja hänen silmänsä ovat kapeat viirut ja huulensa uskomattoman täyteläiset. Tässä kuvassa hänen kasvonsa ovat jäykistyneet synkkään ja säikähtäneeseen ilmeeseen. Hän odottaa kädet puuskassa ja leukaperät kireinä jotain, mitä ei pysty ennakoimaan.

Vivek hymyilee serkullee kultapisaroita kulmillaan. ”Kuule, bhai.” Hänen äänensä helisee. ”Miltä minä näytän?”

Osita toivoi paljon myöhemmin, että olisi kertonut Vivekille totuuden, että olisi sanonut Vivekin kauneuden himmentävän päivänvalon ja sytyttävän hänessä halun. Sen sijaan hän tiuskaisi kurkku karheana: ”Ota ne helyt pois. Pane ne takaisin rasiaan ennen kuin me kärähdetään.”

Vivek käännähti piittaamatta Ositan käskyistä. Hänen kasvoihinsa oli jäänyt vangiksi niin paljon valoa, että Ositan silmiin koski.

Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema

Luin pari vuotta sitten nigerialaissyntyisen Akwaeke Emezin esikoisromaanin Freshwater, joka teki vaikutuksen omintakeisuudellaan ja vahvalla kerronnallaan. Freshwater julkaistaan suomeksi syksyllä nimellä Makeaa vettä (Kosmos 2021). Sitä ennen Kosmos julkaisi suomennoksen Emezin tuoreesta romaanista Vivek Ojin kuolema. Hurjan hieno romaani tämäkin! Esikoisromaanin tapaan Emezi käsittelee mielenterveyttä, identiteettiä ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää vahvasti perinteisiin ja uskomuksiin nojaavassa Nigeriassa. Vielä ehdin siis mukaan tänään päättyvään Pride -lukuhaasteeseen.

Vivek Ojin äiti löytää poikansa alastoman ruumiin kotitalon rappusilta veriseen kankaaseen käärittynä. Samana päivänä on poltettu tori ja moni uskoo pojan kuolleen päivä päivältä yltyvissä levottomuuksissa. Mutta kuka osasi tuoda ruumiin oikean talon ovelle? Vivekin äiti ei saa rauhaa, ennen kuin saa selville mitä on tapahtunut. Vivekin ystäviltä tuntuu lähes mahdottomalta saada vastauksia kysymyksiin. Mitä salaisuuksia he varjelevat? Takaumina palataan Vivekin elämänvaiheisiin ja piirretään kuvaa Vivekistä etupäässä muiden havaintojen kautta.

Kuten esikoisromaanissa, myös tässä kirjassa päähenkilön syntymää määrittää mystinen tapahtuma, joka Igbo-kulttuurin uskomusten mukaan on paha enne. Vivekin isoäiti Ahunna kuolee samana päivänä kun Vivek syntyy ja molempien jalassa on samanlainen meritähden muotoinen merkki. Vivekin syntymäpäivä on siis myös surun päivä, mikä tuntuu aina painona pojan harteilla. Vivekin kasvaessa hän alkaa saada erikoisia poissaolokohtauksia, joiden jäljiltä hän ei muista mitään. Ystävyys Osita-serkun kanssa on kompleksinen ja Vivek löytää turvasataman tyttöporukasta. Mutta kuka todella tuntee Vivekin ja hyväksyy hänet sellaisena kuin hän oikeasti on? Vivek kysyy: Onko ihminen ylipäätään olemassa, ellei kukaan näe häntä?

Romaani imaisee nopeasti maailmaansa, vaikka aluksi kamppailin afrikkalaisten nimien kanssa. Tuotti alkuun ongelmia tunnistaa, kuka on miesoletettu ja kuka naisoletettu, sillä kun on romaanin juonenkin kannalta väliä. Vivek ja Osita kuulostivat minun korvaani enemmän tytön nimiltä, mutta pojan nimiä siis ovat. Kun sain tämän iskostettua päähäni, olinkin jo vahvasti romaanin viemä ja luin sen lähes yhteen menoon. Nigeriasta tulee kyllä todella vahvoja kirjoittajia! Tämänkin romaanin jälkeensä jättämän hibiskuksen kukkien väriloiston ja okada-taksien nostattaman punaisen tomupilven keskellä mietin sellaisia kirjailijoita kuin Chimamanda Ngozi Adichie, Chigozie Obioma ja Ayọ̀bámi Adébáyọ̀. Heistä kaikki ovat tarjonneet todella vahvoja ja mieleenpainuvia lukukokemuksia. Viimeistään Vivek Ojin kuolema nostaa Emezin tuohon joukkoon. Toivottavasti häneltä saadaan vielä monta yhtä hienoa romaania.

Akwaeke Emezi:
Vivek Ojin kuolema
The Death of Vivek Oji (2020),
suom. Sari Karhulahti
Kosmos 2021
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjakaapin kummitus
Kirja vieköön!
Kirjavinkit
Mummo matkalla

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

#pridelukuhaaste #sateenkaarikirjallisuus Akwaeke Emezi Nigeria Vivek Ojin kuolema


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Samoin: alkuun nimet tekivät tenää ja aiheuttivat paluuperia, mutta jatkaminen kannatti!
    Emezi osoittaa kerralla kertojanlahjansa ja tempaa mukaansa mielenkiintoiseen vieraaseen kulttuuriin sekä monisyiseen tarinaansa eikä lukija hänen kyydissään pitkästy.

    Vivekin kysymys on relevantti, -mikä on vastaus?

    1. Tuo on todella relevantti ja tärkeä kysymys. Pohdiskelijapoikani 12 v. juuri pohti vastaavaa, kun on huomannut, että moni kaveri muuttuu erilaiseksi riippuen siitä kenen seurassa on, koska yrittää saada hyväksyntää esittämällä esimerkiksi jotain koviksen roolia. Itse hän on kuulemma aina samanlainen seurasta riippumatta. ”Jos yrittäisin olla joku toinen kuin olen saadakseni ystäviä, eihän ne silloin olisi mun kavereita vaan sen jota yritän esittää. Ei ne silloin pidä siitä, kuka minä olen oikeasti eikä ne siis ole aitoja ystäviä.” Minusta hurjan hienosti oivallettu nuorelta mieheltä, joka kulkee omia polkujaan eikä päättömästi massan mukana, vaikka helppoa se ei aina ole.

      Näitä kirjoja lukiessani aina sydän sykkyrällä toivon, että kaikkien poluille löytyisi niitä ihmisiä, jotka näkevät ja hyväksyvät sinut juuri sellaisina kuin olet. Emezin kirja on tästä kaikesta hyvä muistutus ja koskettavaa luettavaa, vaikka ei itse kuuluisikaan vähemmistöön tai marginaaliin.

  2. Hatunnosto Pohdiskelijapojallesi ja ihailuni hänen oivaltavasta ajatuksenjuoksuustaan päätelmineen! Toivottavasti matka Camel Boots-nuorena ja miehenä pitkin omia, kiemurtelevia elämänpolkuja jatkuu. Omana ja aitona itsenään se on taatusti ihmeellisempi ja antoisampi seikkailu kuin massan mukana joka tuulensuuntaan meuhkaaminen.

    Samaa toivon minä, ihmisenä ihmisille!

keyboard_arrow_up