Where there are no trees, the earth is an ochre yellow, scored with deep zigzag lines, quite a picture, and the young curled leaves are starting to sprout on the tips of the branches. In the night, when I lie awake, I see sky. A vast violet expanse of sky, a land of beauty that has become a place of woe. So many dead girls. The sad soughing of the trees.

I lay her down, with her head pillowed on a bit of raised turf. It is the only time she sleeps. I sleep in snatches, for fear of what might befall us. Sometimes I wake in a dream with wet eyelids, a dream of a person I must have known or even loved. But this is not the time for either memory or pathos. Occasionally I hear the barking of dogs in the distance. I have not sighted a single human being in days, and I fear that when I do, we will be dragged back for the bloodiest end.

I am unable to pray in my old tongue, as they bombarded us with their prayers, their edicts, their ideology, their hatred, their Godliness.

Edna O’Brien: Girl

I was a girl once, but not any more. Niin alkaa Edna O’Brienin romaani Girl, joka lukijaa säästelemättä avaa ikkunan Boko Haramin kidnappaamien tyttöjen kärsimyksiin Nigeriassa. Sotilaspukuiset miehet ryntäävät koulutyttöjen asuntolaan ja väittävät olevansa armeijan leivissä ja tulleensa suojelemaan tyttöjä paikalliselta kapinalta. Oikeasti he ovat Boko Haramin jihadisteja, jotka ovat tulleet etsimään poikia pakotettavaksi riveihinsä tai varusteita ryövättäväksi. Kun kumpiakaan ei löydy, he toteavat että tytöt saavat sitten kelvata. Eihän leiriin voi palata tyhjin käsin. Niin alkaa kidnapattujen tyttöjen ja samalla lukijan painajainen.

Alusta saakka lukija saa myös tietää, että kirjan kertoja Maryam, yksi siepatuista, on onnistunut pakenemaan ja on nyt yksin viidakossa vauvansa Babbyn kanssa, jonka hän on saanut pakkoavioliitossa jihadistitaistelijan kanssa. Kun kirjan aikajana kuroutuu lopulta takaisin tähän tilanteeseen ja Maryam vihdoin pääsee kotiin, helpotuksen tunnetta ei ole näköpiirissä. Kotikylässään sieppauksesta selvinnyt Maryam on sekä juhlan aihe että suuri häpeäpilkku. Lapsi viedään häneltä pois, koska sen uskotaan syntyperästään johtuen kasvavan pahuuteen. Maryamille ei jää muita vaihtoehtoja kuin lähteä ja etsiä lapsensa ja joku mahdollisuus uuteen elämään. Isä ja veli ovat kuolleet Maryamin poissaollessa, ja äitiään, joka on osasyyllinen Babbyn riistämiseen, hän ei halua nähdä enää koskaan.

Girl on ollut mm. Women’s Prize for Fictionin pitkällä listalla. Se on kieltämättä ansiokas romaani ja tällaiset vaiennetuille naisille äänen antavat romaanit ovat usein vahvoilla noilla foorumeilla. Menemättä syvemmälle aiheeseen mainitsen kuitenkin, että kirjaa lukiessa tulee miettineeksi, miksi irlantilainen 89-vuotias kirjailija on halunnut kirjoittaa romaanin nuoren kovia kokeneen nigerialaisnaisen näkökulmasta. Kulttuuriseen omimiseen kiihkeästi suhtautuva löytää asetelmasta varmasti paljon moitittavaa. Minä en yleensä näe tätä ongelmana, sillä kirjallisuus olisi kovin köyhää ja mielikuvituksetonta, jos kirjailija saisi kirjoittaa vain omasta viitekehyksestään käsin. Silloinhan kaikki kirjallisuus olisi itseriittoista autofiktiota. O’Brienin romaania lukiessa tai oikeastaan kuunnellessa olo oli kuitenkin monesta syystä epämukava. Äänikirjan lukija Sheila Atim puhuu nigerialaisella korostuksella dialogit ja puhekieliset osuudet ja muussa kerronnassa pitäytyy neutraalimmassa lausunnassa. Jotenkin lukijan “autenttisuus” korosti entisestään tietoisuutta siitä, että kirjan on kirjoittanut valkoinen etuoikeutettu nainen, joka on kuvitellut miltä saattaa tuntua joutua jihadistien orjaksi.

Edelliseen viitaten jäin vielä pohtimaan, miksi koin tämän asetelman ongelmallisempana kuin O’Brienin edellisen romaanin The Little Red Chairs, jossa kirjailija eläytyi piilottelevan ja lopulta kansanmurhasta tuomitun Radovan Karadžićin nahkoihin. Siitä romaanista muistan vaikuttuneeni, vaikka se sisälsi myös ehkä karmeimman väkivaltakuvauksen, johon olen kirjallisuudessa törmännyt. Siksi en hätkähtänyt, että myös Girl sisältää puistattavia väkivaltakohtauksia: raiskauksia, pahoinpitelyä, jopa todella graafisesti kuvatun kivittämiskuoleman. Tunnelma on jatkuvasti ahdistava, hengähdyshetkiä tarjotaan vain vähän. En yleensä kaihda rankkoja aiheita, mutta tämän kirjan loppuun kuunteleminen oli työn ja tuskan takana. Se ei johdu kirjan huonoudesta, vaan sen raastavasta realismista, joka oli tässä hetkessä vähän liikaa. Seuraavaksi äänikirjaksi valitsinkin Antti Holman uuden kirjan Kaikki elämästä(ni). Aika rankkoja juttuja siinäkin on, mutta niille on helpompi nauraa. Siis kiitos Antti! Tosin jostain ihmeen syystä samaan aikaan aloitin paperikirjana Édouard Louisin raiskausautofiktion Väkivallan historia. Mikä minua vaivaa! Kaiken lisäksi Antti Holma viittaa tuohon kirjaan omassaan, eikä niin positiivisessa mielessä. 😂

Mutta takaisin Maryamiin. Hänen tarinaansa kietoutuu myös muita kohtaloita, hänen matkallaan kohtaamansa ihmiset kertovat omat kauhutarinansa. On lapsisotilaiksi pakotettuja ja perheenjäsenensä kadottaneita. Paino lukijan harteilla kasvaa jokaisen kertomuksen myötä. Onneksi O’Brien on varannut Maryamille loppuun edes jotain turvaa ja toivoa. Mutta voiko tuollaisen jälkeen koskaan eheytyä? Ainakin tämän kirjan jälkeen sattuu vieläkin enemmän, kun huomaa lehdessä sen uutisen, että taas on jossain tyttöjä viety, raiskattu ja tapettu jonkun aatteen tähden. Ne kun yleensä ovat niitä lyhyitä pikku-uutisia isompien uutisaiheiden kyljessä.

Edna O’Brien:
Girl
Whole Story Audiobooks 2019
Äänikirjan lukija: Sheila Atim
Kuunneltu Storytelista

Sinua voisi myös kiinnostaa

Edna O’Brien: The Country Girls

Bernardine Evaristo: Girl, Woman, Other

Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua

Oyinkan Braithwaite: My Sister, the Serial Killer

Akwaeke Emezi: Freshwater

Chigozie Obioma: Kalamiehet

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

Edna O’Brien: The Little Red Chairs

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja Boko Haram Edna O'Brien Girl jihadismi Nigeria