Eteläkorealainen Kyung-sook Shin on kotimaansa luetuimpia ja ylistetyimpiä kirjailijoita. Hänen romaaninsa Pidä huolta äidistä on ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen romaani. Kirjan kääntäjä Taru Salminen on tehnyt hienoa työtä, ja Into Kustannukselle pisteet siitä, että kirja on käännetty suoraan koreankielisestä alkuteoksesta eikä englanninnoksesta. Kiinnostuin Kyung-sook Shinistä viime kesänä luettuani englanniksi hänen kirjansa I’ll Be Right There, joka kertoo eteläkorealaisten opiskelijoiden elämästä 1980-luvun poliittisen vallankumouksen ja demokratialiikkeen nousun keskellä. Pidä huolta äidistä tarjosi taas uudenlaisen kurkistuksen korealaiseen elämänmenoon 1900-luvulla, tällä kertaa maalaisperheen näkökulmasta.

Park So-nyo, 69-vuotias neljän lapsen äiti, on matkalla vanhimman poikansa luo, kun Soulin metroasemalla hänen otteensa kirpoaa aina pari askelta edellä kulkevan miehensä kädestä ja hän jää asemalle miehen jatkaessa metrolla matkaansa. Perhe aloittaa epätoivoiset etsinnät löytääkseen kadonneen, sairaan ja lukutaidottoman äidin. Käydessään läpi muistoja äidistä, jokainen heistä havahtuu omalla tahollaan kipeään todellisuuteen: tunsivatko he todella tämän naisen, olivatko he kohdelleet häntä hänen ansaitsemallaan tavalla? Rakkauteen ja kaipaukseen sekoittuu surua ja syyllisyyttä.

Kuinka pitkälle muistot tietystä ihmisestä ulottuvat? Muistot äidistä? Unohtuneita muistoja ajalta, jolloin äiti oli vielä vierelläsi, pulpahtelee kaikkialla mieleesi. Siksi et ole pystynyt keskittymään yhteenkään ajatukseen minuuttia kauempaa sen jälkeen, kun kuulit äitisi kadonneen. Muistot tuovat mukanaan myös katumuksen. Olisi pitänyt sovittaa sitä mekkoa. Kyykistyt paikkaan, johon äitisi kentien istahti.

Kulttuurien eroista huolimatta Kyung-sook Shin on onnistunut tavoittamaan perheenjäsenten välisistä suhteista jotain universaalisti koskettavaa. Itsellenikin tuli elävästi mieleen miten olen teinivuosina nakellut niskojani äidin ehdottaessa jotain tyttömäisiä röyhelömekkoja. Nämä pienet itsekkyyden ja epäystävällisyyden hetketkö ovat niitä katumuksen kaikuja, jotka hiipivät mieleen kun muistelemme rakkaitamme? Tunnemmeko todella sen naisen, joka piileskelee äidin roolin takana aina valmiina uhrautumaan perheensä vuoksi? Unohdammeko liian helposti, että äiti on myös tytär, sisar, puoliso ja itsenäinen nainen, jolla on omia unelmia, salaisuuksia ja paheitakin?

Kirjassa on neljä osaa sekä epilogi. Ensimmäisessä osassa äitiään etsii ja muistelee perheen vanhin tytär Jo-hin, romaanikirjailija. Hänen muistoissaan piirtyy kuva äidistä, joka oli aina keittiössä tai pellolla, köyhyydestä huolimatta aina valmiina ruokkimaan kuusihenkisen perheensä, aina keittämässä riisiä, valmistamassa kimchiä, kuivaamassa kurpitsaa, puhdistamassa maustetahnaruukkuja, istuttamassa chilejä ja maisseja tai perkaamassa rauskuja esi-isien muistojuhlaa varten. Äidin jatkuva aherrus perheen hyväksi oli niin itsestäänselvää, ettei tyttärelle ollut tullut edes mieleen kyseenalaistaa pitikö äiti siitä vai ei. Edellisenä syksynä ennen äidin katoamista tytär menee yllättäen käymään kotona ja järkyttyy löytäessään äitinsä voimakkaiden päänsärkyjen lamaannuttamana. Noiden päivien aikana Jo-hin uskaltautuu kysymään äidiltään pitikö hän keittiöpuuhista ja saa yllättävän neuvon ja pienen kurkistuksen äitinsä salattuun maailmaan: “Jos kokkaaminen tuntuu tylsältä, kokeile rikkoa lautanen. Vaikka se tuntuu haaskaukselta, se helpottaa.”

Kirjan toisessa osassa käydään läpi äidin suhdetta vanhimpaan lapseensa, Hyong-choliin. Esikoispoika oli äidin silmäterä ja ylpeyden aihe, joka sai erityiskohtelua ja jonka tulevaisuudelta odotettiin paljon. Hän lupasi äidilleen opiskella ahkerasti oikeustiedettä ja päästä syyttäjäksi, ja tuon lupauksen pettämisen karvaan kalkin maku suussaan hän seuraa kadonneen äitinsä haamua pitkin Soulin katuja. Kolmannessa osassa perheen isä vaipuu yhä syvemmälle syyllisyyden suohon. Perheen pää on kirjan vastenmielisin henkilö. Tämä vaimoaan alati pettävä ja ryyppyreissuillaan viipyvä pelkuri kohtelee vaimoaan kuin palvelijaa eikä edes huomaa, kun vaimo sairastuu. Vasta kun vaimo katoaa, mies ymmärtää, että on menettänyt jotain arvokasta. Kyung-sook Shin on onnistunut luomaan monitasoisia henkilöhahmoja. Kaikesta vastenmielisyydestään huolimatta myös perheen isä näyttäytyy inhimillisenä ja katumusta ilmaisevana miehenä, jota kohtaan voi tuntea sekä inhoa että sääliä: “Vaikka kaikki maailmassa unohtaisivat, sinun tyttäresi tulee muistamaan sen. Sen että vaimosi todella rakasti tätä maailmaa ja että sinä rakastit häntä.”

Neljännessä osassa ääneen pääsee itse äiti, ja vähitellen sipulista alkaa kuoriutua uusia odottamattomia kerroksia. Parhaiten äitiään ymmärtää nuorin tytär, kolmen lapsen kotiäiti. Ei ole yllättävää, että juuri hän pääsee lähimmäksi äitinsä tuntoja. Omasta kokemuksestakin voin sanoa, että omaa äitiä ja äitien maailmaa alkaa ymmärtää ihan eri tavalla kun itse tulee äidiksi. Äidiksi tuleminen tuntuu siltä kuin syntymän hetkellä saisi tietoonsa tarkasti varjellun salaisuuden, joka on yhtäaikaa maailman paras ja maailman pelottavin asia. Lastaan haluaa varjella kaikelta pahalta ja oman itsensä voi helposti hukata keskittyessään jälkikasvusta huolehtimiseen. Toisaalta So-nyo toivoo lasten pärjäävän elämässään ja löytävän oman tiensä kaupungissa, mutta silti lasten muutto maalta kaupunkiin jättää liian suuren tyhjiön elämään. Vaikka tässä tapauksessa olisi helpointa osoittaa sormella muita perheenjäseniä laiminlyömisestä ja välinpitämättömyydestä, näen äidin kohtalossa myös hänen oman kädenjälkensä. Puhumattomuus on myrkkyä ja toisen hätää on vaikea nähdä, jos tiedusteluihin aina vastataan “kaikki hyvin ja on säitä pidellyt”. Marttyyrin viitasta on vaikea luopua, kun sen kerran on ylleen pukenut. Oman hyvinvointinsa kustannuksella muiden edestä uhrautuva äidin malli ei ole vieras meidänkään ajallemme ja kulttuurillemme, mutta varmasti köyhän maaseudun arki ja korealainen kulttuuriperimä on lisännyt paineita entisestään.

Isosisko. Saammekohan koskaan enää viettää äidin kanssa edes yhtä päivää? Luuletko että saan tilaisuuden olla äidin kanssa, ymmärtää ja kuunnella hänen tarinoitaan, lohduttaa häntä hänen unelmistaan jotka ovat hautautuneet jonnekin ajan sokkeloihin? Jos saisin edes muutaman tunnin, sanoisin hänelle näin. Että rakastan kaikkea, mitä äiti teki, että rakastan äitiä joka pystyi tekemään sen kaiken ja että rakastan äidin elämää jota kukaan ei muista. Että kunnioitan häntä. Isosisko, älä anna periksi, etsi äiti.

Kyung-sook Shin on käyttänyt kerronnassaan tehokasta keinoa: suurin osa kirjasta on kirjoitettu toisessa persoonassa. Aluksi on vaikea ymmärtää kuka puhuu ja kenelle, mutta kun tyyliin tottuu, tuntee pääsevänsä melkein henkilöiden ihon alle. Epilogi saa viimeistään kyyneleet silmiin. Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä on koskettava kunnianosoitus äideille, jotka eivät ole täydellisiä mutta aina valmiita taipumaan tuhansille mutkille lastensa hyväksi. Äiditkin tarvitsevat huolenpitoa!

Ja lopuksi loistavia uutisia! Kirjalija Kyung-sook Shin tulee vierailulle Suomeen 7.-11.6.2015. Hän esiintyy Gaudeamus Kirja & Kahvissa (Vuorikatu 7, Helsinki) tiistaina 9. kesäkuuta kello 15.30 ja Pienessä Kirjapuodissa (Yliopistonkatu 28, Turku) keskiviikkona 10. kesäkuuta kello 16.30. Itse aion osallistua Helsingin tilaisuuteen. Tilaisuudessa Shiniä haastattelee ja tulkkaa kirjan kääntäjä Taru Salminen, joka on kuulemma Korean tunnetuin suomalainen.

“Halusin sanoa, että vielä ei ole liian myöhäistä ymmärtää ja rakastaa äitiä ja huolehtia äidistä.”
Kustantajan sivuilta voit lukea Kyung-sook Shinin ajatuksia omasta äidistään.
http://www.intokustannus.fi/pidahuoltaaidista/

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä.
Ommarul putakhae (2008), suom. Taru Salminen.
Into Kustannus 2015.

Äidin etsintöjä ovat seuranneet myös mm.:
P.S. Rakastan kirjoja
Ullan luetut kirjat
Kirjallisena Minna
MinäKertoja

PS. Kuvassa olevat ruukut ovat korealaisia kimchiruukkuja, joilla on kirjassa oma osansa.

Päivitys 9.6.2015

Tapasin tänään kirjailija Kyung-sook Shinin hänen Suomen vierailullaan. Kysyin häneltä, muistuttaako romaanin yksi tyttäristä häntä itseään. Hän tunnusti käyttäytyneensä juuri niin välinpitämättömästi omaa äitiään kohtaan kuin kirjailijatytär romaanissa. Toisaalta hän kertoi jo nuorena päättäneensä joskus kirjoittaa äidilleen maailman kauneimman kirjan. Hän ei kuulemma ole uskaltanut kysyä äidiltään mitä tämä pitää kirjasta. Uskoisin, että äiti on ylpeä menestyneestä kirjailijatyttärestään ja koskettavasta kirjasta!

Oli kiinnostavaa kuulla kirjailijan omasta lapsuudesta ja elämästä korealaisessa maalaiskylässä. Hänen oma äitinsä on siihen aikaan nähden panostanut poikkeuksellisen paljon lasten kouluttamiseen ja kaikki kuusi sisarusta ovat saaneet koulutuksen. Erityisesti tyttöjen kouluttautumista äiti piti tärkeänä. Kirjan äidissä on kirjailijan mukaan paljon samaa kuin hänen omassa äidissään. Hänen mukaansa kirja kertoo siitä, miten helppo on pitää äitiä itsestäänselvyytenä, ja unohtaa että äitikin on ollut joskus lapsi ja nuori, ja että äitikin on haavoittuva ja tarvitsee omaa äitiään.

Vaikka kirjan äiti katoaa fyysisesti, lapset löytävät hänet ihmisenä vasta kun hän on poissa. Shin toivoo, että kirja saisi lukijat ajattelemaan miten itse suhtautuvat omaan äitiinsä ja muihin läheisiin ihmisiin. Kipinä kirjan kirjoittamiseen syttyi junassa, kun äiti oli saattamassa tytärtään Souliin yliopistoon. Silloin Shin huomasi ensi kerran kuinka hauraalta ja haavoittuvaiselta äiti vaikutti. Silti kului vuosia ennen kuin kirja syntyi, sillä hän ei sanojensa mukaan vielä tuntenut äitiään riittävästi ja ymmärtänyt tämän haavoittuvaisuutta. Vuosien karttuminen toi lisää ymmärrystä suhteeseen ja hän oli valmis tarttumaan aiheeseen. Kirja on alunperin ilmestynyt korealaisessa kirjallisuuslehdessä jatkokertomuksena vuonna 2008. Kirjoittamisprosessin aikana Kyung-sookilla oli tapana soittaa usein äidilleen ja hän tunsi olevansa läheisin äitinsä kanssa tuona aikana.

Kirjailija oli aluksi hyvin hämmentynyt tilaisuuden väenpaljoudesta ja ihmetteli miten ihmiset olivat löytäneet paikalle. Hän oli kuulemma odottanut vain paria osallistujaa. Vaikka Kyung-sook Shin onkin vielä tuntematon suuruus Suomessa ja hänen kirjansa on ensimmäinen suomennettu etelä-korealainen teos, hänen kirjansa teema on niin universaali, että on onnistunut koskettamaan suomalaisten lukijoiden sydämiä. Tapaaminen oli hyvin mielenkiintoinen ja lämminhenkinen, ja suomentaja Taru Salminen teki hienoa työtä haastatellessaan ja tulkatessaan Shiniä. Kirjailijan vastatessa kysymyksiini koreaksi, hän katsoi minua puhuessaan, ja vaikka en ymmärtänyt kielestä mitään, tuntui kuin olisin silti ymmärtänyt täsmälleen mistä hän puhuu. Kaikilla meillä on äiti ja kaikki me olemme olleet joskus lapsia. Kulttuurieroista huolimatta jotkut asiat ovat samoja.

äitiys Etelä-Korea Into Kustannus Kyung-sook Shin Pidä huolta äidistä rakkaus sukutarina