Miten hän voisi väittää olevansa surullinen, kun hän oli hetkeä myöhemmin onnellinen? Miten hän olisi voinut väittää olevansa onnellinen, kun hetkeä myöhemmin teki mieli huutaa kurkku suorana? Jokaisen kuohahtavan mielentilan sukupuuta oli turha yrittääkään piirtää. Hän oli ollut liian kauan raastavan empatian vallassa, herkistyneenä tarkkailemaan lastensa ailahtelevia mielialoja. Joskus tuntui, että hän oli unohtamaisillaan olemassaolonsa kokonaan. Silloin hänen oli pakko itkeä saadakseen taas otteen itsestään. Ihmiset luulivat ymmärtämättöminä, että kyyneleet johtuivat jostakin pitkään pidätellystä arkisesta katastrofista, hellittämättömästä uupumuksesta, pahasti miinukselle paisuneesta pankkitilistä tai miehen uskottomuudesta, vaikka todellisuudessa ne olivat vain väistämätöntä johdatusta sellaisen ihmisen itsekeskeisyyteen, joka halusi saada minuutensa takaisin voidakseen uhrata sen uudestaan. Sellainen hän oli ollut aina. Jo lapsena hänen oli vain tarvinnut nähdä linnun istahtavan puunoksalle, niin sen sydämentykytys sai hänen pulssinsa villiintymään. Toisinaan hän mietti, oliko tällainen epäitsekkyys lahja vai sairaus, mutta siihen ei tuntunut löytyvän lopullista vastausta. Ainoastaan Patrickin maailmassa jaeltiin mielipiteitä ja tuomioita lopulliselta kuulostavaan sävyyn.

Brittiläisen Edward St Aubynin moderniksi klassikoksi nimetty romaanisarja Patrick Melrosen tarinat on nyt saatu päätökseen myös suomeksi. Viisiosaisen romaanisarjan kolme ensimmäistä osaa julkaistiin keväällä yhteisniteenä nimellä Loistava menneisyys ja kaksi viimeistä osaa ilmestyi hiljattain nimellä Toivoa sopii. Toivoa sopii sisältää alkuteokset Mother’s Milk (2005) ja At Last (2011). Siinä missä Loistava menneisyys keskittyi häiriintyneeseen isäsuhteeseen, Toivoa sopii pyörii haastavan äitiyden ympärillä. Äitiyttä edustavat sekä Patrickin oma äiti Eleanor että vaimo Mary. Patrick itse on päässyt eroon huumeista, mutta riippuvuuksia hänellä riittää edelleen: ainakin alkoholi, seksi ja ironia. Patrickille ja Marylle on siunaantunut myös kaksi ylivertaisen nokkelaa lasta, jotka tuntuvat henkisesti olevan huomattavasti isäänsä kypsempiä. Lasten nokkela sanailu ja läheistensä imitointi onkin yksi romaanin riemastuttavimpia asioita.

Patrickin äiti on vakavasti sairas ja halvauskohtausten jäljiltä pysyvästi sairaalassa. Kuoleman lähestyessä Eleanor on hurahtanut uushenkisyyteen ja siirtää poikansa vastusteluista huolimatta Ranskan perintöhuvilaa shamanistisia retriittejä järjestävälle Transpersoonallisuus-säätiölle. Siitäkös Patrick riemastuu! Eleanorin hyväntekeväisyys on aina ollut melkoisen kaksinaismoralistista. Samaan aikaan kun oma aviomies raiskasi toistuvasti poikaansa, Eleanor organisoi lastensuojelujärjestön tempauksia. Kun omaa lasta ei voi suojella, täytyy yrittää auttaa edes jotain tuntematonta, tuntuu olevan Eleanorin tapa laastaroida omaa syyllisyyttään. Riutunut Eleanor onnistuu sekoittamaan läheistensä elämää myös sairaalasta käsin. Lopulta hänen luonaan käy enää Patrickin vaimo Mary.

Aika nopeasti tulee siihen tulokseen, että Patrick ei ole ansainnut Marya. Mary on uskomattoman kärsivällinen ja loputtoman ymmärtäväinen. Ja ennen kaikkea hyvä äiti lapsilleen, vaikka kokeekin äidin roolin väliin raastavana ja ristiriitaisena. Niinhän me kaikki! On hätkähdyttävää miten St Aubyn pystyy välittämään Maryn tunteet äitiydestä niin tunnistettavina ja koskettavina. Lukiessani en ajattele, että nyt puhuu Edward St Aubyn, vaan että nyt puhuu Mary. Äiti puhuu toiselle äidille. Siksi valitsin yllä olevan lainauksenkin Maryn näkökulmasta. Mary jaksaa uskomattoman pitkään katsoa Patrickin sekoiluja läpi sormien, mutta rajansa kaikella. Väliin tuntuu, että Mary on henkisesti lapsen tasolla jumittavalle Patrickille äidin korvike. Hän jopa ottaa vastuulleen Eleanorin hautajaisjärjestelyt, vaikka on jo eronnut Patrickista.

Brittiläisen yläluokan ruoskinta jatkuu myös näissä kirjoissa. Lisäksi Patrick pääsee antamaan täyslaidallisen amerikkalaisille, kun perhe matkustaa lomalle Atlantin taakse – perinteinen lomanviettopaikka Ranskassa on shamanistihippien valloittama, kiitos Eleanorin. Lentokoneessa tutustutaan jo Rouva Turvatyynyyn, joka kaikessa yltäkylläisyydessään pursuaa viereiselle penkille ja amerikkalaisen elämäntavan arvostelu pääsee toden teolla vauhtiin perille päästyä. Patrickin yläluokkaisen rappiocharmin ja älyllisen ja häpeilemättömän piikittelyn yhdistelmä on vastustamaton. Vaikka en ole katsonut jaksoakaan kirjojen pohjalta tehtyä sarjaa, en voi mitään sille, että lukiessa näen ja kuulen Patrickin Benedict Cumberbatchina. Ilmeisen osunut roolivalinta siis.

Heroiini on pikkujuttu. Yritäpä luopua ironiasta, syvältä kumpuavasta halusta tarkoittaa kahta asiaa yhtä aikaa, olla kahdessa paikassa yhtä aikaa ja välttyä kiveen hakatun merkityksen katastrofilta.

Suomessa autofiktio on nostanut suosiotaan ja herättänyt paheksuntaakin. Kirjailijan omaan elämään perustuvaan fiktioon on vaikea suhtautua, vaikka ainahan kirjailijat ovat ammentaneet inspiraatiota oikeasta elämästä. St Aubyn edustaa autofiktion tiettyä ääripäätä, joka tunnetaan nimellä misery lit tai misery memoir. Se on omaelämäkerralliseen materiaaliin pohjautuvaa fiktiota, jossa kertoja on selvinnyt henkilökohtaisesta – usein lapsuuteen liittyvästä – hyväksikäytöstä tai muusta traumasta. Haastatteluissa St Aubyn on kertonut, että suurin osa kirjan tapahtumista on totta. Se mitä tapahtuu Patrickille on tapahtunut myös hänelle: isän sadistisuus ja hyväksikäyttö, Patrickin päihderiippuvuus ja -sekoilut. Tämä tieto lisää tuskaa lukiessa, mutta tekee lukukokemuksen myös astetta merkityksellisemmäksi. St Aubyn ei säästele lähipiiriään, mutta ei kyllä itseäänkään. Sanan säilä sivaltaa syvältä, mutta ironinen huumori myös pitää hengissä. Minua tämä tyyli puhuttelee. Olen ironisen huumorin ystävä ja välillä pulassa niiden kanssa, jota eivät ironiaa ymmärrä tai sulata. Uskon kuitenkin, että ironisen huumorin omaavat elävät pidempään. Kun pystyy nauramaan vaikeillekin asioille ja repimään huumoria synkkyydestä, on helpompi hengittää. Viestini Patrickille / St Aubynille on: Älä missään nimessä luovu ironiasta!

Edward St Aubyn: Toivoa sopii

Edward St Aubyn: Toivoa sopii – Patrick Melrosen tarina IV-V
Sisältää englanninkieliset alkuteokset Mother’s Milk (2005) ja At Last (2011)
Suom. Markku Päkkilä 
2018 Otava
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Donna Mobilen kirjat
Kirjasähkökäyrä

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

2 Kommenttia

  1. takkutukka says:

    01/11/18 @ 09:22 

    Porautuva postaus, jota lukiessa voin vain nyökytellä; kiitos! Vaikka jossain kohtaa lukiessani – toisin kuin Loistavan menneisyyden kohdalla -urvahdin, St Aubynin kirjoitustyylin taidokkuutta ja purevuutta se ei suinkaan himmentänyt.
    Huumorin nimiin vannon minäkin ja todeksi on tullut elämässä elettyä se, että mitä tiukempi paikka, sitä ratevampi huumori. Seikka, joka on toki aiheuttanut kummeksuntaa ja konfliktejakin aika ajoin, kuten mainitsitkin. Jos ei pidempään, niin ainakin hauskemmin…

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      01/11/18 @ 11:04 

      Kiitos Takkutukka, ilahduin kommentistasi 🙂 On tosiaan helpompi selvitä elämästä, kun ei ota kaikkea ja varsinkaan itseään aina niin vakavasti. Itkut ja naurut sulassa sovussa sekaisin. St Aubynilla on kyllä mainion terävä kynä!

      Vastaa