menu Menu
Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset
Käännöskirjallisuus, Louis Édouard, Ranska, Tammi 24/10/2022 6 kommenttia
Kate Atkinson: Shrines of Gaiety Edellinen Marieke Lucas Rijneveld: Illan epämukavuus Seuraava

Minulle on sanottu, että kirjallisuus ei saa muistuttaa tunteenpurkausta, mutta kirjoitan vain ja ainoastaan päästääkseni pintaan tunteita, joita keho ei kykene ilmaisemaan.
Minulle on sanottu, että kirjallisuus ei saa muistuttaa poliittista manifestia, ja hion oitis jokaista lausettani kuin veitsenterää.
Koska nyt minä sen tiedän: se mitä kirjallisuudeksi kutsutaan, on rakennettu vastoin äitini kaltaisten ihmisten elämää ja kehoa. Koska nyt minä tiedän, että äidistä kirjoittaminen tarkoittaa sitä, että uhmaan kirjoittamisellani kirjallisuutta.

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Ranskalainen Édouard Louis on rakentanut kirjallisen uransa oman ja perheensä tarinan ympärille ja perannut työväenluokkaista taustaansa monesta eri näkökulmasta. Vain 21-vuotiaana kirjoitettu esikoisromaani Ei enää Eddy aloitti vahvasti hänen omasta kasvutarinastaan ja Väkivallan historia käsitteli seksuaalisen väkivallan traumaa. Pienoisromaani Kuka tappoi isäni oli vahva luokkayhteiskunnan kritiikki ja pojan yritys ymmärtää ankaraa ja tuomitsevaa isäänsä, jonka yhteiskunta on ajanut näköalattomuuteen. Sen vahva pari on tämä uusi pienoisromaani Naisen taistelut ja muodonmuutokset, jossa Louis ottaa tarkasteluun äitinsä elämän ja todellisuuden. Teospari on yhdessä vahva puheenvuoro luokkaväkivallasta ja ranskalaisen yhteiskunnan kahtiajaosta.

Louis piirtää koruttoman mutta empaattisen kuvan äidistään, joka tuli nuorena raskaaksi kesken opintojen ja oli jo 23-vuotiaana kahden pienen lapsen eronnut yksinhuoltajaäiti – ilman tutkintoa, työtä, asuntoa tai turvaverkkoa. Ainoa keino pärjätä oli mennä uudelleen naimisiin. Ensin uusi mies oli erilainen ja sitten osoittautui samanlaiseksi kuin kaikki muutkin: kontrolloiva, ilkeä juoppo, johon ei voinut luottaa. Syntyi kuitenkin kolme lasta lisää ja perheen taloudellinen ahdinko paheni entisestään, etenkin kun isä putosi työtapaturman myötä pelkille sosiaalituille. Äidin paikka oli tiukasti nyrkin ja hellan välissä, nöyryytettynä ja lannistettuna. Myös ystävät olivat vähissä.

Kun olin lapsi, me häpesimme yhdessä – kotiamme, köyhyyttämme. Nyt minä häpesin sinua, sinun takiasi.
Häpeämme erkanivat toisistaan.

Keskeistä kirjassa on myös luokkahypyn tehneen pojan kompleksinen suhde äitiin ja häpeään. Louis kuvaa kouriintuntuvasti, miten häpesi taustaansa ja teki kaikkensa estääkseen äidin maailman ja hänen uuden maailmansa yhteentörmäyksen. Yläasteella hän esti äitiään tulemasta koululle, ettei äiti näkisi millainen poika hänellä todella on: kiusattu homo. Lukiossa hän ei taas halunnut äitiään paikalle, jotta muut oppilaat eivät näkisi mistä oloista hän on kotoisin. Kun äidin oli pakko tulla koululle allekirjoittamaan papereita, poika ohjeisti äitiä: “Kuule, älä sitten kaiva nenää kun puhut, ja yritä puhua kunnolla, ettei tarvitse hävetä, muiden oppilaiden äidit käyttävät hyvää kieltä.” Nyt poikaa hävettää oma osuutensa äidin alaspainamiseen. Jonkinlaisena hyvityksenä tälle voisi pitää sitä, että päästyään menestyksen kautta piireihin, Louis järjesti Pariisiin muuttanelle äidilleen spontaanin tapaamiseen Catherine Deneuven kanssa, jota äiti suuresti ihailee. Pelisilmää oli myös Deneuvella, joka poikkesi kutsumatta kylään ja pyysi äitiä ulos tupakalle.

Äiti nimittäin pääsi lopulta irtautumaan ahtaaksi käyneestä elämästään. Eräänä yönä hän soitti pojalleen ja ilmoitti viimein jättäneensä miehensä, Louis’n isän. Vapautumista seuraa silmin nähden havaittava muodonmuutos, äiti muuttaa lopulta Pariisiin mukavan miehen perässä ja alkaa laajentaa elinpiiriään, tekee asioita joista nauttii. Poika näkee kuitenkin edelleen miten luokkaväkivalta rajoittaa äitiä. Silti äiti vaikuttaa onnelliselta, suunnittelee jopa ensimmäistä kertaa tulevaisuutta. On hellyyttävää, miten Louis kokee tällä kirjallaan antavansa äidilleen sen linnan, jonka lapsena vannoi tälle hankkivansa. Kaukana isästä.

Louis julistaa uhmaavansa kirjoittamisellaan kirjallisuutta. On totta, että hänen kirjoittamistyylinsä on nykykirjailijaksi poikkeuksellisen vahvasti kantaaottavaa ja yhteiskunnallisia rakenteita ravistelevaa ja samalla hätkähdyttävän henkilökohtaista. Nuorella kirjailijalla on vielä mittava ura edessä, ja onkin kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan hän etenee. Kun nuo vahvimmat henkilökohtaiset tunteenpurkaukset on saatu käsiteltyä, pystyykö hän sujuvasti siirtymään vähemmän henkilökohtaisiin aiheisiin ja käsittelytapoihin. Tuskin ainakaan mitään kovin konventionaalista tältä kirjailijalta on odotettavissa jatkossakaan ja hyvä niin.

Työväenluokkaisesta taustasta tulee myös skotlantilaiskirjailija Douglas Stuart, joka käsittelee kahdessa julkaistussa romaanissaan sitä, millaista on kasvaa homoseksuaalina vahvasti partiarkaalisessa työväenluokkaisessa ympäristössä. Stuartin ote on selkeämmin perinteistä fiktiota, mutta paljon samaa näissä kahdessa kirjoittajassa myös on. Olisikin ollut kiinnostavaa olla kuulemassa, kun Stuart ja Louis kohtasivat keskustelutilaisuudessa Ranskassa aiemmin tänä vuonna. Stuart vieraili Helsinki Lit -käännöskirjallisuustapahtumassa tänä vuonna. Toivottavasti myös Louis saadaan joskus vierailulle Suomeen.

Isästä ja äidistä teosparin on kirjoittanut myös toinen ranskalaiskirjailija, tuore nobelisti Annie Ernaux, jota Louis pitää yhtenä esikuvanaan. Molemmat ovat myös julkaisseet isästä kertovan kirjan ensin ja äidistä myöhemmin. Sääli sinänsä, että julkaisujärjestyskin noudattaa “miehet ensin, naiset perässä” -rakennelmaa. Ernaux’n Isästä/Äidistä -kirjapari on juuri julkaistu suomeksi Gummeruksen toimesta ja suomentajana on sama Lotta Toivanen kuin Louis’n kirjoissa. Hän voikin nyt kehua olevansa erikoistunut ranskalaisten isä/äiti-teosparien kääntämiseen.

Édouard Louis:
Naisen taistelut ja muodonmuutokset
Combats et métamorphoses d’une femme (2021)
suom. Lotta Toivanen
Tammi 2022

Muissa blogeissa:
Ankin kirjablogi
Mitä luimme kerran
Mummo matkalla

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

äidit ja pojat autofiktio Édouard Louis Keltainen kirjasto köyhyys luokkayhteiskunta Naisen taistelut ja muodonmuutokset pienoisromaani Ranska


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Mielenkiintoista luettavaa! Louis perkaa liki raivoisasti mm. kirjoittamisen tarpeensa synty- ja kipupisteitä pohtien ihmisen ikiaikaista tavoitetta ja tarvetta olla kahleista vapaa toteuttaen toivomustensa mukaista elämää omana persoonanaan.
     
    Lukijana jäljelle jää uteliaisuus sen suhteen, mitä tältä potentiaalia omaavalta kirjailijalta nyt kun isä ja äiti on käsitelty, tuleman pitää!

    1. Hyvin sanottu. Todellakin kiinnostaa, mitä Louis perkaa seuraavaksi, kun perhe alkaa olla käsitelty. Eiköhän perkaamisen aiheita vielä riitä!

  2. Kuka tappoi isäni ja Naisen taistelut ja muodonmuutokset olivat molemmat hyvin vahvan jäljen jättäviä kirjoja. Minusta on oikeastaan aika hullua, että kirjallisuudellekin on jotkut säännöt – taiteella ei kuulu olla mitään sääntöjä.

    1. Samaa mieltä ja herää myös kysymys, kuka ne säännöt määrittelee. Minua nämä kirjat puhuttelevat. Luin juuri nuo nobelisti-Ernaux’n isä/äiti-kirjat ja itse asiassa pidin näistä Louis’n kirjoista paljon enemmän. Saattoi kyllä vaikuttaa se, että kuuntelin Ernaux’n kirjat äänikirjoina ja lukijan oudot painotukset etäännyttivät tekstistä. Sääli.

  3. Tosiaan, olisi todella mielenkiintoista kuulla mainitsemasi Douglas Stuart ja Eddy Louis keskustelemassa. Nimenomaan teräviä yhteiskunnallisia havaintoja on saanut molemmilta lukea hienoissa romaaneissa. Juuri semmoisia olisin kaivannut tämän vuotisilta kirjamessuilta paussin jälkeen, mutta en kyllä löytänyt ohjelmista, en Turun enkä Helsingin.

    1. Tuo olisi ehkä enemmän Helsinki Lit -tapahtuman konseptiin sopiva keskustelu. Messuilla keskustelut jää usein muun hälinän alle. Olin kyllä toivonut Helsingin kirjamessuille enemmän kansainvälisiä vieraita, mutta aika vähiin jäi. Sunnuntaina on senegalilainen Mohamed Mbougar Sarr, joka kiinnostaa kyllä. Sitten on Pohjoismaiden neuvoston palkintoehdokkaat, mutta en tiedä mitä keskustelusta saa irti, kun heitä on niin monta lavalla yhtä aikaa. Kiva päästä kuitenkin messuille, minä tosin tulen könkkäämään siellä nyrjähtäneen nilkan kanssa 😳

keyboard_arrow_up