Hiljaisuus tuntui ahdistavammalta kuin laukausten äänet. Hiljaisuus tiesi teräasein liikkuvia hyökkääjiä ja öisiä tunkeilijoita. Pelko oli pesiytynyt selkäytimeeni, jämähtänyt sinne. Välillä tutisin kuin märkä, kylmettynyt koira. Pysyttelin kotona. En uskaltanut enää liikkua kotikujalla. Joskus ylitin kadun nopeasti ja kävin lainaamassa uuden kirjan rouva Economopoulosilta. Sen jälkeen palasin kiireen vilkkaa kotibunkkeriini. Sängyssä uppouduin tarinoihin ja etsin toisia, siedettävämpiä todellisuuksia, ja kirjat, ystäväni, toivat valoa päiviini. Sota kyllä loppuisi aikanaan, sitten nostaisin katseeni kirjasta, nousisin sängystä ja astuisin ulos huoneestani, ja äiti palaisi takaisin kauniissa kukkamekossaan ja painaisi päänsä isän olkapäätä vasten, Ana piirtäisi jälleen punaisia tiilitaloja ja tupruttavia savupiippuja, puutarhoja, hedelmäpuita ja kirkkaita aurinkoja, ja ystäväni tulisivat hakemaan minut Muhajoelle niin kuin ennen, sitten viilettäisimme banaaninvarsista rakentamillamme lautoilla järven turkoosiin veteen asti, loikoilisimme loppupäivän rannalla ja nauraisimme ja leikkisimme kuin lapset.

Gaël Fayen esikoisromaani Pienen pieni maa on nimeään ja sivumääräänsä paljon suurempi kirja. Ranskalais-burundilaisen Fayen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani kertoo burundilaisesta Gabysta, jonka idyllinen lapsuus rikkoutuu kotimaata ja naapurimaa Ruandaa repivän sisällissodan seurauksena. Gabyn isä on ranskalainen ja äiti ruandalainen, Gaby taas tuntee itsensä burundilaiseksi. Kahden maailman välissä kasvaneelle Gabylle hutujen ja tutsien välinen etninen sota on täysin käsittämätön. Hutut ja tutsit asuvat samassa maassa, puhuvat samaa kieltä ja uskovat samaan jumalaan. Miksi he oikein sotivat keskenään, Gaby kysyy isältään. Isä vastaa: Koska heillä on erilaiset nenät.

Tässä vaiheessa on hyvä antaa pieni tietoisku Burundista. Burundi on yksi Afrikan pienimmistä valtioista. Se sijaitsee Itä-Afrikassa suurten järvien alueella ja sen lähimmät naapurit ovat Ruanda, Tansania ja Kongon demokraattinen tasavalta. Burundi on yksi maailman köyhimpiä maita. Hutujen ja tutsien lisäksi etnisiin ryhmiin kuuluu pygmikansa nimeltä twat. Burundi on ollut Saksan ja Belgian siirtomaa ja itsenäistyi vuonna 1962. Tutut ja hutsit ovat ottaneet yhteen jatkuvasti ja maassa on käyty lukuisia sisällissotia. Maassa on tapahtunut myös kaksi kansanmurhaa: vuonna 1972, jolloin tutsit tappoivat hutuja, ja vuonna 1993, jolloin hutut tappoivat tutseja. Pienen pieni maa ajoittuu tuon jälkimmäisen kansanmurhan aikaan, jolloin Burundi yritti ensimmäistä kertaa siirtymistä demokratiaaan. Sisällissota kesti vuodesta 1993 vuoteen 2006, mutta rauhanprosessista huolimatta tilanne on epävakaa edelleen. Epäonnistunut vallankaappausyritys vuonna 2015 on syössyt maan taas kaaokseen ja esimerkiksi Suomen ulkoministeriön tuoreimman matkustustiedotteen mukaan kaikkea matkustamista maahan tulee välttää. Tämän kirjan tapahtumapaikoille on siis turha mennä fiilistelemään.

Faye kirjoittaa synnyinmaastaan 10-vuotiaan pojan silmin. Kirjan alku johdattelee jokseenkin idyllisiin lapsuusmuistoihin. Gaby elää tavallisen burundilaisen koulupojan elämää: kalastelee ja kujeilee kavereiden kanssa, tekee unohtumattoman retken isänsä kanssa pygmikansan luo, haaveilee ajavansa uudella pyörällään kuin banaanikuormia kantavat hurjat banaanikamikazepyöräilijät. Hän kirjoittelee kirjeitä ranskalaiselle kirjeenvaihtokaverilleen. Ensimmäisessä kirjeessään Laurelle hän kertoo viattomana: Minulla on ruskeat silmät, joten näen toiset ruskeina. Viattomuus karisee vähitellen, kun hutut ja tutsit alkavat ottaa pahemmin yhteen ja väkivaltaisuudet leviävät myös Gabyn kotikulmille. Samalla Gaby kärsii vanhempiensa huononevista väleistä. Lopulta perheen ja erityisesti tutsitaustaisen äidin rikkoo Ruandan kansanmurha, jonka uhreiksi äidin puolen sukulaiset joutuvat. Äiti ei koskaan toivu siitä mitä joutuu todistamaan etsittyään sukulaisiaan kansanmurhan jäljiltä. Äidin kertomus on todella raastavaa luettavaa.

Elämänmenon synkistyessä Gaby löytää vielä lohtua kirjoista, joita naapurustossa asuva kreikkalaisrouva lainaa Gabylle. Gaby yrittää mahdollisimman pitkään pysyä syrjässä kotikulmille levittäytyvästä väkivallasta, mutta ystävien radikalisoituminen ajaa lopulta hänetkin keskelle tapahtumia. Mistään vapaasta valinnasta ei kuitenkaan ole kyse. Lopulta Gaby ja hänen siskonsa pääsevät pakenemaan Ranskaan. Lapsuus oli kuitenkin riistetty heiltä jo aikaa sitten. Pienen pieni maa kasvattaa intensiteettiään asteittain ja lukijakin huomaa olevansa kuin sammakko, joka on pahaa aavistamatta laitettu kattilaan porisemaan. Lapsuuden kujeilevien päivien ja viehättävän miljöön kuvaus saa vähitellen joukkoonsa entistä synkempiä sävyjä ja lopulta paluuta entiseen ei enää ole – ei Gabylla eikä lukijalla. Luulin olevani maanpakolainen. Seurattuani jälkiäni menneisyyteen tajusin, että minut oli karkotettu lapsuudestani. Se tuntuu vielä julmemmalta.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 42 – Kirjan nimessä on adjektiivi.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa ruksaan tällä kertaa poikkeuksellisesti kaksi kohtaa. Kirjan kansiliepeestä kävi ilmi, että kirjailija Gaël Faye on myös muusikko. Niinpä kuuntelin hänen ranskalais-burundilaisen rap-levynsä Pili Pili Sur Un Croissant Au Beurre vuodelta 2013. Levy sisältää myös kappaleen, jolla on sama nimi kuin kirjalla, Petit Pays. Biisi on Fayen rakkaudentunnus ja tilitys synnyinmaataan kohtaan, kuten kirjakin. Kannattaa myös katsoa Petit Pays -musavideo, jonka kautta pääsee kirjan maisemiin Burundiin. Sijoitan kirjailija-muusikon levyn haastekohtaan 24 – Esittäjä on tullut tutuksi muulla alalla kuin musiikissa.

Lisäksi kuuntelin burundilaisen Khadja Ninin musiikkia, jota myös kirjan päähenkilö kuuntelee äitinsä ja siskonsa kanssa. Khadja Nin käsittelee lauluissaan kotimaansa yhteiskunnallisia epäkohtia ja kansansa kärsimyksiä. Siksi sijoitan Ninin Sambolera-levyn kohtaan 15 – Musiikkia, jossa on poliittinen sanoma. Alla englanniksi käännetyt sanat Ninin kirundinkielisen Sambolera-kappaleen kertosäkeestä. Kaikki haasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

War in the name of which God?
War in the name of which colour?
War the colour of blood
There is only one colour of blood

Gaël Faye: Pienen pieni maa
Petit pays (2016),
suom. Einari Aaltonen
Like 2018
Kirjastolaina

Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

Afrikka Burundi Gaël Faye Like Pienen pieni maa Ruanda sisällissota vallankaappaus