menu Menu
Ágota Kristóf: Iso vihko
Käännöskirjallisuus, Kristóf Ágota, Sveitsi, Tammi, Unkari 05/01/2023 4 kommenttia
Kerstin Ekman: Suden jälki Edellinen Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda Seuraava

Me emme tahdo enää punastua emmekä vapista, me tahdomme tottua solvauksiin, haavoittaviin sanoihin.
Istuudumme vastakkain keittiön pöydän ääreen ja toisiamme silmiin katsoen me lausumme yhä hirveimpiä sanoja.

Toinen:
– Paskapää! Persläpi!

Toinen:
– Mulkku! Kusipää!

Näin me jatkamme, kunnes sanat eivät enää yllä aivoihimme, eivät edes korviimme.
Harjoittelemme tähän tapaan noin puoli tuntia joka päivä, sitten lähdemme kaupungille kävelemään.
Järjestämme itsemme ihmisten solvattaviksi ja huomaamme lopulta, että onnistumme pysyttelemään välinpitämättöminä.

Mutta on olemassa myös vanhoja sanoja.
Äidillämme oli tapana sanoa meille:
– Kultaseni! Rakkaani! Iloni! Ihanat pikku lapsoseni!
Kun me muistamme nämä sanat, silmämme täyttyvät kyynelistä.
Nuo sanat meidän täytyy unohtaa, koska nykyään kukaan ei lausu meille tuollaisia sanoja ja koska niiden muisto on liian raskas taakka kantaa.
Niin me jatkamme harjoitustamme toisin.

Me sanomme:
– Kultaseni! Rakkaani! Minä rakastan teitä… en koskaan hylkää teitä… en koskaan rakasta ketään muuta… en koskaan… te olette kaikkeni…
Paljosta toistamisesta sanat menettävät vähitellen merkityksensä ja niihin liittyvä tuska lientyy.

Ágota Kristóf: Iso vihko

Joulukuussa uutisoitiin, että Moskovan kirjastoille on jaettu lista kirjoista, jotka on määrätty tuhottavaksi Venäjän uuden homopropagandalain nojalla. Tällainen kirjojen tuhoaminen on puistattavaa, mutta ainakin listalta saa hyviä lukuvinkkejä. Olen lukenut listalta neljä teosta ja viiden listalla olevan kirjailijan muita teoksia. Tänä vuonna aion poimia 34 teoksen listalta mahdollisimman monta kirjaa luettavaksi, tässä niistä ensimmäinen. Listalla tosiaan on myös Ágota Kristófin romaanitrilogian avausosa Iso vihko, joka ilmestyi juuri viime syksynä Tammen Keltaisessa kirjastossa. Alunperin vuonna 1986 julkaistu teos ilmestyi ensi kerran suomeksi vuonna 1988 ja uudelleenjulkaisu on silloinen Anna Nordmanin käännös. Viimeksi trilogia jäi kuitenkin suomalaisittain tyngäksi, sillä jostain syystä trilogian kahta viimeistä osaa ei suomennettu. Nyt tämä vääryys korjataan ja trilogia ilmestyy kokonaisuudessaan suomeksi. Toinen osa Todiste (suom. Ville Keynäs) julkaistaan toukokuussa 2023 ja kolmas osa toivottavasti myös pian.

Ágota Kristóf on unkarilaissyntyinen kirjailija, joka pakeni Unkarin kansannousun aikana vuonna 1956 Sveitsiin ja on kirjoittanut lähinnä ranskaksi. Vieraalla kielellä kirjoittaminen on ehkä muovannut Kristófin kerronnasta pelkistetyn ytimekästä, mutta juuri tuo kielen lakoninen toteavuus myös tekee Ison vihkon lukemisesta niin selkäpiitä karmivan vaikuttavaa. Nuorten kaksospoikien kasvu toisen maailmansodan julmuuksien keskellä on kuvattu ilman korulauseita, kylmäävän toteavasti. Äiti tuo pojat pakoon Suuren kaupungin pommituksia Pieneen kaupunkiin miehitetylle maaseudulle, jossa noita-akaksi kutsuttu isoäiti ottaa heidät vastentahtoisesti vaivoikseen. Pojat ovat sopeutuvaista sorttia ja oppivat pian karaisemaan itseään selvitäkseen tilanteesta kuin tilanteesta. He harjoittavat selviytymistaitojaan erilaisilla fyysisillä ja henkisillä harjoitteilla: solvaamalla toisiaan, kerjäämällä, paastoamalla, kiduttamalla ja tappamalla eläimiä – lopulta ihmisiäkin. Kokemuksensa ja totuutensa he kirjaavat isoon vihkoon.

Kaksospojat ovat pirullisen älykkäitä ja nopeita oppimaan. Erilaisessa maailmantilanteessa he voisivat kukoistaa ja käyttää älyään hyvään, mutta sodan julmuuden keskellä he oppivat tunnekylmiksi ja häikäilemättömiksi. Toisaalta he toimivat oman Robin Hood -logiikkansa mukaan ja varastavat tai kiristävät auttaakseen vielä heitäkin heikommassa asemassa olevia. He totisesti osaavat vetää oikeista naruista saadakseen tahtonsa läpi ja keinoja kaihtamatta varmistavat ennen kaikkea oman selviytymisensä. Kristóf kuvaa viiltävällä suoruudella mitä sodan keskellä kasvaminen tekee nuorille mielille. Myös romaanin loppu on hätkähdyttävyydessään omaa luokkaansa.

Iso vihko on puistattava ja sydäntäsärkevä romaani. Tässä tapauksessa on helppo nähdä, miksi se on päätynyt Moskovan tuhottavien kirjojen listalle. Kirjassa maata ja miehittäjiä ei nimetä, mutta tapahtumien voidaan olettaa sijoittuvan Kristófin synnyinmaahan Unkariin. Kirjan lopussa miehittäjä vaihtuu, mutta julmuudet jatkuvat ja pahenevat. Venäläiset viraomaiset tuskin haluavat muistutusta noista ajoista saati siitä, millaisia sotarikoksia tapahtuu tälläkin hetkellä Ukrainassa. Tämä kirja voisi olla raportti suoraan Ukrainan kylistä. Romaanissa kuvataan myös raiskausta osana sodankäyntiä ja on siellä myös sotilaiden välistä seksiä, lasten hyväksikäyttöä ja eläimiin sekaantumista. Monenlaista kuohuttavaa ja järkyttävää. Vaikka kirjan kertojat ovat lapsia, kovin nuorille lukijoille tätä kirjaa ei voi suositella, ei myöskään herkemmille aikuislukijoille. Kieltolistalle tämä teos ei kuitenkaan missään nimessä kuulu. Mielenkiinnolla odotan trilogian seuraavia osia.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 40 – Kirjassa hylätään jotain.

Ágota Kristóf:
Iso vihko
Le grand cahier (1986),
suom. Anna Nordman
Tammi 2022

Muissa blogeissa:
Jotakin syötäväksi kelvotonta
Kirjavinkit
Luettua elämää

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

#moskovanlista Ágota Kristóf Iso vihko kaksoset Keltainen kirjasto lapsikertoja moraali pahuus selviytymistarina sota toinen maailmansota Unkari


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Niin ansioitunut kuin kirja varmasti onkin niin jää lukematta. Tuntuu ettei tällä hetkellä varsinkaan kestä näin kovaa julmuutta mitä tässä kuvaat.

    1. Ymmärrän, tätä kirjaa ei voi kevyesti sivuuttaa vaikka sen nopeasti lukeekin. Kieltämättä häiritsevintä, mitä olen vähään aikaan lukenut. Kristóf ei hirveästi anna armoa lukijalleen, vaikka tietynlaista todella mustaa huumoria kirjasta on ehkä löydettävissä.

  2. Tämä ei tosiaan ole kovin herkän lukijan kirja…
    Ja mukanaolo sillä kiellettyjen kirjojen listalla on tosiaan absurdia, ihan sen omien perusteidenkin valossa, ja luulenpa tosiaan että vahvempi peruste oli se mitä esitetään Neuvostoliitosta ja sotien vaikutuksista ylipäänsä…

    1. Tuo koko lista on aivan absurdi. Juuri luin listalla olevan A. S. Byattin Possession (Riivaus), ja mietin pääni puhki mikä viktoriaanisista runoilijoista ja 80-luvun nuorista kirjallisuudentutkijoista kertovassa romanttisessa tarinassa on niin vaarallista ja paheksuttavaa. Osa kirjoista on varmaan vaan arvottu listalle.

      Iso vihko sentään on minunkin mittapuulla häiritsevä romaani enkä tosiaan ihan kaikille suosittele.

keyboard_arrow_up