menu Menu
Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta
Hustvedt Siri, Käännöskirjallisuus, Otava, Yhdysvallat 30/11/2019 2 kommenttia
Dolores Redondo: La cara norte del corazón Edellinen Antti Rönkä: Jalat ilmassa Seuraava

Kirjoitin sinä vuonna päiväkirjaa. Löysin sankarini, vaeltelevien ajatusteni homunculuksen, ja kokeilin kirjoittaa katkelmia hänestä kertovasta romaanista muistikirjaani. Riipustelin ja piirustin ja kirjasin muistiin ainakin joitakin tulemisiani ja menemisiäni ja keskustelujani ihmisten ja itseni kanssa, mutta mustavalkoinen Meadin muistikirja kaikkine silloista minääni koskeneine ajatuksineen katosi kauan ennen täyttymistään. Vasta kolme kuukautta sitten löysin sen laatikosta, jonne äitini oli pakannut sekalaista tavaraa. Olin varmaan aloittanut toisen päiväkirjan ja jättänyt edellisen kotiin käydessäni vanhempieni luona kesällä 1979. Kun äkkäsin irrallisten valokuvien alta tuon yhdestä kulmasta rasvaisen muistikirjan, jonka kannessa luki kaunokirjoituksella absurdi otsikko Uusi elämäni, tervehdin sitä kuin vanhaa jo kuolleeksi uskomaani sukulaista: ensin hämmästynyt tunnistaminen, sitten syleily. Vasta tuntikausia myöhemmin kuva siitä, miten puristin sitä rintaani vasten, palasi ansaitun naurettavana mieleeni. Ja silti tuo 200-sivuinen muistikirja on ollut korvaamaton siitä yksinkertaisesta syystä, että se palautti mieleeni yhtä ja toista mitä en ollut muistanut tai minkä olin muistanut väärin, äänellä joka oli minun eikä silti enää ihan minun.

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta

Onpa hienoa, että tämä vasta keväällä julkaistu Siri Hustvedtin kirja on saatu jo suomeksi. Kristiina Rikmanin taidokkaasti suomentama Muistoja tulevaisuudesta on kiehtova kurkistus erään kirjailija S.H.:n ajatuksiin, kun hän muistelee nuoruuttaan 70-luvun lopussa, jolloin hän saapui Manhattanille etsiäkseen romaanilleen sankaria. Nyt hän on kuusikymppinen ja löytää muistisairaan äitinsä laatikoista vanhan muistikirjansa, jonka äärellä ihmettelee muistin taipumusta värittää ja muokata menneitä ja käsitystä omasta minuudesta. Muistikirjan ja sen sivuilta löytyvän romaaniluonnoksen kautta paljastuu asioita, jotka S.H. on onnistunut autuaasti unohtamaan, mutta jotka ovat jossain piilotajunnassa muokanneet sitä persoonaa, joka hänestä on tullut.

Syksyllä 1978 kertoja muuttaa Minnesotasta New Yorkiin tarkoituksenaan työstää romaanikäsikirjoitustaan ja aloittaakseen myöhemmin opinnot Columbiassa. Rahat riittävät juuri ja juuri pieneen luukkuun ja välillä on nöyrryttävä tonkimaan roskiksia ruoan toivossa. Taloudellinen tilanne hieman helpottaa, kun hän saa työn erään seurapiirirouvan muistelmien haamukirjoittajana. Yksinäisyys taas helpottaa, kun kertoja tutustuu tulevaan parhaaseen ystävään, Whitneyyn, ja tämän ystäväpiiriin, jotka yhdessä S. H.:n kanssa muodostavat ”viiden jengin”. Seinänaapuri Lucy saa S.H.:n pakkomielteisen uteliaaksi ja stetoskooppi seinää vasten hän salakuuntelee naapurinsa pelottavaa monologia ja yrittää tulkita mistä on kysymys: murhaajasta, hulluudesta, noituudesta, uskonnollisesta kultista? Tutustuminen Lucyyn ja hänen erikoisiin ystäviinsä antaa sekä vastauksia että herättää lisää kysymyksiä. Aloittelevan kirjailijan mielikuvitus laukkaa villinä. Suhderintamalla kertoja saa kokea ihastumista ja intohimoa, mutta myös vähättelyä, ahdistelua ja silkkaa naisvihaa. Eräs väkivaltainen kokemus on nuoren naisen elämässä erityisen käänteentekevä.

Romaani tapahtuu kolmessa todellisuudessa: muistikirjan kautta vuosissa 1978-79, vuodessa 2017 jossa 62-vuotias kirjailija kommentoi nuorta minäänsä ja nykypäivän menoa sekä katkelmissa kertojan nuorena kirjoittamasta romaaniluonnoksesta. Eri osiot on lukijaystävällisesti erotettu eri fonteilla, joten niitä on helppo seurata. Tekstin lomassa on myös kirjailijan omia piirroksia, jotka kommentoivat tekstiä mehukkaasti. Esimerkkinä todella osuva karikatyyri Trumpista. Hustvedt voisi vaikka alkaa pilapiirtäjäksi tai sarjakuvataiteilijaksi noilla taidoilla. Mutta onneksi hän keskittyy kirjoittamaan näitä upeita romaaneja. Moniaineksisen romaanin sivuilla Hustvedt esittelee myös monia feministisiä tai taiteellisia esikuviaan, joista vahvimpana erottuu Paronitar eli saksalaissyntyinen runoilija, avantgardetaiteilija ja dadaisti Elsa von Freytag-Loringhoven. Metoo-ajasta käsin tarkasteltuna 70-luvun lopun maailma näyttäytyy kovin vihamielisenä paikkana kunnianhimoiselle nuorelle naiselle. Paronitar toimii kertojan tukena ja turvana monessakin mielessä.

Tämä romaani kuuluu niihin nykyään niin suosittuihin autofiktion rajoja venyttäviin romaaneihin, joista ei ihan pääse kärryille, että onko tämä nyt omaelämäkerrallista ja mihin asti. Nimikirjaimet S.H. voivat viitata Siri Hustvedtiin tai sitten ei. Ainakin tämän kertojan mies on luonnontieteilijä Walter eikä kirjailija Paul Auster. Kertoja kyllä sanoo suoraan kirjoittavansa taiteilijan omakuvaa nuoruusvuosilta. Samalla S.H. viittaa mestarietsivä Sherlock Holmesiin, jota kertojan romaaniluonnoksen sankari ihailee. Samaan tapaan kertoja toimii oman menneisyytensä ja muistojensa salapoliisina, yrittäen löytää muistikirjoistaan vihjeitä siitä mitkä olivat niitä käänteentekeviä hetkiä hänen elämässään, mikä on hänen tarinansa. Tosielämässä vihjeet eivät väistämättä päädy loogiseen ratkaisuun, niin kuin sankarietsivän maailmassa. Mielikuvitus paikkaa aukkoja ja totuus pakenee. Yksi tarina johtaa toiseen ja lopulta kaikki ovat yhtä ja samaa tarinaa. Hämmentävää? Kyllä, ja niin kiinnostavaa!

Pidän siitä miten kertoja puhuttelee välillä suoraan lukijaa. Moni kirjan ajatus osuu johonkin minussa, ja suoraan puhutteleminen lisää samaistumisen tunnetta. Tässä kirjassa on jotain valtavan kiehtovaa, jota on vaikea pukea sanoiksi. Muistoja tulevaisuudesta onnistui stimuloimaan sekä älyllisesti että tunteen tasolla. Siitä olin vähän pettynyt, ettei äidin muistisairautta käsitelty kuin ohimennen. Kypsyneen kirjailijan fiktiivinen analyysi nuoresta itsestään on terävä, kipeä, hauska ja monella muullakin tavalla koskettava. Kristiina Rikmanin suomennos on loistava, Hustvedtin pitkät ja polveilevat lauseet eivät varmasti ole olleet helpoimpia käännettäviä.

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta
Memories of the Future (2019),
suom. Kristiina Rikman
Otava 2019
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Leena Lumi
Reader, why did I marry him?

#taiteilijaromaani 70-luku feminismi Muistoja tulevaisuudesta New York Otava Siri Hustvedt


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Siri on minusta ennenkin puhutellut lukijaansa. Harmittavan vähän hän tosiaankin tuo äitään esiin. Äitihän muuten sanoo, että Siri kirjoittaa itsestään eikä Siri kiellä. Sirillä on minusta ikäkriisi, sano mun sanoneen, mutta onneksi se ei vaikuta tekstin laatuun ja onneksi Paul Auster on hänen aviomiehensä eli takuulla hoitaa ikäkriisit pois!

    1. Olen lukenut useamman Hustvedtin kirjan, mutta muistan niistä harmittavan vähän. Olen lukenut ne ennen blogiani tai on vaan harmillisesti jäänyt kirjoittamatta, blogijutuista niin kätevästi pystyy palauttamaan tunnelmat mieleen. Voi olla, että tuota lukijan puhuttelua on ollut ennenkin, tässä se tuntui erityisen kivalta.

      Romaanin äiti toki sanoo kertoja S.H.:lle että tämä kirjoittaa itsestään. Sehän ei vielä todista, että todellinen Siri Hustvedt kirjoittaa itsestään. Varsinkaan kun koko Siri-nimeä ei käytetä kirjassa kertaakaan. Minusta se on toisarvoista, kun koko kirjan idea on muistojen epäluotettavuus. Jos itse kirjoittaisin omasta nuoruuden minästäni, en tiedä kuinka todellinen muistojeni varaan rakennettu henkilö olisi. Meillä ihmisillä kun on taipumus paikata muistin aukkoja kaikenlaisilla tarinoilla. Kiehtovaa!

keyboard_arrow_up