Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Voisi aloittaa vaikkapa pedosta ja sen takia alkaneesta sodasta. Oli ollut aika, jolloin M. oli vielä hallinnut – tai luullut hallitsevansa – elämäänsä, ja silloin pedon rakenteen ymmärtäminen oli ollut hänestä ensisijaisen tärkeää. Sitä varten hänellä oli ollut erinäisiä tietoja ja jonkinmoinen määrä havaintoja, hän oli yrittänyt analysoida pedon elkeitä ja mahdollisia aikeita, mutta se oli ikään kuin kasvanut hänen rinnallaan, hyvä kun hän ehti pitää kirjaa. Eihän M. sitä tärkeimmäksi tehtäväkseen toki ollut nähnyt, ehei, häntä olivat tuolloin kiinnostaneet aivan muut jutut, enimmäkseen toisten tarinat, joita hän keräili kuin postimerkkejä yrittääkseen sitten sijoitella niitä paperille ainoalla oikealla tavalla. Suurin osa näistä tarinoista oli kyllä suoraan sidoksissa petoon, joskin kaikki sellainen oli silloin tuntunut menneen talven lumilta – eihän kukaan näinä sivistyneinä aikoina puraissut toiselta päätä tuosta vain, tai sellaista tapahtui todella harvoin. M. muisti eräässä seurueessa kuulemansa tarinan: muuan tyttö oli nähnyt unta, jossa perhe oli lähettämässä häntä pedon syötäväksi, ja kaikki olivat hirveän järkyttyneinä. Äiti neuvoi tyttöä langettamaan loitsuja elukan hampaisiin, kunnes se nukahtaisi – tämän piti toimia ainakin ensimmäisen yön ajan. Omituisinta oli kuitenkin se, unennäkijä kertoi, että kun minua tultiin noutamaan ja lähdettiin taluttamaan ulko-ovelle, tajusin äkkiä, että tämä on koko elämän tarkoitus, salattu elämänsuunnitelmani, kun sitä tarkastellaan ilman turhia rimpsuja ja adjektiiveja, Tinder-profiilia tai filosofian loppututkintoa. Kävi ilmi, että olin syntynyt maailmaan joutuakseni syötäväksi, niin kuin siipikarjankasvattamon broileri, joka syntyy häkissä, kakkaa alleen ja poistuu maailmasta jäähdytettynä, höyhennettynä ja sellofaaniin käärittynä. Nähtävästi juuri siksi en vastustellut, sillä mitä järkeä olisi vastustaa korkeinta kutsumustaan?

– Maria Stepanova: Kadoksiin

Luin Maria Stepanovan romaanin Kadoksiin heti Jarkko Volasen Vainovalkeiden jälkeen, ja harvoin kirjat ovat käyneet näin pysäyttävää dialogia toistensa kanssa. Volasen kuvitteellinen vainovaltio ja Stepanovan nimetön peto tuntuvat kumpikin olevan variaatioita samasta arkkityypistä: raakalaisuudesta, joka herää henkiin keskellä sivistystä. Kadoksiin ei kerro sodasta – tai ainakin se kieltäytyy tekemästä niin suoraviivaisesti. Sen sijaan se piirtää kaarrellen, hajanaisesti ja välillä täysin epäloogisestikin tarinan, jossa peto syö tienviitat, ja kirjailija M. huomaa olevansa matkalla ilman määränpäätä.

Romaani alkaa kuin tarkkailija-asemissa. M. on kirjailija ilman sanoja. Hän on paennut kotimaastaan, asettunut Euroopan ytimeen B:n kaupunkiin ja kiertää festivaaleilla puhumassa kirjoistaan ja menneisyydestään, vaikka nykyhetki nielee kaiken. Hän ei enää kirjoita, eikä oikeastaan edes yritä. Kieli on menettänyt kimalluksensa. Äidinkieli on saastunut sodan sanastosta, joka ei kuulu hänen suuhunsa: “erikoisoperaatio”, tuo kolkko virkamiesilmaus, on lohkaissut palan hänen sisimmästään.

Sama lohkaisu näkyy myös rakenteessa. Kadoksiin ei noudata perinteistä draaman kaarta. Kirjailija M. on lähdössä kirjallisuusfestivaalille kaupunkiin O., mutta jokin – ehkä juuri peto, ehkä vain eksistentiaalinen vastahakoisuus – pitää häntä otteessaan. Matka pitkittyy ja mutkistuu. Junat myöhästyvät, puhelin sammuu, määränpäätä ei koskaan saavuteta. Lopulta hän jää F:n kaupunkiin, laittaa puhelimen hotellin yöpöydän laatikkoon ja irrottaa itsensä maailmasta kuin matkalaukku, joka jää tahallaan noutamatta hihnalta.

Kirjassa ollaan paljon junassa, enkä voinut olla vertaamatta tätä toiseen junaan: Petri Tammisen Sinua sinua -romaanin kirjailija P. matkustaa rautaesiripun läpi viulu mukanaan ja pelkää paljastuvansa. Stepanovan kirjailija M. taas ei kanna mukanaan soittimia vaan näkymätöntä leimaa: pedon jälkeä. Hänen pelkonsa ei ole kiinnijääminen, vaan paljastuminen – ettei peto ole jäänyt rajan taakse, vaan kulkee mukana, solussa, muistissa, unessa.

Erityisesti jäi mieleen tuo yllä oleva lainaus, jossa M. muistelee kuulemaansa unta: perhe lähettää tytön pedon syötäväksi, ja tyttö tajuaa, että tämä – syötäväksi joutuminen – on hänen elämänsä tarkoitus. Täydellinen, julma allegoria nykyhetkestä, jossa toisten uhriksi joutuminen tuntuu joskus väistämättömältä ja jopa kohtalonomaiselta. ”Mitä järkeä olisi vastustaa korkeinta kutsumustaan?” unen tyttö kysyy. Tuossa tiivistyy naapurimaan propaganda, joka glorifioi valtion puolesta uhrautumista.

Vaeltelevan ja usein unenomaisen matkansa varrella M. päätyy vieraan miehen kanssa pakohuonepeliin ja avustajaksi sirkukseen. Hän etsiytyy paikkoihin, joissa todellisuus liukuu vapaaksi logiikan rajoista. Juuri sirkus tarjoaa yhden romaanin vaikuttavimmista vertauskuvista: nainen, joka suostuu makaamaan sarkofagissa sahattavana, kun mikään muu ei enää tunnu mielekkäältä. Kirjailija M. on valmis katoamaan konkreettisesti – ei enää kieltä, ei nimeä, ei kotimaata. Mutta huoliiko edes sirkus pedon kanssa kasvaneen?

Kadoksiin ei ole helppo lukukokemus. Se ei tarjoa juonellista tyydytystä eikä kauniisti pääteltyjä kaaria. Mutta se on harvinaisen rehellinen yritys kuvata mielen tilaa, jossa kieli pettää, matka ei vie mihinkään, eikä maailma suostu jäsentymään järjen sääntöjen mukaan. Samalla se on kunnianosoitus kirjallisuudelle – ja sen rajallisuudelle. Joskus kirjallisuus ei paranna, ei pelasta, ei selitä. Joskus se vain seuraa mukana, hiljaisena ja harhailevana, kun ihminen kulkee kadoksiin. Arja Pikkupeuran hieno suomennos mahdollistaa sen, että lukija saa kulkea hetken mukana.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14 – Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon.

Maria Stepanova:
Kadoksiin
Фокус (2024),
suom. Arja Pikkupeura
Siltala 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Kirjareppu
Kirjavinkit

Sinua voisi myös kiinnostaa

Jarkko Volanen: Vainovalkeat

Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (Brilkalle) – Osa 1

Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut

Andrei Kurkov: Harmaat mehiläiset

Oksana Vasjakina: Haava

Kira Jarmysh: Naisten selli nro 3

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Seuraa Kirjaluotsia

häpeä helmet2025 helmethaaste junamatka Kadoksiin kieli maanpako Maria Stepanova sirkus venäläinen kirjallisuus