menu Menu
Muriel Spark: Curriculum Vitae: A Volume of Autobiography
Elämäkerta, Iso-Britannia, New Directions, Spark Muriel 02/08/2021 2 kommenttia
S. J. Bennett: Windsorin solmu Edellinen E. M. Forster: A Room with a View | Klassikkohaaste 13 Seuraava

That ring at the door that I loved so much would bring, in the afternoon, my mother’s friends or, on rare occasions, my married aunts. In the evening a much more exciting variety of family friends rang the bell, many of them fairly eccentric, in whom I took a deep interest.

Only a few months ago I had a letter from one of my parents’ friends, an American who was then a young medical student, Jay Snyder, who recalls that (at a date much later than my pre-school infancy) as a child I was very shy and used to run and hide under the table. I believe this must be true; a table covered by a long cloth is a good hiding place and listening post for children. Still, I can’t for the life of me remember this. As an infant I was certainly shy, as were most children. We were all discouraged from showing off, and unless invited to recite a poem or play or sing, we wouldn’t open our mouth.

A pulley on the landing, or door lifter as we called it, would open the street door for visitors who pulled that wonderful doorbell. In those days before I went to school, people were far more important to me than toys or nature. The beauty of walks over the hills and by the sea was beginning to seep into my consciousness by way of the sensations of smell and of sheer liberty and the lyrical suggestiveness of nature-verse, but it had not yet formed a positive delight in my mind such as people presented.

Muriel Spark: Curriculum Vitae: A Volume of Autobiography

Olen viihtynyt Muriel Sparkin romaanien parissa ja päätin ottaa selvää miten Spark kirjoittaa omasta elämästään vuonna 1992 julkaistussa omaelämäkerrassaan Curriculum Vitae: A Volume of Autobiography. Dame Muriel Spark (1918-2006) oli skotlantilainen kirjailija, joka on englanninkielisessä maailmassa hyvinkin arvostettu, mutta Suomessa jäänyt vähemmälle huomiolle. Häneltä on suomennettu vain yksi teos, Mandelbaumin portti (WSOY 1966), joka on minulla vielä lukematta. Olen lukenut Sparkin 22:sta romaanista kuusi, joten paljon riittää vielä luettavaa. Silti monet romaanit, joihin Spark viittaa kirjassaan, olivat minulle tuttuja ja saivat uutta kontekstia tästä omaelämäkerrasta.

Curriculum Vitae on yhtä eläväinen, piikikäs ja yllättävä kuin Sparkin romaanit. Kiinnostavin anekdootein Spark valottaa lapsuuttaan ja elämää Edinburghissa englantilaisen äidin ja skotlantilais-juutalaisen isän kanssa. Varhaisista vuosistaan hän nostaa kiinnostavia yksityiskohtia, jotka liittyvät vaikka leipään, ainaiseen teenjuontiin tai kodin ovikelloon, jonka soitto tarkoitti kiinnostavien ihmisten saapumista. Spark oli pienestä pitäen tarkka havainnoija ja perheen eksentriset ystävät ovat kutkuttaneet tulevan kirjailijan mielikuvitusta.

Spark on kirjoittanut nämä muistelmansa 74-vuotiaana vuonna 1992, mutta kirja päättyy vuoteen 1957, jolloin hän oli piirun alle nelikymppinen ja vasta julkaissut esikoisromaaninsa. Menestyksen vuodet olivat siis vasta edessä, mutta niistä Spark ei jostain syystä ole halunnut omaelämäkerrassaan kirjoittaa. Toisaalta vaikuttaa siltä, että tulevien romaanien inspiraatio on pitkälti haettu juuri noista ensimmäisten vuosikymmenten kokemuksista. Oli kiinnostavaa lukea esimerkiksi Sparkin opettajasta Miss Christina Kaysta, joka on toiminut esikuvana Sparkin ehkä tunnetuimmalle kirjalliselle hahmolle, Miss Jean Brodielle. The Prime of Miss Jean Brodie oli ensimmäinen lukemani Spark ja innosti katsomaan myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Elokuvaa Spark kommentoi kirjassaan mm. näin:

When I first saw the film of The Prime my immediate reaction was that it was too brightly coloured for a true depiction of the Edinburgh scene. So, indeed, it was. But I think Miss Kay would have felt very happy about the imposed bright colours. She loved colours. She taught us to be aware of them. She could never accept drab raincoats. ’Why make a wet day more dreary than it is? We should wear bright coats, and carry blue umbrellas or green.’ (In those days umbrellas were universally black or brown.) She said, ’I would like to see a grey coat and skirt for the spring, girls, worn with a citron beret. Citron means lemon, it is yellow with a sixteenth or so of blue. One would wear action beret in Paris with a grey suit.’ We painted the primary, secondary and tertiary colors. I believe that, with Miss Kay, color came before drawing or form. To her, color was form. ’Rossetti knew well how to use the complementary tertiary colors, russet and olive green.’ And she showed us the picture of Dante’s encounter with Beatrice painted with russets and greens. I don’t believe she cared much about Dante or Beatrice or the narrative element in the picture; it was simply a colorfast. ’You will always know Corot’, she said, ’by his small touch of red, such as a hat. That makes the painting.’

Mainion sukunimensä Spark on saanut lyhyeksi jääneestä avioliitostaan Sidney Oswald Sparkin eli tuttavallisesti S.O.S.:n kanssa. Muriel oli vasta 19-vuotias mennessään naimisiin 13-vuotta vanhemman Sidneyn kanssa. He tapasivat Edinburghissa vuonna 1937 ja muuttivat samana vuonna Etelä-Rhodesiaan (nykyinen Zimbabwe), jossa heidät vihittiin. Poika Samuel Robin syntyi vuonna 1938. Aviomies kuitenkin osoittautui pian lempinimensä veroiseksi, hän oli maanisdepressiivinen ja väkivaltainen. Spark päätti jättää miehensä vuonna 1940 ja muutti Etelä-Afrikkaan ja vuonna 1944 takaisin Englantiin. Spark joutui jättämään poikansa luostariin hoidettavaksi, sillä sodan aikana lapset eivät saaneet matkustaa. Myöhemmin poika tuotiin Skotlantiin ja Sparkin vanhemmat ottivat hänet huollettavakseen. Tämä etäinen suhtautuminen poikaan tuntui erikoiselta, toisaalta ajat olivat myös erilaiset. Lontoossa Spark asui Helena Clubilla, joka oli työssä käyville naimattomille naisille tarkoitettu asuntola. Se toimi inspiraationa The Girls of Slender Means romaanissa kuvatulle The May of Teck Clubille.

Saavuttuaan sodan ajan Englantiin Spark halusi heti värväytyä sotatehtäviin. Hän saapui rekrytointitoimistolle kädessään Ivy Compton-Burnettin romaani. Värvääjä kiinnitti huomiota romaaniin ja vilkkaan kirjallisuuskeskustelun päätteeksi kysyi Sparkilta, tahtoisiko tämä tehdä jotain todella kiinnostavaa työtä. Niin hänet värvättiin ulkoministeriön tiedusteluhommiin. Psykologiseen sodankäyntiin erikoistuneessa operaatiossa levitettiin propagandaa, jolla yritettiin horjuttaa saksalaisten luottamusta natsihallintoon. Sefton Delmerin johtama yksikkö ylläpiti saksankielistä, muka natsimielistä radiokanavaa, jolla syötettiin Hitlerin asemaa nakertavia uutisraportteja. Sparkin tehtävänä oli mm. kerätä faktoja valeuutisten pohjaksi. Radioääninä toimivat värvätyt saksalaiset sotavangit, joita Spark kävi välillä ”ulkoiluttamassa”. Tällaisiin seikkailuihin voi siis päätyä kulkemalla romaani kainalossa. Minä juuri tilasin itselleni Compton-Burnettin romaanin. Saa nähdä, mihin sen lukeminen minut johdattaa 😅

Sparkille omaelämäkerta on toiminut myös jonkinlaisena puolustuspuheenvuorona. Kirjan johdannossa hän sanoo kirjoittaneensa kirjan vastineeksi julkisuudessa hänestä levitettyihin valheisiin. Niillä hän viitannee erityisesti lokapuheeseen, jota hän sai toimiessaan Poetry Reviewn päätoimittajana vuosina 1947-49. Hän ei säästele sanojaan kertoessaan kohtaamastaan vastustuksesta ja kateellisten kollegoidensa juonittelusta. Näitä avoimen katkeria ja sparkimaisen piikikkäitä vuodatuksia oli hulvatonta lukea. Totuudesta ei tietenkään voi mennä takuuseen, mutta Sparkilla on puolellaan vankkaa aineistoa, kirjeitä ja dokumentteja, jotka hän on tuolta ajalta säilyttänyt. Niistä käy ilmi miten konservatiiviset ja itsekeskeiset miehet – ja heidän vaimonsa – kokivat nuoren uudistushaluisen naisen uhkana pikku kerholleen.

Samalla kostohengellä Spark kirjoittaa entisestä rakastajastaan ja yhteistyökumppanistaan Derek Stanfordista, jonka lukuisia kirjeitä Spark oli tallettanut yli 500. Tutustuessaan Stanfordiin Spark eli köyhää vaihetta, asui pikkuruisessa vuokrahuoneessa ja yritti selviytyä satunnaisilla, huonosti palkatuilla editointitöillä, joista osan hän teki yhteistyössä Stanfordin kanssa. Lopulta osoittautui, ettei myöskään Derek kestänyt Sparkin menestystä. Tämän ajanjakson satiiria voi löytää kirjoista Loitering with Intent ja A Far Cry from Kensington.

Rakastin kirjan lopetusta, jossa kustannustoimittaja esittelee Sparkille esikoisromaanin saamia arvioita. Loitering with Intent -romaanin lukeneet tietävät miksi loppulause saa hymyn huulille. Spark on muuten haudattu Firenzeen, sillä hän vietti viimeiset vuosikymmenensä Toscanassa kumppaninsa Penelope Jardinin kanssa. Firenze on nyt tullut vastaan kesällä lukemissani kirjoissa niin tiuhaan tahtiin, että joskus sinne on vielä päästävä. Matkaohjelmaan voi lisätä käynnin Muriel Sparkin haudalla.

Al took me to lunch the next week to a smart restaurant, Le Caprice, to celebrate. He had a bunch of reviews in his hand. ’I dare say’, drawled Al, ’that this is the shape of things to come.’ It was a risky saying, for many fine first novels are followed by duds. However, I took great heart from what he said, and went on my way rejoicing.

Kirja tosiaan päättyy esikoisromaanin julkaisuun ja sen jälkeisistä tapahtumista Spark vaikenee (lukuun ottamatta viittauksia tiettyihin romaaneihin). Spark myös vastusti kovasti hänestä kirjoitetun elämäkerran julkaisua. Martin Stannardin kirjoittama elämäkerta julkaistiin vasta Sparkin kuoleman jälkeen, vuonna 2009. Eiköhän sekin pidä joskus lukea.

Muriel Spark:
Curriculum Vitae: A Volume of Autobiography
New Directions 2011
(alun perin julkaistu 1992)
Omasta hyllystä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Curriculum Vitae Edinburgh Muriel Spark omaelämäkerta Skotlanti


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Kuulostaa kyllä että paljon on elämässä sattunut, ja kaikuja tosiaan useampaan kirjaan…ja kiinnostava ratkaisu kyllä päättää kirja esikoiskirjan julkaisuun, ”tästä eteenpäin tuotantoni puhuu” tai jotain.

    Voisinpa tämän lukea jos joskus käsiin tulee, sitä en tiedä välittäisinkö lukea jonkun muun elämäkertaa Sparkista (vaikka ilmeisesti niitä merkittäviä elämänkäänteitä tuli myöhemminkin).

    1. Uskon, että Sparkia paljon lukeneena nauttisit tästä persoonallisesta omaelämäkerrasta. Niitä käänteitä tosiaan riitti tuon esikoisen jälkeenkin ja olisi kyllä ollut kiinnostavaa kuulla niistä Sparkilta itseltään. Tuota Stannardin kirjoittamaa elämäkertaa on kyllä kehuttu, ehkä luen joskus jos sattuu tulemaan vastaan.

keyboard_arrow_up