I do not know how many afternoons I lay on my bed listening to a litany of tennis noises from where my two brothers played on the court a little to the right below my window. Sometimes, to tell me it was time to get up, my elder brother Richard would send a tennis ball through the open window. The net curtain would stir and part very suddenly and somewhere in the room the ball would thud and then roll. I always thought one day he would break the glass of the window, or that he would land the ball on my face or break something in the room, but he never did. Perhaps my memory exaggerates the number of these occasions and really they only occurred once or twice.
But I am sure the curtains must have moved in the breeze as I lay taking in the calls and the to and fro of tennis on those unconcerned afternoons, and I suppose the sight was a pleasurable one. That a slight movement of the curtains should be the sign of a summer breeze seems somewhere near to truth, for to me truth has airy properties with buoyant and lyrical effects; and when anything drastic starts up from some light cause it only proves to me that something false has got into the world.
Muriel Spark: The Complete Short Stories – Ote novellista The Curtain Blown by the Breeze
Muriel Sparkin laajaan tuotantoon kuului myös suuri määrä novelleja ja ne on kaikki koottu vuonna 2001 yksiin kansiin nimellä The Complete Short Stories. Kuuntelin vuonna 2011 julkaistun äänikirjaversion, jonka lukevat näyttelijät Emilia Fox, Richard E. Grant ja Juliet Stevenson. Yhteensä 41 novellia käsittävän teoksen parissa kuluikin mukavasti kuukausi. Tällaisen laajan novellikokoelman kuuntelemisessa on se huono puoli, että novelleihin on hankala palata jälkikäteen. Kirjaa selailemalla olisi helpompi palauttaa novelleja mieleen, mikä auttaisi myös tällaista koostetta kirjoittaessa. Väkisinkin osa novelleista häipyy mielestä ja päällimmäiseksi mieleen jäävät toistuvat teemat ja erityisen yllättävät tai tunnelmaltaan vahvat tarinat. Niitä tässä kokoelmassa onneksi riittää.
Spark tekee sanoilla sen, mitä taikuri tekee korteilla: seuraat jokaista näennäisen yksinkertaista liikettä, ja silti lopussa hän on luonut jotain poikkeuksellista tai yllättävää, aivan silmiesi edessä. Hänen novellejaan on vaikea luokitella, vaikka tiettyjä teemoja esiin nouseekin: on yliluonnollisia ja karmivia tarinoita, kuivakkaa huumoria sisältäviä tarinoita, henkilö- ja juonivetoisia tarinoita ja tietynlaiseen ympäristöön sijoittuvia novelleja, jotka herättävät ajan ja paikan henkiin niin hyvin, että tunnet olevasi keskellä tapahtumia. Hän voi maalata henkilön muutamalla taidokkaalla vedolla, hän voi johdattaa lukijan vastustamattomasti kohti oletettua päämäärää ja sitten yllättää kaikkein hienovaraisimmalla mahdollisella tavalla.
Kokoelman novellit eivät ole missään kronologisessa tai temaattisessa järjestyksessä. Spark kirjoitti paljon novelleja 50-luvulla ja voitti vuonna 1951 The Observer -lehden novellikilpailun tarinallaan The Seraph and the Zambesi. Sitä voi pitää Sparkin kirjallisen uran alkusysäyksenä. Se, kuten moni muu 50-luvulla julkaistu novelli, sijoittuu Afrikkaan, tarkemmin Etelä-Rhodesiaan, joka oli vuoteen 1980 saakka Britannian siirtomaa ja joka nykyään tunnetaan Zimbabwena. Spark asui siellä itse 30-luvulla lyhytaikaiseksi jääneen aviomiehensä kanssa ja synnytti siellä myös poikansa. Kolonialistien ylimielinen ja brutaali käytös sekä aviomiehen mielenterveysongelmat ja väkivaltaisuus masensivat Sparkia ja nuo kokemukset näkyvät Afrikkaan sijoittuvissa novelleissa. Novellissa Bang-Bang You’re Dead illallisseurue katsoo kotifilmejä Afrikasta, joissa novellin päähenkilö Sybil on aiemmin asunut. Muille videoiden välittämä kuva Afrikasta on eksoottinen ja romanttinen, Sybil tietää katkeran totuuden. Erilaiset asenteet käyvät ilmi hyvin tästä keskustelusta: “The blacks look happy enough. Did you have any trouble with them in those days?” “No,” said Sybil. “Only with the whites.”
Spark kuvaa tyynen viileästi ja osuvan ironisesti erilaisia valtapelejä, joita ihmisten välillä käydään. Kertojat ovat usein naisia, jotka ovat joutuneet joko miesten, manipuloivien naisten tai jopa lasten pelinappuloiksi. Novellissa A Member of the Family nuori nainen, joka tapailee charmanttia miestä, luulee olevansa suhteen hallitseva osapuoli sinä päivänä, kun hän saa kauan kaipaamansa kutsun tavata miehen äiti. Pian hän saa kuitenkin todeta, ettei lämmin vastaanotto perheeseen aivan tarkoita sitä, mitä hän oli ajatellut. Novellissa The Twins minäkertoja kertoo vierailustaan ystäväperheen luona, jossa on joutunut perheen kaksosten vedätyksen uhriksi. Pienin hienovaraisin teoin ja sanoin lapset saavat käännettyä vanhempansa vierasta vastaan.
Usein vallankäyttö on mennyt niin pitkälle, että toinen osapuoli voi kostaa saamansa kohtelun vain kummituksen roolissa. Kokoelmassa on useita kummitustarinoita. Erikoisessa novellissa The Pearly Shadow kummituksen täytyy paeta psykiatria, joka uhkaa turruttaa hänen vainoamansa potilaat lääkkeillä ja tehdä hänestä samalla lopun. Novellissa The Executor kuuluisan kirjailijan haamu kummittelee sukulaistytölle, joka yrittää kirjoittaa valmiiksi edesmenneen kirjailijaenon kesken jääneen teoksen. Novellissa The Portobello Road kertoja kummittelee hänet murhanneelle miehelle: “He looked as if he would murder me and he did.” Etenkin tuosta novellista tulee mieleen Sparkin pienoisromaani The Driver’s Seat, jossa hyytävyys kumpuaa samanlaisesta lakonisesta ilmaisutavasta.
Sparkin huumori on parhaimmillaan mustaa, absurdia ja ah niin ironisen sivaltavaa. Novellissa The Snobs tavallinen englantilainen pariskunta perii yllättäen kartanon Ranskasta. Kun he kylillä käydessään huomaavat eksyneen oloisen englantilaisen turistipariskunnan, he ystävällisyyttään kutsuvat heidät teekupposelle. Pian he huomaavat, että Ringer-Smithit kuuluvat pelättyyn lajiin – linnan valtaajiin – , jotka ensin keplottelevat kutsun teelle, sitten jäävät illalliselle, sitten yöksi ja lopulta heistä ei ikinä pääse eroon. Spark kuvaa hersyvästi entisen bussikuskin ja tämän vaimon yrityksiä häätää valtaajia kartanostaan.
Kielellisesti nautin eniten humoristisesta novellista The Quest for Lavishes Ghast, jonka Juliet Stevenson lukee täydellisesti. Novellin kertoja on muuttanut aikoinaan pohjoisesta Lontooseen ja hänellä on edelleen vaikeuksia ymmärtää paikallista aksenttia. Erityisesti entisen pomon puheet ovat jääneet kummittelemaan. Kertoja kuuli miehen sanovan usein Lavishes ghast, minkä hän myöhemmin tulkitsi tarkoittaneen I have it at last. Hän alkaa kuitenkin kuulla samaa myös muiden puheessa ja lavishes ghastista tulee hänelle pakonomainen tutkimuskohde. Hän istuu kahviloissa salakuuntelemassa ihmisten puheita, joissa toistuu eri yhteyksissä tuo pirullinen lavishes ghast. Tätä hulvatonta novellia on mahdoton selittää, joten lopetan tämän sepustukseni mestarin itsensä tekstinäytteeseen (kokeile lukea tuo ääneen, idea tulee niin parhaiten esiin):
The first afternoon, this seemed easy. I fixed on a mother and daughter having tea. ‘They’re very lavish here,’ said the mother, beaming on the cakes as the daughter replied, ‘But the tea’s ghastly.’ I took this to be a good omen. But within a few days sinister complications like ‘lavishes ghast lavishes’ began to set in. A creature comprising Alex’s car, aspects of art, anarchist bard, amorous chars, hand on my heart, Battersea Park, masses of stars, passion aha! remained beyond my comprehension.
My last tea shop was ominously called the African Palm by virtue of a large tough fern in the window. I chose a table next to a young couple who were conversing audibly.
‘What was the lavishes ghast on lavishes ghast like?’ rattled the girl.
‘No, thanks,’ said the youth, ‘I’ll have a bun.’
Muriel Spark: Quest for Lavishes Ghast
Muriel Spark:
The Complete Short Stories
Canongate Books 2011
Äänikirjan lukijat: Emilia Fox, Richard E. Grant, Juliet Stevenson
#naistenviikko2023 äänikirja kolonialismi kummitustarina luokkayhteiskunta Muriel Spark naisen asema novellit
Vaikka pidän niin Sparkista kuin novelleista, näitä en ole lukenut kuin yhden kokoelmallisen, Go-Away Bird: tuo Portobello Road ainakin oli siinä, ja Afrikassa oltiin parissa kolmessa tarinassa.
Pitäisi lukea lisää.
Ja joo, en muutenkaan äänikirjoista perusta ja isoissa novellikokoelmissa tuntuisivat olevan erityisen hankalia, joskin toisaalta tuo viimeisen sitaatin kielileikittely kuulostaa kyllä soveltuvan hyvin kuunnelluksi (tai itse ääneen luettavaksi)
Tuo lukemasi kokoelman niminovelli olikin tässä kokoelmassa ensimmäisenä ja oli selvästi yksi pisimpiä novelleja. Pidin siitä kyllä, mutta kun kuuntelee 40 novellia perään, ei enää muista yksityiskohtia 😅 Tuo Quest for Lavishes Ghast oli todella hulvaton Juliet Stevensonin lukemana. Hän osasi loistavasti hyödyntää sellaista puheen nuottia ja intonaatiota, että kaikki todellakin alkoi kuulostaa aivan lavishes ghastilta 🤣