Ko mie ja Katri olima koalla urakalla saahneet kyörättyä karjan maantiele, taivas peitty syksysseen utuharssoon ja kohta alko tihuutahmaan jäähilheistä vettä. Kaikki muut lehmät paitti Ilona pölästyit teräviä hiutahleita ja haijaannuit. Sisko, Pirkko ja Liina rynnit ojjaa pitkin, Kerttu reistasi paeta methään, Siskon eeliskuussa synnyttämä Sokkeri-vasikka tanssi paikahlaan, Soma kiipesi Kielon sölkhään ja molemmat rääyit. Pajukko männikön reunassa oli kuitekki niin tiheää, märkää ja mustaa, ettei Kerttu päässy sen läpi. Se palasi tiele lyötynä ja pää painuksissa. Mie kattoin taaksepäin. Sieltä tulit koala vauhila Martta, naapuritalon navettapiika, ja sen apupoika Matti Iisakki-isänän karjan kanssa. Olima sopihneet, että kuljema yhessä.

Pohjosen suunalta laahusti väsynyttä väkeä elikoihneen ja toiselta suunalta pöykkäsi pitkä letka kyläläisten lehmiä ja joutokarjaa. Taempana nilkutti naapurin Taneli-ori. Sitä ohjasti renkipoika. Taneli veti lahoja kärryjä, joissa kyyhötti muutama laiha ja valkonaamanen vanhus. Olit vissiin kauempaa mettäkylästä, ko en tuntenu niitä. Mykkänä vaeltavan kansan johtomiehenä oli papparainen. Tämä valitti itteksensä, kuinka henki ei kulje ja rinthaan pistää. Hunteerasin, että kyllä maailma on kummalinen paikka.

Rosa Liksom: Väylä

Rosa Liksomin uutuusromaani Väylä on yksi tämän syksyn kirjatapauksia. Lapin sodan evakoista kertova romaani kiinnosti minua myös hyvin henkilökohtaisella tasolla. Mummini oli yksi niistä karjan kanssa Ruotsiin matkanneista evakoista. Se oli varmasti yksi hänen elämänsä avainkokemuksista ja käänteissään oman romaaninsa arvoinen. Nyt siitä on mahdotonta häneltä enää kysellä ja Liksomin romaanin maailmaan uppoutuessani koin siitä myös surua. Miksi en osannut kysyä ja kiinnostua silloin kun se oli vielä mahdollista? Mummini menehtyi muistisairauden väsyttämänä tänä vuonna. Rosa Liksom on vielä löytänyt tuon ajan kokeneita haastateltavakseen kotiseudultaan Tornionjokilaaksosta, josta romaanin 13-vuotias kertoja vaeltaa lehmien kanssa väylän eli Tornionjoen yli Ruotsiin.

Romaani kattaa noin vuodenkierron alkaen Lapin evakuointikäskystä syyskuussa 1944, jolloin koko Lapin siviiliväestö evakuoitiin muutamassa viikossa saksalaisten tieltä. Mukaan otettiin tärkeä karja ja sitä paimentamaan nuoret tytöt ja pojat ja sotaan kelpaamattomat vanhukset. Miehet olivat tietysti sotatantereella ja äidit matkasivat pienimpien lasten kanssa helpompia reittejä tai tyystin eri paikkaan, kuten mummini kohdalla kävi. Romaanin kertojatyttö on saanut isältään tehtäväksi huolehtia sekä karjasta että viimeisillään raskaana olevasta äidistä. Hän joutuu kuitenkin heti alkuun eroon äidistä ja huoli on kova. Ei huoli helpota äidin löytyessäkään. Sairaalloinen ja mieleltään hauras äiti synnyttää pakolaisleirissä heiveröisen pojan, joka jää tytön huolehdittavaksi. Paljon on nuoren tytön taakaksi annettu. Kaiken kurjuuden keskellä tyttöä hävettää olla ihminen, jonka armoilla viattomat lehmät joutuvat olemaan.

Liksom kuvaa aistivoimaisesti raskasta evakkomatkaa, mutta tuo esiin myös tilanteen toiveikkaamman puolen. Monelle nuorelle Ruotsiin meno oli myös jännittävä mahdollisuus päästä näkemään maailmaa, olihan Ruotsissa moni asia paremmin tai ainakin erilaista kuin kotikonnuilla. Romaanin tytöllekin avautuu lopulta uusia mahdollisuuksia, koulutusta ja sivistystä. Vastaanotto on kuitenkin alkuun nihkeää ja leirien olot kurjia. Tartuntataudit jylläävät ja karanteenissa tulee toimettoman aika pitkäksi. Ihmiset ovat turhautuneita, peloissaan, vihaisia ja lopen uupuneita. Aivan kuten ovat varmasti kaikki tänäkin päivänä eri puolilla maailmaa vaeltavat ja leireillä viruvat pakolaiset. Väylä toimiikin hyvänä muistutuksena siitä, että kuka tahansa ja milloin tahansa saattaa joutua jättämään kotinsa ja luottamaan vieraan apuun. Minäkin olen pakolaisen lapsenlapsi.

Upeinta romaanissa on luonnon ja erityisesti lehmien kuvaus. Elettiin aikaa, jolloin lehmät olivat elannon tuojia ja perheenjäseniä, eivät tuotantoeläimiä. Lehmiä kuvataan kauniisti ja arvokkaasti, alkuun on jopa vaikea erottaa puhutaanko ihmisestä vai eläimestä, kun viitataan Siskoon tai Ilonaan. Liksom on halunnut kuvata ihmisen osana luontoa, yhtenä luontokappaleena muiden joukossa. Romaanin tytön yhteys luontoon onkin syvä ja moniulotteinen, joskin hivenen liioitellusti. Tuskin kukaan on oikeasti rottaa pitänyt paidan alla lemmikkinään, mutta romaanitaiteessa se sallittakoon symbolisena välineenä. Onhan tytössä muutakin ylilyötyä, kuten aikaan ja paikkaan suhteutettuna epäuskottavan paljon ymmärrystä maailmasta ja tieteistä. Suhde lehmiin ja muihin luonnon sisariin on kuitenkin väkevä ja uskottava, ja on helppo samaistua tytön järkytykseen, kun hän viimein kotiin päästyään saa kuulla setänsä suunnitelmat tehotuotetusta maitotilasta. Vanhat kantturat joutakoon teuraalle!

Väylä on evakkotarinan lisäksi myös vahva nuoren tytön kasvukertomus. Poikkeusvuoden aikana tytöstä kasvaa nuori nainen, joka herää sekä seksuaalisuuteen että aikuisuuden vastuisiin ja vapauksiin. Monien koettelemusten kautta hänestä tulee puolipakolla itsenäinen nainen, jonka on löydettävä oma polkunsa elämässä. Hänen vaelluksensa ei siis pääty sodan loppumiseen, vaan hänen on uskallettava ylittää väylä yhä uudelleen. Liksom on mahduttanut tähän evakkotarinaan monenlaisia käänteitä, joista yllättävimmät ja omalla tapaa traagisimmat odottavat kotiin palatessa. Koti ei ole enää se sama turvasatama, josta lähdettiin, eikä matkan varrella koettua saa pyyhittyä kehosta ja mielestä.

Valitsin tarkoituksella äänikirjaversion, sillä kokonaan meänkielellä eli Tornionlaakson murteella kirjoitettu romaani pääsee hyvin oikeuksiinsa ääneen luettuna. Lukija Anna Saksmanin olin todennut loistavaksi murteen tulkitsijaksi jo Juhani Karilan Pienen hauen pyydystyksessä. Hän taitaa murteen poljennon ja hänen rauhallinen äänensä tekee kuuntelusta hypnoottisen kokemuksen. Kieli on muutenkin keskeinen osa tämän romaanin tenhoa ja tarina olisi aivan toinen kirjakielellä kirjoitettuna. Vaikka pohjoisen murre olisi itselle vieraampaa, tätä romaania ei kannata sillä verukkeella jättää lukematta. Ei haittaa, jos ei ihan joka sanaa ymmärrä. Antaa vain Väylän viedä mukanaan.

Rosa Liksom:
Väylä
Like 2021
Äänikirjan lukija: Anna Saksman
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Jorman lukunurkka
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön!
Kulttuuri kukoistaa
Nannan kirjakimara
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Merja Mäki: Ennen lintuja

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Johanna Laitila: Lilium regale

Rosa Liksom: Everstinna & Monologi: Lapin punaiset hanget

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja evakot Lapin sota meän kieli pakolaisuus Rosa Liksom Ruotsi Tornionlaakso Väylä